Toinen pääkirjoitus 17.4.2002:
Porkkanalla vauhtia opintoihin
Vuonna 1992 tuli voimaan opintotukilaki, joka merkitsi silloisissa oloissa mullistavaksi kiiteltyä parannusta opiskelijoiden taloudelliseen asemaan. Vuosikymmentä myöhemmin tilanne ei ole lainkaan yhtä hyvä. Nyt opiskelijat purnaavat tuen jälkeenjääneisyyttä ja valtiovalta yrittää keksiä keinoja, joilla korkeakouluista valmistumista pystyttäisiin nopeuttamaan.
Suomalainen yliopisto-opiskelija punnertaa loppututkinnon keskimäärin seitsemässä vuodessa. Valmistumisaika on kansainvälisesti verrattuna pitkä. Myös opintonsa keskeyttäviä on meillä vertailumaita enemmän. Kumma kyllä ongelma ei ole opintotukijärjestelmän voimassaoloaikana lientynyt, vaan pikemminkin pahentunut.
Valtion kustantamaa opintorahaa nauttivilla opiskelijoilla on paradoksiin kristallinkirkas selitys. Heidän mukaansa tuen reaaliarvo on romahtanut niin alas, ettei se riitä enää kattamaan välttämättömiä menoja. Opinnot pitkittyvät, koska hengen pidintä on haettava ansiotyöstä.
Korkeakoulussa ahkeroivan opintoraha on nykyisin 259 euroa eli runsaat 1500 entistä markkaa kuukaudessa. Opiskelijajärjestöt laskevat reaaliarvon laskeneen viidenneksen vuodesta 1995, jolloin tukea lamatalkoiden nimissä leikattiin. Jos poliittiset päättäjät tässä asiassa noudattavat samaa logiikkaa kuin vireille pannussa puoluetuen korotushankkeessa, heidän on vaikea torjua opiskelijoiden vaatimusta.
Opetusministeriössä myönnetään inflaatiotarkistuksen tarve ja opintorahan jälkeenjääneisyys muihin perustoimeentulon tukiin nähden. Alkujaan varsin kilpailukykyinen järjestelmä ei ole sitä enää muihin pohjoismaihin verrattuna. Tuen kehittämistä puntaroiva ministeriön työryhmä ei aio kuitenkaan esittää opintorahaan tasokorotusta, vaan tavallaan uusjakoa.
Työryhmällä on mielessä malli, jossa ylemmän korkeakoulututkinnon tavallista nopeammin eli alle 55 kuukaudessa suorittavaa opiskelijaa palkittaisiin loppusuoralla. Hän saisi käyttämättä jääneet opintorahat kaksinkertaisena enintään yhden lukukauden ajan.
Positiiviseen kannustamiseen perustuva tuen mitoitus on periaatteessa käypä ratkaisu. Sen täytäntöönpano ei vain suju aivan siltä istumalta. Koska loppututkintojen suoritusajat vaihtelevat tieteenalasta toiseen, osalle korotettu opintoraha jää saavuttamattomaksi eduksi, ellei opintotuen keston aikarajoja samalla porrasteta.
