Toinen pääkirjoitus 14.4.2002:
Suomalaisia sivistämään
Opetushallituksen pääjohtaja Jukka Sarjala on huolissaan suomalaisten sivistyksestä. Se ei ole noussut koulutustason tahdissa. Päinvastoin nykyajan menoa leimaa hänen mukaansa epähenkisyys, pinnallisuus ja helppouden tavoittelu.
Virastonsa seminaarissa puhunut Sarjala tarttui tähdelliseen, mutta vaikeaan, herkkään ja tavallaan rannattomaan aiheeseen. Jo käsitteen määrittelyssä törmätään ongelmiin, jotka olivat tuttuja Katekismuksen tekijällä: mitä se on.
On tuskin kahta ihmistä, jotka ymmärtävät sivistyksen tismalleen samoin. Italian pääministeri Silvio Berlusconille sivistys on sitä, että tietää missä Parma sijaitsee ja miltä prosciutto maistuu. Jollekin toiselle Berlusconin kielenkäyttö on varma osoitus kinkun puolestapuhujan täydellisestä sivistymättömyydestä.
Sarjala yltää määrittelyssään varsin kattavaan luonnehdintaan. Hänen mukaansa yleissivistys on "henkinen tila, johon koulutus johdattaa". Sen konkreettisiin ilmentymiin kuuluvat Suomen ja muun Euroopan historian, kulttuurien, johtavien aatteiden tunteminen, oikeusvaltion mekanismien ymmärtäminen, vieraiden kielten osaaminen, luonnon lainalaisuuksien käsittäminen kuin myös eettisten normien ja arvojen tiedostaminen.
Listaan voisi lisätä hyveet, joita tavataan kutsua sydämen sivistykseksi: suvaitsevaisuus, toisten ihmisten huomioon ottaminen, empaattisuus, oikeudenmukaisuus, moraalisuus. Ne ovat muuttujia, joiden puuttumista mittavinkaan tieto- tai älykkyysosamäärä eivät korvaa.
Sarjalan vetoomus sivistystason noston puolesta on haaste ennen kaikkea hänen edustamalleen koulutusjärjestelmälle. Opetuksessa ja kasvatuksessa on painotettava tiedon jakamisen sijasta tietämyksen syventämistä, luovaa ajattelua ja eettistä valppautta. Ja toimeen pitää tarttua alakansakoulusta lähtien.
