Kolumni Harri Holkeri 12.4. 2002
Kisoja kesäkuussa
Kanssaihmiseni ovat pyytäneet minua kommentoimaan Suomen sisäpolitiikkaa. Se sattuu kuitenkin olemaan elämänalue, josta viimeisimpien vuosien ajan olen halunnut olla hiljaa. Olen yrittänyt noudattaa viisaan opettajani neuvoa: Älä puhu asioista, joista et tiedä.
Nyt teen poikkeuksen. Houkutus arvioida puoluejohtajien tulossa olevia vaaleja on erään puolueen muinaiselle puheenjohtajalle ylivoimainen. Kesäkuussa on edessä monia kisoja, puoluekokouksia, jotka saattavat merkitä uusia asioita. Tai sitten ei.
Kun keskusta valitsee johtajansa, en tiedä, olisiko Suomelle eduksi, että valittaisiin kahden vaikutusvaltaisen sanomalehden ehdokas. Vai olisiko Suomen maatalouden kannalta parempi, että ehdokas, joka tuntee Euroopan unionin sisäkähminnät, saisi tilaisuuden johtaa talonpoikamme omien etujensa kannalta välttämättömiin ulkosuhteiden peräkammareihin?
Mielenkiinnolla seuraan myös, mitä roolia näyttelevät keskustassa ne ehdokkaat, joilla yhdellä on takanaan loistava tulevaisuus ja toisella keskeinen rooli ydinvoiman tyrmäämisessä.
Vastausta en näihin kysymyksiin pysty antamaan.
Sdp:llä on edessään valinta lähinnä siitä, miten puoleen ja aatteen nimi kirjoitetaan. Olen taipuvainen otaksumaan, että pääministeri Paavo Lipponen haluaa puhua "sosiaalidemokratiasta", kun taas ulkoministeri Erkki Tuomiojan vokabulaarissa on yksi a-kirjain vähemmän. Eli "sosialidemokratia" saattaa olla hänelle läheisempi.
Molemmat ehdokkaat pitkältä ajalta tuntien en näe kummankaan kohdalla sellaisia ulkopoliittisia mörköjä, joita media on viime viikkoina haeskellut. Niin Lipposen kuin Tuomiojankin poliittisten varhaisvuosien lausunnot olivat aikansa tuotteita.
Muistelen niitä tietyllä nostalgialla, koska ne antoivat toisinaan minulle mahdollisuuden esiintyä jonkinlaisena oikeaoppisena "virallisen linjan" edustajana. Herrojen julkiset kannanotot olivat tuolloin radikaaleja keskustelupuheenvuoroja eivätkä vähääkään valtiomieslausuntoja.
Tasapuolisuuden nimissä on vielä mainittava, että myös Svenska folkpartietissa on sielläkin menossa oma kotiratamaaottelunsa. Istuva puheenjohtaja on saanut haastajan.
Ulkopuolisen on kovin vaikea mennä sanomaan, mitä kielipuolueen tulee tehdä. Huoli pysyvästä hallituspaikasta on kuitenkin aito.
Paljon merkittävämpi kuin puheenjohtajakysymys on puolueen päätös mennä vaaliliittoon uudestaan synnytetyn, mutta tarpeettoman liberaalipuolueen kanssa. Hakiessaan tekohengitystä voi Rkp puhaltaakin ilmoille ylimääräisen poliittisen kuplan.
Ennustan, että seuraavaa hallitusta koottaessa Rkp:n ystävien määrä ei muissa puolueissa ole välttämättä aivan entisensä eikä ainakaan vakio.
Minulla ei siis ole suosikkia sen paremmin keskustan, sosiaalidemokraattien kuin ruotsalaistenkaan puheenjohtajavalintoihin.
Sen sijaan kokoomuksen puoluekokoukseen minulla on kanta. Ehdokkaani puolueen puheenjohtajaksi on Ville Itälä. Hän on osoittautunut itsenäiseksi ja uusia linjauksia hakevaksi. Vähänkin asioita seurannut on voinut huomata, että kokoomuksen politiikassa ovat painotukset tänään lähellä yksityistä ihmistä ja inhimillisiä arvoja juuri Itälän ansiosta.
Arvostelukyvyttömät tv-hupiohjelman tekijät ovat piirtäneet hänestä karkeasti vääristelevää kuvaa. Kyseessä on mielestäni tietoinen valehtelu.
Miksi valtiollisen tv:n ohjelmassa vain yhden puolueen puheenjohtajasta yritetään tehdä narri? En kylläkään ehdota tasapuolistamista siten, että myös muut saisivat saman kohtelun, vaan kyseisen ohjelman tason yleistä korottamista. Vai onko henkevä pilailu jo käsitteellinenkin mahdottomuus?
Olen tietysti muiden lailla huolissani politiikan tasosta. Mutta pelkästään katsomon puolella on turha irvailla. Parempaa politiikkaa saa vain, jos on mukana politiikassa.
Harri Holkeri
Kirjoittaja on valtioneuvos.
