Angolan sisällisota on vuosia kuulunut niihin unohdettuihin konflikteihin, joihin ei ole ollut näkyvissä minkäänlaista rauhanomaista ratkaisua. Yllättäen kiistan osapuolet, Angolan hallitus ja sissiliike Unita, kuitenkin pääsivät viime viikolla sopimukseen tulitauosta, joka vahvistettiin virallisin seremonioin viime torstaina. Mikäli sopimus pitää, on Afrikan pisimpiin kuuluva sisällissota päättynyt kestettyään lähes kolme vuosikymmentä.
Angolan sisällissota liittyi kiinteästi idän ja lännen väliseen kylmään sotaan. Maan itsenäistyttyä 1975 olivat vastakkain Neuvostoliiton ja Kuuban tukema vapautusliike MPLA sekä oikeistolainen Unita, jota tukivat Yhdysvallat sekä Etelä-Afrikka.
Rauhaa on osapuolten välille yritetty rakentaa ennenkin. Sopimukseen aseiden laskemisestakin on päästy kahdesti vuosina 1991 ja 1994. Pysyvä rauha jäi kuitenkin saavuttamatta. Uusi tilaisuus tarjoutui, kun Unitan karismaattinen johtaja Jonas Savimbi ja joukko hänen lähimpiä upseereitaan kuoli helmikuussa taistelussa hallituksen joukkoja vastaan.
Rauha alkoi tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta Unitan 50 000 sotilaalle, jotka olivat menettäneet johtajansa ja jotka lisäksi kärsivät ruuan ja lääkkeiden puutteesta. Tulitaukosopimukseen, johon liittyy muun muassa Unitan sotilaiden armahtaminen, päästiin pikavauhtia muutamassa viikossa.
Vaikka tilanne Angolassa näyttää tällä hetkellä hyvältä, edessä on valtavia haasteita. Kestää aikansa ennen kuin osapuolten välille kehittynyt viha ja epäluottamus saadaan hälvenemään. Unitan sotilaat on myös saatava integroitua yhteiskuntaan ja heidän omaisilleen on taattava toimeentulo, kun timanttikaupalla sotansa rahoittanut vapausrintama hajoaa.
Nämä eivät olisi ongelmia, jos valtiolla olisi rahaa. Sota on kuitenkin syössyt koko maan kurjuuteen ja tuhonnut samalla infrastruktuurin. Sijoittajien paluuta lienee myös turha toivoa pitkään aikaan.
Mikäli rauha tällä kerralla todella saadaan aikaan, Angolalla pitäisi pitkällä tähtäyksellä olla varsin hyvät mahdollisuudet saada taloutensa kuntoon. Maaperästä löytyy timantteja sekä öljyä. Angolalla on itse asiassa Saharan eteläpuolisen alueen maista suurimmat öljyvarat Nigerian jälkeen. Ja lisää öljylöytöjä on odotettavissa.
Luonnonvaroja ei kuitenkaan päästä hyödyntämään täysin määrin pitkään aikaan. Siksi Angola tarvitsee tukea kansainväliseltä yhteisöltä, jotta yhteiskuntarauha saataisiin säilymään ja maan uudelleenrakentaminen hyvään alkuun. Nyt olisi myös toimittava nopeasti, koska sotaväsymys painaa koko kansaa. Pahinta olisi, että Angola jätettäisiin yksin ongelmiensa pariin. Väkivaltaisuuksien puhkeamista uudelleen olisi tällöin vaikea estää.
Tulitaukosopimuksen vaikutukset eivät rajoitu Angolan rajojen sisäpuollelle, vaan tulitauolla on myönteinen vaikutus myös naapurimaihin, joista Ruanda ja Kongo ovat osallistuneet taisteluihin. Toiveita siitä, että Afrikalle olisi koittamassa paremmat ajat herättävät myös askeleet joita Burundissa ja Sierra Leonessa on otettu kohti rauhanomaisia oloja.
