Raimo Vahteran kolumni 31.1. 2002:
Haukat Ruissalon yllä
Ruissalo on Turulle kuin timantti sormukselle. Se kruunaa kokonaisuuden.
Maantieteellisesti Ruissalo on ollut Turun kupeessa kaupungin synnystä saakka. Turun hallinnassa saari on ollut pian 160 vuotta.
Vuonna 1845 keisari vahvisti senaatin esityksen saaren luovuttamisesta ikuisiksi ajoiksi Turun hallintaan. Kaupunki anoi Ruissalon tilaa mutta sai saaren.
Taustalla oli Turun palo. Engelin kaava muutti kaupungin: ruutukaavaan ei laidunmaita jäänyt. Ruissaloa himoittiin korvaukseksi ja se saatiin.
Aivan ehdoitta kaupunki ei saarta saanut. Sen vehmasta luontoa piti suojella, metsiä hoitaa eikä tontteja saanut myydä, vuokrata vain. Vastoin turkulaisten toiveita senaatti salli elinkeinotoiminnan saarella.
Näin on, mutta ei ehkä pitkään. Valtiovarainministeriön haukat ovat iskeneet silmänsä saareen. Valtio haluaa sen omistukseensa ja Turun vuokralaiseksi.
Perustuslaissa ja periaatteessa valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle. Käytännössä monessa asiassa valtiovaltaa edustaa valtiovarainministeriö, jonka virkamiehet katsovat, että valtio ovat he.
Kaikki olisi kai seuraavatkin 160 vuotta nykytilassa, ellei valtion virastoissa ja laitoksissa olisi virinnyt ahneuden henki. Tulosta pitää syntyä.
Lisäksi valtion edustajat valitettavan usein käyttäytyvät kuin hifkiläiset kiekkokaukalossa: pelaavat sikaa.
Turku etsi sopua, muttei se käynyt. Vanhemmalla hallitussihteerillä Kirsti Vallinheimolla oli otsaa sanoa (TS 18.1.), että Turun päättäjät haluavat katsoa asian oikeudessa.
Kaupunginjohtaja Armas Lahoniitty kertoi asian oikean laidan: neuvottelupalaveri oli sovittu valmiiksi, mutta valtiovarainministeriö peruutti sen!
Tässä kiistassa valtio voi vain voittaa. Siksi se käydäänkin. Ehkä jonkin viraston tulos paranee ja pääjohtajan virka-auto pitenee.
Jos Turusta tulee vuokralainen, valtio saa vuokran.
Jos asia sovittaisiin maanvaihdolla, valtio saisi maata, esimerkiksi Turun yliopiston maa-alueet.
Siinä vaihtoehdossa päänsärky siirtyisi yliopistolle, sillä tonteista haluttaisiin toki käypää markkinavuokraa. Ja valtio joutuisi budjetistaan rahoittamaan jonkin viraston tuloksentekoa.
Vaihtoehdot ovat huonoja. Parasta, ja luontevinta, olisi että valtion haukat luopuisivat vaateistaan ja antaisivat Turun pitää Ruissalon.
Kysymyksessähän ei ole valtion etu tai asia, vaan ennen muuta turkulaisten asia. Mutta kuten Vallinheimo ajanhengen kiteytti: "Nämä suojelukysymykset liittyvät ympäristöministeriön toimialaan. Omistuksesta vastaamme me."
Ajan henkeen liittyvät myös räystäskorkeudet ja ullakkorakentaminen.
Skanskan Länsi-Suomen toimitusjohtaja Timo Roine kirjoitti 23.1. lehdessämme, että "kaavassa vahvistettu rakennusoikeus suo mahdollisuuden toteuttaa tontille kysyntää vastaavan asuntotuotteen".
Minulla oli tilaisuus tässä yhtenä päivänä tutustua erään asuntotuotteen ullakkokerrokseen. Sinne oli toteutettu upea ullakkohuoneisto, jossa oli erikoiset kattoratkaisut, oma parveke ja runsaasti säilytystilaa.
Katon erikoisratkaisut johtuivat rakennusoikeuden ja räystäskorkeuden persoonallisesta yhteen sovituksesta. Jotta jonkinlaista tilaa olisi saatu, räystäitä oli levennetty ja kattoikkunoilla saatu lisää erikoisuutta.
Asunnossa oli neliöitä toista sataa, mutta alle puolet sellaisia neliöitä, joissa mahduin seisomaan suorana. Kontattavaa tilaa oli rutkasti, varsinkin kontattavaa säilytystilaa. Suoraa seinää, johon saisi taulun, oli myös niukasti. Tilan veivät erikoiset kattoratkaisut.
En tiedä, kenelle se oli tarkoitettu. Hinnasta päätellen varakkaalle, lyhytkasvuiselle ja hyvin originellille henkilölle, esimerkiksi sellaiselle, joka haluaa sisälläkin käyttää pyöräilykypärää.
Nämä erikoiset ratkaisut syntyvät rakennusoikeuden maksimoinnista ja niitä tehdään niin kauan kun joku niitä ostaa.
Kiintoisaa olisi tietää, paljonko rakennusoikeutta pitäisi olla, jotta erikoisista ullakko- ja kellariratkaisuista päästäisiin. Ilmeisesti paljon.
Kirjoittaja Raimo Vahtera on Turun Sanomien päätoimittaja.
(02) 269 3251
raimo.vahtera@turunsanomat.fi
