Liiketoimintaa harjoittava yritys ei elä pelkästään taseessa näkyvistä tuotannontekijöistä. Menestyminen edellyttää myös innovatiivisuutta, osaavaa henkilöstöä ja muuta niin sanottua aineetonta pääomaa. Niiden arvon suomalaisyritykset näyttävät oivaltaneen. Hyödyntämisessä sitä vastoin on vielä toivomisen varaa.
Yritysten suhtautumista aineettomaan pääomaan selvitettiin taannoin pohjoismaisella tutkimuksella. Noin 350 vastaajasta yli 90 prosenttia piti sitä itselleen tärkeänä tai erittäin tärkeänä. Suomessa kaksi yritystä kolmesta mittaa kyseisiä muuttujia säännöllisesti.
Selvitys kuului osana Pohjoismaiden teollisuusrahaston kolmisen vuotta sitten käynnistämään Nordika-hankkeeseen. Tavoitteena on herätellä yrityksiä tunnistamaan ja käyttämään nykyistä täysimääräisemmin hyväksi immateriaalisia voimavarojaan.
Aineettomien resurssien kirjo on laaja. Niihin kuuluvat yhtä lailla yrityksen asiakassuhteet, tuotemerkit, tieto- ja viestintäjärjestelmät kuin erilaiset yhteistyöverkostot ja jopa maine. Ei tarvitse kuin ajatella, millainen valtti maailmanlaajuinen positiivinen tunnettuus on esimerkiksi Nokian kaltaiselle yhtiölle ja sen tuotteille.
Vaikka enemmistö yrityksistä ymmärtää aineettoman pääoman merkityksen tuotanto- ja kilpailukykytekijänä, vain joka neljännellä on oman ilmoituksensa mukaan kyseisten voimavarojen työstämiseen kylliksi tietoa ja osaamista. Eivät siis vaikuta lainkaan turhilta nämä nordikat ja muut alan hankkeet kuten kansainväliset MERITUM ja MAGIG.
Juhlapuheissa muistetaan aina korostaa, että henkilöstö on yrityksen arvokkain voimavara. Fiksuissa yrityksissä puheille löytyy myös käytännön katetta: oma väkeä koulutetaan, kannustetaan, palkitaan ja arvostetaan. Arvostuksesta on kysymys myös suhtautumisessa ikääntyviin työntekijöihin, joiden asema on nousemassa keskeiseksi henkilöstöpoliittiseksi haasteeksi kautta Euroopan.
Kiristyvä kilpailu työvoimasta, ihmisten eliniän nousu ja eläköityminen yhä nuorempana pakottavat tarkistamaan asenteita. Työikäisen väestön määrän ennustetaan kääntyvän EU:ssa laskuun vuoden 2010 tietämissä. Suomessa erityisongelmana ovat suuret ikäluokat, jotka ovat lähtemässä sorvin äärestä yhdellä rysäyksellä.
Valtion eli veronmaksajien intressinä on pyrkiä hilaamaan todellista eläkeikää lähemmäs määriteltyä 65-vuoden rajaa. Siihen on patistanut Suomea myös EU:n komissio, joka on huolissaan unionin vakausohjelmassa sovituista valtiontalouden menokatoista.
Kovin tulkinnanvaraiseen sopuun päättynyt työmarkkinajärjestöjen pitkä vääntö eläkepalkan laskentamallista loppusyksystä osoitti, miten vaikeaa eläketurvajärjestelmään on tehdä edunvalvonnan kollektiiviylätasolla muutoksia. Nykytilaa pidetään saavutettuna etuna, joka suostutaan vaihtamaan vain vielä parempiin etuihin.
Britanniassa yritykset ovat ottaneet aloitteen rakentavalla tavalla suoraan itselleen. Ne ovat ryhtyneet räätälöimään eläkeikää lähestyville tai rajan jo saavuttaneille työntekijöilleen järjestelyjä, joilla nämä voivat jatkaa työssä jopa 70-vuotiaiksi.
Tulokset ovat molemmin puolin rohkaisevia. Ikääntyneet ovat pärjänneet hyvin tehtävissään ja osoittaneet, mikä vahvuus kokemukseen, motivaatioon ja työhön sitoutumiseen liittyy. Uuden oppimiseen ja omaksumiseen ihminen ei ole koskaan liian vanha.
