Pääkirjoitus

Pääkirjoitus 19.1. 2002:
Kovat paineet saattelevat Kyproksen
osapuolia yhdistymis neuvotteluihin

Kyproksen kreikkalaisen osan presidentin Glafkos Cleridesin (vas.) ja saaren turkkilaisten johtajan Rauf Denktashin odotetaan pääsevän sovintoon Kyproksen yhdistämisestä.
Kyproksen kreikkalaisen osan presidentin Glafkos Cleridesin (vas.) ja saaren turkkilaisten johtajan Rauf Denktashin odotetaan pääsevän sovintoon Kyproksen yhdistämisestä.

Kyproksen poliittinen umpisolmu on uhmannut avaamisyrityksiä lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Nyt on kuitenkin selviä löystymisen merkkejä näkyvissä. Itse asiassa toiveet saaren kahtiajaon päättymisestä ovat tällä kerralla poikkeuksellisen korkealla.

Toiveikkuus ei johdu siitä, että saaren kreikkalaisen ja turkkilaisen puolen johtajat olisivat yhtäkkiä löytäneet yhteisen sävelen, vaan yksinkertaisesti sovintoon tähtäävien paineiden kasvamisesta. Kovia paineita on tullut YK:n taholta, mutta ratkaisevassa asemassa on kuitenkin Euroopan unioni, joka neuvottelee parhaillaan Kyproksen kreikkalaisen osan EU-jäsenyydestä ja pelkää, että jaetusta saaresta tulisi aikapommi unionin sisällä.

Keskeinen tekijä tilanteen muuttumiseen oli EU:n Helsingin huippukokouksessa tehty päätös Kyproksen ottamisesta unioniin, yhdistyivätpä saaren osat tai ei. Turkki oli aiemmin uhannut liittää saaren turkkilaisen osan alueeseensa, mikäli kyproksenkreikkalaisten johtama valtio otetaan unionin jäseneksi.

EU:n päätöksen myötä Turkin uhkailuilta putosi pohja. Samalla EU viestitti Ankaraan, että Turkin on turha haaveilla pääsystä unioniin, jos se pyrkii estämään Kyproksen jäsenyyden.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

EU:n päättäväinen toiminta taivutti niin turkkilaisen osan presidentin Rauf Denktashin kuin Turkin johdonkin muuttamaan jyrkkiä kantojaan, mikä huipentui viime keskiviikkona kreikkalaisen osan presidentin Glafkos Cleridesin ja Denktashin viralliseen tapaamiseen. Näitä neuvotteluja voidaan toivottavasti pitää tulevaisuudessa ratkaisevana virstanpylväänä Kyproksen ongelman ratkaisemisessa.

Yhteisen sopimuksen mukaan Denktash ja Clerides tulevat neuvottelemaan keskenään kolme kertaa viikossa, kunnes ongelmat on ratkaistu. Aikataulua ei ole, mutta valmista odotetaan tulevan kesäkuuhun mennessä. Päälle painavat Kyproksen EU-neuvottelut, jotka etenevät ripeästi. Kypros hyväksyttänee jäseneksi vielä tämän vuoden aikana.

Vaikka Clerides ja Denktash ovat luoneet suotuisaa ilmapiiriä tapaamalla epävirallisesti lounaiden merkeissä, neuvotteluista ei missään tapauksessa tule helppoja. Tärkein kysymys on tulevan valtion rakenne, jonka suhteen herrojen kannat poikkeavat huomattavasti. Denktash haluaa turkkilaiselle osalle laajaa suvereenisuutta ja niin muodoin löysää liittovaltiota. Clerides taas kannattaa vahvaa keskusvaltaa, joka ei jätä paljoakaan tilaa turkkilaisten vaatimuksille suvereenisuudesta.

Turkkilaisten vaatimukset suvereenisuudesta ja tasaveroisuudesta kreikankielisten kanssa ovat vaikea pala nieltäväksi kreikkalaisille, jotka muodostavat 78 prosentin osuudellaan selvän enemmistön saaren väestöstä. Clerides vaatineekin vähintään paluuoikeutta suurelle määrälle kreikkalaisia, jotka joutuivat jättämään maansa ja kotinsa, kun Turkki vuonna 1974 miehitti saaren pohjoisosan.

Ylivoimaisia ongelmia sovintoon pääsemiselle ei kuitenkaan pitäisi olla olemassa. Kyproksen ongelmia on vuosikymmenten kuluessa pohdittu niin perusteellisesti, että lähtökohdat ja vaihtoehdot ovat selvillä. YK:n erikoislähettiläs Alvaro de Soto on omalta osaltaan tehnyt arvokasta taustatyötä ja tulee jatkamaan sitä neuvottelujen aikana. Nyt tarvitaan vain poliittista tahtoa ja päätös.