Kolumni Seppo Kimanen
Alakuloa Japanissa
Olen vieraillut samuraiden maassa säännöllisesti vuodesta 1973. Koskaan aiemmin en ole kohdannut tälle hetkelle ominaista oman maan vähättelyä, poliitikkojen panettelua ja epävarmuutta tulevaisuuden suhteen.
Esimerkiksi tavallisesti optimistinen ystäväni, eteläjapanilaisen korkeakoulun professori Murata toteaa: "Japanin talous ei voi kuin huonontua. Yhdentyvässä maailmassa englanninkieli on yhä tärkeämpää. Insinöörimme ovat kyllä taitavia, mutta kun he eivät osaa kansainvälisesti tärkeintä kieltä, ei sisältötuotanto onnistu maailmanlaajuisille markkinoille. Ja teknologian kehitys on siinä vaiheessa, että tästä eteenpäin menestymisen avain on nimenomaan sisällöissä."
Tokiossa työskentelevä suomalainen yritysjohtaja on samaa mieltä: "Kun tapaan kiinalaisia tai korealaisia liikemiehiä, ovat he usein yhdysvaltalaisen huippuyliopiston kasvatteja, täysin kansainvälisiä ja monipuolisesti sivistyneitä. Japanin yritysten kerma taas siivilöityy maan oman hierarkian kautta, eikä Tokion tai Kioton yliopiston tutkintoa parempaa täällä osata edes kuvitella."
Viime aikojen uutiset lamassa lymyävästä Japanista tuntuvat vahvistavan näitä negatiivisia tunnelmia. Työttömyys kasvaa, jeni devalvoituu hiljalleen, tärkeät rakenneuudistukset ovat edelleen tekemättä ja valtio on velkaantunut korviaan myöten. Korkotaso on lähes nollassa, mutta silti investoinnit eivät lähde liikkeelle eikä kansa halua kuluttaa.
Toisen maailmasodan jälkeinen uskomattoman pitkä yhtenäinen talouskasvu tuuditti japanilaiset ehkä luottamaan liikaa materiaalisen menestyksen autuuteen. Kasvun katkettua krapula on kova.
Lähes puolet yliopistoista valmistuvista nuorista jää ilman työpaikkaa. Pahinta lienee niissä perheissä, joissa kalliit korkeakouluopinnot päätökseen saanut nuori alkaa alistua työttömyyteen ja samaan aikaan hänen 55-vuotias isänsä saa potkut ikuiseksi kuvittelemastaan työpaikasta.
Japanilaiset ovat kuitenkin suomalaisten tavoin taipuvaisia liioitteluun. Tilastojen mukaan jokaisella nousevan auringon maan kansalaisella (lapset mukaan lukien) on henkilökohtaista varallisuutta noin 90 000 euroa.
Moni maailman poliittisista johtajista tulisi riemumielin näin vauraan väestön vetäjäksi. Talouskasvu on nopeasti saatu taas liikkeelle, jos vain kansa haluaa panna jenit kiertoon kimonoiden kätköistä.
Enkä oikein osaa olla huolissani Nipponin insinöörien kielitaidosta. Autoja, kameroita, puhelimia ja monia muita vehkeitä valmistetaan edelleenkin uskomattoman laadukkaasti. Internetin hyväksikäyttö lisääntyy jättiaskelin.
Lähivuosien suurin kasvuala saattaa hyvinkin olla ympäristöteknologia, ja siinä Japanilla on aivan ylivoimaista osaamista. Maan, ilman ja veden puhtaus ovat niin suuria perusasioita, ettei siinä kielen hallinnalla ole merkitystä. Kysymys on pikemminkin arvoista.
Suomessa saattaa jonkun missin rintamuksen silikonitäyte olla yhtä suuri mediatapahtuma kuin Fortumin öljypäästöt.
Japanissa useat jo koetut ympäristökatastrofit ja kehittynyt yhteisöllisyys varmistavat sen, että kaikkinaiset luontoon kohdistuvat uhat koetaan tavattoman merkittävinä.
Maapallon väkiluvun kasvaessa ja saasteiden aiheuttamien muutosten tullessa yhä ilmeisemmiksi saattaa olla, että vähitellen me kaikki tässä suhteessa japanilaistumme.
Kirjoittaja Seppo Kimanen on professori ja Kuhmon kamarimusiikkijuhlien taiteellinen johtaja.
