Pääkirjoitus 1.7. 2001:
Hyvä elämä kysyy työn ja muiden
inhimillisten tarpeiden tasapainoa
Hyvän elämän salaisuus on kiehtonut ihmistä antiikin filosofeista alkaen. Aikojen kuluessa on kehitelty tusinoittain teorioita siitä, miten inhimillinen onni ja autuus saavutetaan. Kysymys on ajankohtainen myös 2000-luvun tekno-Suomessa.
Länsimaista ihmiskäsitystä hallitseva usko järjen kaikkivoipaisuuteen on tuottanut aineellisesti komeita tuloksia. Olemme vauraampia, osaavampia, ja tietävämpi kuin koskaan. Rationaalisesti huippuunsa viritetty yhteiskunta ei ole kuitenkaan kyennyt takaamaan kaikille tyydyttävän elämän edellytyksiä.
Työ ja rahan yletön ihannointi, alati kiristyvä kilpailu, menestymisen pakko ja suorituspaineet ovat suistaneet monet suomalaisetkin toispuoleisuuden olotilaan. Biologinen ja sosiaalinen osa ihmistä on ikään kuin kuoletettu; ei ole enää aikaa eikä tilaisuutta yhdessäoloon, ei lapsille, ei puolisolle, ei spontaaneihin harrastuksiin, ei lepoon, ei henkiseen uudistumiseen.
Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran keskiviikkona julkistamassa raportissa eritellään virkistävän ennakkoluulottomasti vieraantumisen syitä ja ongelmien ratkaisukeinoja. Toimeen ovat tarttuneet Suomi 2015 -ohjelman kolmannen kurssin parikymmentä osanottajaa, jotka edustavat eri elämänalojen ylimpiä päätöksentekijöitä.
Raportti nostaa kansallisen strategian teesiksi raamatullisen oivalluksen, ettei ihminen elä pelkästä leivästä. Suomen ja suomalaisten menestyminen edellyttää, että vallitsee tasapaino ihmisyysarvojen ja kilpailuyhteiskunnan vaateiden välillä. Sellaiset suureet kuin perhe, vapaa-aika ja vanhemmuus ovat jääneet pahasti työn ja epäterveen suorituskeskeisyyden jalkoihin.
Tasapainon saavuttamiseksi Sitran kurssilaiset ehdottavat ahtaan ja ahdistavan työura-ajattelun korvaamista inhimillisesti avarammalla elämänura-ajattelulla. Se tarkoittaa, että erilaiset elämänvaiheet kuten opiskelu, työnteko, perheen perustaminen, lastenhoito, koulutus ja lomat otetaan paremmin huomioon toistuvina, vaihtelevina ja limittyvinä jaksoina.
Esitys tuo mieleen viime vuosina paljon puhutut työelämän joustot. Painotus on kuitenkin vielä selkeämmin lähestymistavassa: järjestelmien tulee joustaa yksilön tarpeiden hyväksi, eikä päinvastoin.
Kurssilaiset eivät tyydy vain ideoiden ilmaan heittelyyn, vaan hahmottelevat jopa konkreettisen rahoitusmallin elämänura-ajattelun toteuttamiseksi. Työssä ollessa kertyvällä elämänuratilin pisteillä itse kukin voisi lunastaa aikaa perheelle, harrastuksiin tai vaikka kadonneen luomisvireen etsintään.
Raportin laatijoiden mukaan uusi lähestymismalli vaatii muutoksia sekä ihmisten ajatustottumuksissa että organisaatioiden ja koko yhteiskunnan toiminnassa. Lisää voimavaroja ei sitä vastoin edellytetä, vaan tuloksena saadaan päinvastoin huomattavia kustannussäästöjä. Tämä sillä ehdolla, että informaatiotekniikan mahdollisuuksia käytetään tehokkaasti hyväksi.
Sitran tuoreessa keskustelun avauksessa on paljon kiinnostavaa tartuntapintaa, mutta myös kohtia, joissa arki- ja varsinkin poliittisen realismin ote lipsuu. Tulevaisuus näyttää, mikä osa raportista kelpaa aineksiksi hyvän elämän rakentamiseen ja mikä jää utopiaksi utopioiden joukkoon.
