Pääkirjoitus

Pääkirjoitus 25.3. 2001:
Paine maahanmuuttopolitiikan
harmonisointiin kasvaa EU:ssa

Passittoman rajojen ylityksen mahdollistava Schengenin sopimus kattaa tästä päivästä lähtien 13 EU-maata sekä Norjan ja Islannin.
Passittoman rajojen ylityksen mahdollistava Schengenin sopimus kattaa tästä päivästä lähtien 13 EU-maata sekä Norjan ja Islannin.

Kuluva sunnuntai on eurooppalaisittain historiallinen päivä. Tänään tulee entistä laajempana voimaan niin sanottu Schengenin sopimus, joka avaa rajat passittomalle liikkumiselle 13 EU-maassa sekä Norjassa ja Islannissa.

Ensi kertaa sitten Rooman valtakunnan ihmiset voivat matkata vapaasti ja rajojen estämättä alueella, joka ulottuu Jäämereltä Välimerelle ja Atlantilta Venäjän porteille.

Kansalaisten liikkumavapaus on Euroopan integraation vanhoja ihanteita ja tavoitteita. Sen toteuttamisessa tie on ollut kuitenkin kivikkoinen. EU:n piti siirtyä passittomuuteen jo vuonna 1993. Todellisuudessa se toteutui yli kaksi vuotta myöhemmin ja vain osittain. Rajamuodollisuudet poistuivat tuolloin Saksan, Ranskan, Espanjan, Portugalin, Benelux-maiden väliltä.

Aluksi Schengenin sopimuksen tarkkailijoina olleet Suomi, Ruotsi ja Tanska allekirjoittivat varsinaisen liittymissopimuksen joulun edellä 1996. Samalla sovittiin, että Pohjoismaat saavat erioikeuden keskinäiseen passivapauteen, kunnes myös EU:n ulkopuoliset Norja ja Islanti tulevat liitännäisjäseninä mukaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt rajaton Eurooppa kattaa Norjan ja Islannin ohella kaikki unionimaat Iso-Britanniaa ja Irlantia lukuun ottamatta. Pääperiaatteena on, ettei tällä alueella suoriteta enää säännöllisiä passin- tai henkilöllisyyden kontrollia. Turvatarkastukset sen sijaan jatkuvat entiseen tapaan.

Suomella on uutena Schengen-valtiona poikkeuksellisen tärkeä asema. Yli 1200 kilometriä pitkä Venäjän vastainen rajamme on EU:n pisin maaulkoraja. Sen valvonnassa riittää haastetta, ei vähiten siksi, että Venäjän suunnittelee supistavansa rajavalvontansa henkilökunnan jopa puoleen nykyisestä.

Rajakontrollista luopuminen on uudistus, joka vahvistaa eurokansalaisten tasavertaisuutta ja perusoikeuksia, mutta tuo muassaan myös monenlaisia ongelmia. Sen pelätään edistävän kansainvälistä rikollisuutta, huumeiden salakuljetusta, ihmiskauppaa ja laitonta siirtolaisuutta.

EU:ssa on varauduttu vapauden riskeihin tehostamalla yhteistyötä eri maiden poliisin, tullin ja rajavartiolaitosten kesken. Viranomaisten käyttöön on kehitetty erityinen Schengen Information System (SIS).

SIS on ultramoderni tiedonvaihdon ja henkilörekisteröinnin järjestelmä, johon on tallennettu miljoonamäärin informaatiota varastetusta tavarasta, etsintäkuulutetuista, rikosepäillyistä tai muusta syystä maahantulokiellon saaneista ihmisistä.

Näkyvät rajatarkastukset ovat vaihtuneet näkymättömään ison veljen valvontaan. SIS-systeemi on osoittautunut niin orwellilaisen tehokkaaksi, että eräät kansalaisjärjestöt ovat valpastuneet kysymään, onko toiminta karkaamassa demokraattisen kontrollin ulottumattomiin.

Liikkumisvapauden lisääntyminen unionin sisällä ja valvonnan painopisteen siirtyminen ulkorajoille vaikuttaa vääjäämättä kolmansista maista tulevien asemaan. Suhtautuminen maahanmuuttajiin vaihtelee nykyisin suuresti sekä säännösten että käytäntöjen puolesta eri EU-maissa.

Schengenin sopimus lisää paineita menettelytapojen yhtenäistämiseen. Eli kuten sisäministeri Ville Itälä taannoin kiteytti, EU:n maahanmuuttopolitiikka on vastaisuudessa "pakko harmonisoida".