Pääkirjoitus

Kolumni Havaintoja/Raimo Vahtera
Sensuurista laadunvalvontaan

Siitä puhe mistä puute voisi sanoa, kun alalla puhutaan sensuurista.

Toissa viikkoinen Palaneen käry special sai ansaitsematonta arvonnousua. Joskus niin käy, se kuuluu median henkeen.

Ohjelman toimittajat Elina Hirvonen ja Simo Sipola olivat yrittäneet selvittää, miten toimittajia sensuroidaan vai sensuroivatko he itse itsensä.

Kysely lähetettiin tuhannelle toimittajalle, jollakin otannalla. Kymmenkunta prosenttia vastasi. Vastaajista joka viides ilmoitti joutuneensa sensuroinnin kohteeksi. Puolet ilmoitti harrastavansa itsesensuuria.

Sensuuri määriteltiin ohjelman tavoitteiden mukaisesti. Se oli joko ulkoa tulevaa painostusta tai johdon selkeä kielto.

Kurmotuksen kohteena oli Hesari, toki muutkin isot saivat kartusta.

Ulkotoimitukselliseen painostukseen palaan kohta, mutta ensin toimituksen johdon sensorirooli.

Niin sukkelalta kuin se ehkä kuulostaakin, toimituksen johdolla on vastuu lehden sisällöstä, sen laadusta. Jyvät on erotettava akanoista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Se ei ole sensuuria, se on laadunvalvontaa.

Jos kelvoton ohjelma tai juttu ei mene läpi, vika saattaa olla myös jutun laadussa, ei aina johdossa.

Ulkopuoliset, etenkin monet yleisönosastoaktivistit syyttävät usein toimitusta sensuroinnista, kun heidän kirjoituksensa eivät aina mene oikopäätä lehteen.

Kaikki ei mahdu, muutakin kuin sutta ja sekundaa joudutaan arkistoimaan. Se ei ole sensuuria, se on valikointia, toimittamista.

Palaneen käryssä ei kannettu huolta journalistisesta laadusta ja siihen kohdistuvista uhista. Niitä on useita ajasta ja rahasta alkaen.

Sitten ulkopuoliseen painostamiseen.

Otan tuoreen esimerkin alalta.

Suomen journalistiliiton lehti Journalisti selosti numerossa 5/2001 tapausta, jossa Palkkatyöläiseen kirjoittanut SAK:n ekonomisti Erkki Laukkanen sai kirjallisen varoituksen esimieheltään osastopäällikkö Pentti Parmanteelta .

Tapaus on tosi.

SAK on rakennellut EU:n itälaajentumiseen liittyen uhkakuvaa, jossa halpatyöläisten massat tulevat ja sotkevat pahanpäiväisesti työmarkkinat.

Laukkanen kirjoitti, että kärpäsestä on tehty härkänen, joka sitten halutaan ampua alas hehtaaripyssyllä nimeltä siirtymäajat.

Kolumni osoittautui hernepyssyksi, joka osui suoraan SAK:n herrojen sieraimiin. Asiaa on vatvottu SAK:ssa hallitusta myöten.

Metallityöväenliiton Ahjon toimittaja Jertta Blomstedt  (ent. Roos) sanoo Journalistissa , että Laukkasen saama varoitus on esimerkki siitä tavasta, jolla SAK:ssa kohdellaan toimittajia ja tiedottajia:

"Laukkasen saama varoitus on vain jäävuoren huippu. Samalla sensuuriin ja itsesensuuriin perustuvalla asenteella SAK:laisia lehtiä on hallinnoitu pitkään. En voi olla ajattelematta, että se kulttuuri on jo tuottanut ihmisuhrejakin. Kaksi edellistä Metalliliiton lehden päätoimittajaa on kuollut liian nuorina ja molemmat olivat huomattavan painostuksen kohteena."

Kovaa mutta asiantuntevaa tekstiä.

Puoluelehtiemme rivit ovat pahasti harvenneet. Niidenkin elinvoimaa ovat syöneet ja syövät ainoan oikean totuuden vahtikoirat. Varsinkin tilanteissa, joissa puolueessa on sisäistä eriseuraisuutta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Usein on niin, että mitä pienempää peli on, sitä kovempaa se on.

Nämä kuvaukset olivat tosielämästä. Yhtä vaikuttava on maailma, joka on itse kunkin korvien välissä.

Tämänkin lukijoilla on otaksuttavasti kirkas ja selkeä mielikuva Turun Sanomista . Kaikilla onneksi erilainen.

Viimekertaisessa jutussa oli asiavirhe, joka on syytä korjata. Virheen syy on aika yleinen: luotin lähteeseen enkä tarkistanut.

Olavi Virta ei ole levyttänyt Ruissalon sinikelloja . Sen levytti Soinnulle Allan Koskinen. Kunnia sille, jolle se kuuluu.

Turkulainen Helmeri Pajunen muistutti, että Virta levytti Viherluodon sävellyksistä sekä Aamun Airistolla että Punaiset lehdet .
Kirjoittaja on Turun Sanomain päätoimittaja.