Pääkirjoitus

Pääkirjoitus 11.3.
Tehomaatalous tiensä päässä

Suu- ja sorkkataudin kanssa kamppaileva Britannian maatalous on joutunut lyhyen ajan sisällä jo toisen eläintaudin kurimukseen.
Suu- ja sorkkataudin kanssa kamppaileva Britannian maatalous on joutunut lyhyen ajan sisällä jo toisen eläintaudin kurimukseen.

Ensin laajat varotoimet hullun lehmän taudin torjumiseksi EU:ssa, sitten roihuavat eläinroviot suu- ja sorkkataudin riivaamassa Britanniassa. Siinä kuluttajien mieleen syöpynyt kuva eurooppalaisen elintarviketalouden nykytilasta.

EU on joutunut historiansa ankarimpaan kamppailuun kotieläinsairauksia vastaan. Ihmiselle muunnoksena tappavan vaarallinen BSE-tauti on pakottanut jäsenmaat laajoihin teuraiden testauksiin, naudanlihan vienti- ja tuontikieltoihin, rehujen raaka-ainerajoituksiin ja elintarvikevalvonnan kiristämiseen.

Hullun lehmän tauti lähti liikkeelle Britanniasta. Sieltä on peräisin myös uusin, vielä herkemmin leviävä vitsaus. Saarivaltakunnassa on todettu jo toista sataa suu- ja sorkkatautitapausta.

Pelko Britanniassa riehuvan epidemian riistäytymistä manner-Eurooppaan on saanut muut EU-maat toistamiseen varuilleen. Englannista saapuvat matkustajat joutuvat lentoasemilla tehotarkastuksiin. Maidon ja lihan tuonti maasta on kielletty, minkä lisäksi sorkkaeläinten kuljetuksia rajoitetaan kolmen viikon ajan kaikissa jäsenmaissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teuraskuljetusten rajoitukset hankaloittavat eläinten välitystä etenkin pitkien välimatkojen ja pienten karjatilojen maassa kuten Suomessa. Tällä kertaa, toisin kuin BSE:n yhteydessä, maamme on hyväksynyt EU:n komission määräämät kontrollitoimet mukisematta; siksi vakavasta riskistä suu- ja sorkkataudissa on on kysymys

Miten tähän oikein on tultu? Mikä on perimmäinen syy kriisiin, joka ravistelee eurooppalaista elintarviketaloutta nyt jo monelta kantilta: kuluttajien luottamus on mennyt, lihan kulutus romahtanut, eläintautien pelko lähentelee hysteriaa, jalostuksen ja kaupan markkinat ovat sekaisin. Eikä unioni näytä muuta voivan kuin reagoida ongelmiin sitä mukaa kun ne päälle kaatuvat.

Jokin on mennyt EU:n maatalouspolitiikassa pahasti pieleen. Monien mielestä se jokin on yhden hyveen, tehokkuuden, nostaminen kaiken muun yläpuolelle.

Tehokkuuden yksipuolinen ja sokea ihannointi on johtanut siihen, että ruokaa tuotetaan, jalostetaan, jaellaan ja markkinoidaan yhä suuremmissa yksiköissä. Maatilojen koon kasvaessa niistä on paisunut valtavia raaka-ainetehtaita, jotka ruokkivat vielä valtavampia jalostuslaitoksia.

Kustannusten minimointi on ajanut keskittämään toimintoja ja turvautumaan esimerkiksi eläinrehujen kehittämisessä kyseenalaisiin keinoihin. Kuulostaa ehkä pateettiselta, jos väittää, että luonto on iskenyt takaisin. BSE:n kaltaiset vitsauksen eivät synny kuitenkaan tyhjästä.

Toistuvat kriisit ovat herättäneet Euroopan unionin vakavaan itsetutkisteluun. Yksipuolisesti tehotuotantoa miljarditukiaisin pönkittävä CAP on tullut tiensä päähän. Siihen tulokseen näyttää tulleen jopa järjestelmän vanhan pönkittäjän, Britannian pääministeri Tony Blair.

Onko nyt koettu kurimus niin kouraiseva opetus, että se saa EU:n reivaamaan maatalouspolitiikkansa suunta senkin jälkeen, kun kriisin akuutti vaihe on ohi. Se jää nähtäväksi.

Perheviljelmäpohjaisella, laatua, hygieniaa, ympäristön-ja eläinsuojelua sekä elintarviketurvallisuutta korostavalla tuotantomuodolla on nyt joka tapauksessa etsikkoaikansa. Sen puolesta puhumiseen erityisesti Suomella on kaikki syy ja valmiudet.