Pääkirjoitus

Raimo Vahteran Havaintoja-kolumni:
Hunajata, hunajata...

Kerroin viikko sitten eläkkeellä olevan musiikkitoimittaja Erkki Pällin listasta, jossa tamperelaiset menestyivät ja turkulaiset jäivät selvästi kakkoseksi. Kyse oli Turusta kertovista lauluista.

Pälli oli löytänyt arkistoistaan vain kaksi Turkuun liittyvää sävelmää. Kysyin, onko näin ja pyysin palautetta.

Palautetta tuli ja sen valossa herää kysymys, mistä johtuu, että Pällin arkistossa on niin suuri aukko Turun kohdalla?

Vastausta en tiedä, mutta arvelen, että Pällin tiedot ovat Ylen tietoja. Vain se on musiikkia, mitä Helsingissä soitetaan.

Insinööri Pekka Niemi eli nimimerkki Kroposnikkari muistutti, että joitakin vuosia sitten Turkuseura keräsi Turkuun liittyviä lauluja ja laulelmia ja haaviin jäi toistasataa laulua.

Pentti Viherluoto on Ylessäkin tunnettu säveltäjä ja lauluntekijä. Hänen kaikissa lauluissaan ei Turkua mainita nimeltä, vaikka laulut liittyvät Turkuun.

Näitä ovat muun muassa Pieni polku, joka sijaitsi Ruissalossa, ja Musta ruusu, joka kasvoi Turun linnan puistossa. Samaan sarjaan kuuluvat myös Syysilta Ruissalossa ja Aamu Airistolla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pari vuosikymmentä sitten tunnettu turkulainen laulumies Aulis Kotaviita kokosi Kalevi Rothbergin orkesterin kanssa LP-levyn, jonka nimi on Aurajoen vanhat lehmukset. Se sisältää takakannen mukaan "ehjän kokoelman aidoimpia turkulaisia musiikkitunnelmia tuttujen turkulaissäveltäjien sepittäminä".

Siinä on muun muassa Usko Kempin säveltämä ja sanoittama Aurajoen lehmusten alla; Pentti Viherluodon säveltämä ja sanoittama Portsan poika; Kauko Tiistolan säveltämä ja Börje Aaltosen sanoittama Ilta Uittamolla; Pentti Viherluodon säveltämä ja Veikko Lavin sanoittama Turun surusilmä; Kalevi Rothbergin säveltämä ja Börje Aaltosen sanoittama Föri tuo, föri vie; Usko Kempin säveltämä ja sanoittama Tule Suomen Turkuun; Kauko Tiistolan säveltämä ja Börje Virtasen sanoittama Sigyn valssi; Kauko Tiistolan säveltämä ja Börje Virtasen sanoittama Myllysillan luona; Maire Tammenlaakson säveltämä ja sanoittama Ruissalon rantaa; Usko Kempin säveltämä ja sanoittama Kevät Turussa.

Tämä rautaisannos oli yhdessä LP-levyssä. Toinen mokoma on esimerkiksi Turun soitannollisen kerhon omassa LP:ssä Vanhaa kaupunkia sävelin.

Pentti Viherluodon kynästä ovat syntyneet sellaisetkin sävelmät kuin Laulu Turulle ja Turun laulu.

Olavi Virta on levyttänyt Viherluodon foxin Ruissalon sinikellot. Seija Simolan tuotannosta löytyy kappale Juna Turkuun.

Tepsin jääkiekkomenestyksen myötä jokseenkin kaikille on tullut tutuksi Erkki Liikasen Hunajata. Se on soinut, kun maaliverkko on soinut.

Tämäkään lista ei ole likikään täydellinen, mutta täydentää kuitenkin Pällin listaa.

Otetaan vielä mukaan yksi turkulaisaiheinen renkutus, jonka todennäköisesti jokainen täysi-ikäinen suomalainen on ainakin kerran kuullut, useat monta kertaa.

Se alkaa näin: "Ikkunasta katselin kun höyrylaiva seilaa/ Aurajoen siliätä pintaa/ sano hei hei juu vai seilailee/ tuota Aurajoen siliätä pintaa."

Tuntemattoman Hietanen ei ollut laulumiehiä, mutta tätä hän lauleskeli sotaretkensä alkuvaiheissa.

Aurajoen maisemaan liittyy myös tunnettu kansanlaulu Hurjan pojan koti.

Sehän on Kakola ja laulun mukaan "Hurjan pojan koti se on rakennettu paikalle niin ihanalle, Aurajoen rannalle kalliolle vankalle, vuorelle niin korkealle".

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Se lauluista tältä erää. Lopuksi poraudutaan Kakolan kallioon.

Kaupunginvaltuusto päätti kesäkuussa 1999 äänin 37-30, että jätevedenpuhdistamo louhitaan Kakolan kallioon. Sdp teki asiasta ryhmäpäätöksen ja sulki näin muun muassa kaupunginvaltuutettu Antti Paasion suun.

Saman päivän lehdessä, jossa kyselin Turku-lauluja, Antti Paasio muistutti, että valtuusto myönsi investointivaltuuden alle 400 miljoonaa markkaa maksavalle puhdistamolle. "Nykyisen kustannusarvion ja valtuuston päätöksen välillä alkaa olla Turkuhallin kokoinen aukko", hän huomautti.

Kakolan puhdistamosta ei ehkä järjestetä kansanäänestystä, mutta valtuusto asiaan joutunee palaamaan.

Kirjoittaja Raimo Vahtera on Turun Sanomien päätoimittaja.