Pääkirjoitus

Kolumni Päivän Pistot - Aimo Massinen:
Hyvät, pahat ja tyhmät

Terve urheilu on sairasta. Rehdeimmät urheilijat ovat suurimpia vilpistelijöitä. Viisaimmat valmentajat ovat kaikkein typerimpiä.

Maailmankaikkeuden kaaoksessa doping-jupakka on pikku juttu koko ihmiskunnalle, eikä se ole lopullinen katastrofi edes Suomen hiihtourheilulle, mutta ihmisyyden tiettyjen perusarvojen, kuten esimerkiksi rehellisyyden alasajolle se on iso askel.

Millään ei tunnu olevan enää mitään väliä. Kuka tahansa voi valehdella kenelle tahansa mitä tahansa. Mihinkään ei voi uskoa. Meitä kaikkia pidetään pilkkana.

Me jännitimme ja hurrasimme urheilijoittemme menestyksen puolesta. Hurmioituneet selostajat ja kommentaattorit lisäsivät kiihkoamme transsimaisilla "Kiitos, Virpi, kiitos!" -huudoillaan.

Meistä tuntui hetken, että olimme saaneet seitsemän oikein lotossa, mutta pian osoittautuikin, että olikin arvottu väärät numerot.

Tai kun Janne Immoselle kävi suksi- ja sauvarikoissa käsittämättömän huono tuuri, me surimme syvästi hiihtäjän surkeaa kohtaloa. Mutta pian osoittautuikin, että kaikki olikin pelkkää petosta, peittelyä ja näytelmää. Hiihtäjän ei annettu tulla maaliin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vielä Jari Isometsän paljastumisen jälkeen moni yritti uskoa, että kysymyksessä oli korkeintaan yksittäinen kohellus tai pikku vahinko. Jotkut alkoivat puhua jopa oikeusmurhasta.

Kun itse väsäsin viikko sitten satiirisen, kriittisen pakinan Isometsän kärystä, ensimmäinen nimetön vastalause tuli tekstiviestin muodossa jo lauantaiaamuna klo 03.12.08. Siinä minut haukuttiin suomalaiskansalliseen tapaan sanoilla "saatanan seniili impotentti punikki".

Olen toki saanut sen jälkeen monipuolisempaa ja iloisempaakin palautetta, mutta koko doping-keskustelun runsaus osoittaa, miten vakava ja elämää suurempi asia urheilu meillä yhä on.

Suomalaiset huippuhiihtäjät ja heidän valmentajansa eivät ole maailman ainoita huijareita. Tämä tosiasia ei silti tee tekoja yhtään hyväksyttävämmäksi.

Sitä paitsi kuka uskoo, että koko totuus olisi vieläkään tullut julki. Tietoa on tippunut vain siinä tahdissa kuin on ollut pakko. Totuus kulkee yhä valheen vaatteissa.

Isometsänkin annettiin riippua ristillä yksinään melkein viikko. Mika Myllylällä oli risti vain kaulassa hänen päivitellessään Jarin valitettavaa ratkaisua.

Syyllisiä ovat urheilijoiden lisäksi varsinkin valmennus- ja urheilujohto, joka ammensi ihmiskokeilunsa Jyväskylän "mafiasta", Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksesta (Kihu). Lääkärien ja muiden asiantuntijoiden armoilla ovat olleet varsinkin nuoret, kokemattomat naishiihtäjät.

Kun juoksija Martti Vainio kärähti Los Angelesin olympialaisissa 1984, silloinkaan ei kukaan tiennyt mitään. Median pitkän painostuksen jälkeen lopulta uhrattavaksi asettui valmennuspäällikkö Antti Lanamäki .

Nyt "täyden vastuun" otti päävalmentaja Kari-Pekka "Käry" Kyrö , inarilaisesta kommunistisesta työläiskodista lähtenyt entinen TUL:n hiihtäjä. Kyrö on akateemisen loppututkinnon suorittanut, liikuntaan ja urheiluvalmennukseen perin juurin vihkiytynyt "fiksu ja rehti Lapin mies".

Fiksuus ja rehtiys kohosivat nyt suoranaiseen typeryyteen asti.

Mutta vaikka hiihdon katastrofi on tosiasia, ei se ole maailmanloppu. Ketään ei pidä lynkata eikä kenenkään kannata tehdä itsemurhaa ylimääräisen hydroksietyylitärkkelyksen tähden. Kansallisen häpeän ja pettymyksen tunnekin menee ajan myötä ohi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kun jotkut ovat sitä mieltä, että Suomen pitäisi vetäytyä joksikin aikaa kokonaan pois urheilun arvokisoista ja jopa seuraavista olympialaisista, se vasta olisi idioottimaista itseruoskintaa.

Urheilu, jopa huippu-urheilu tarjoaa niin paljon elämyksiä ja muita elämisen laatua kohottavia arvoja, ettei meidän pidä heittää lasta pesuveden mukana pois.

Hiihtoliiton uskottavuuden palauttamiseksi olisi kuitenkin huuhdeltava koko johto uusiksi. Varapuheenjohtaja Matti Louekoski näytti jo hyvää esimerkkiä. Paavo M. Petäjän ja Esa Klingan ymmärryksen pitäisi yltää samaan. Valtionapu voidaan sitoa vaatimukseen johdon totaalisesta vaihtamisesta, jos nyt ylipäätään valtion pitäisi tukea huippu-urheilua, bisnestä.

STT:n Räsäs-jutussa Klinga arvioi kunniansa ja osallisuutensa 500 000 markan korvausvaatimuksen arvoiseksi. Mihin vastuu ja yhteys tapahtuneeseen nyt yht'äkkiä katosi kokonaan?

Eikö Klingan toimitusjohtajana pitäisi ottaa vastuu esimerkiksi siitä, ettei hiihtoliiton valmennusjohto ole ollut edes puheväleissä Suomen antidoping-toimikunnan johdon kanssa?
Kirjoittaja on Turun Sanomain päätoimittaja.