Pääkirjoitus

Pääkirjoitus 2.3. 2001:
Seitsemän lihavaa vuotta
kasvattivat eriarvoisuutta

Tilastokeskuksen pääjohtaja Timo Relander.
Tilastokeskuksen pääjohtaja Timo Relander.

Maamme viime vuoden talouskasvu oli huimaa, bruttokansantuote kasvoi 5,7 prosenttia. Kasvun vuosi oli seitsemäs peräkkäinen. Ja kasvu jatkuu, vaikka hidastuu. Tammikuussa teollisuustuotanto kasvoi 6,6 prosenttia.

Lähtötaso huomioonottaen lukemat ovat erinomaisia. Maassa kaikki hyvin, voisi olettaa. Niin ei ole. Tilastokeskuksen pääjohtajan Timo Relanderin mukaan talouskasvun hedelmät jakautuvat epätasaisesti sekä sosiaalisesti että alueellisesti.

Palkkatulojen osuus kansantulosta on alentunut sitä mukaa kun yritysten ja pääomatulojen osuus on kasvanut. Kansalaisten osuuden supistumista kuvaa sekin, että yksityisen kulutuksen osuus bruttokansantuotteesta aleni viime vuonna ensimmäisen kerran sotien jälkeen alle 50 prosentin.

Huoleen on perusteltua aihetta. Relanderin mielestä tämän suuntainen kehitys voi murentaa pohjaa siltä yhteisymmärrykseltä, joka pitkälti selittää viime vuosien taloudellisen menestyksemme.

Relanderin näkemys perustuu tilastoihin, toteutuneeseen kehitykseen. Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tuore Erilaisuuksien Suomi -raportti kertoo kansalaisten asenteiden muutoksista. Sama kehitys heijastuu asenteistakin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka lama on taakse jäänyttä ja kasvu jatkuu, moni suomalainen kokee elämässään epävarmuutta ja potee henkistä epäviihtyisyyttä nykyajassa. Evan parin vuoden takaisessa raportissa tulosten tulkittiin viestivän halusta painaa jarrua. Nyt halutaan muutosta, paikoitellen jopa täyskäännöstä. Raportin mukaan muutokset eivät ole vallankumouksellisia mutta oireellisia.

Laman jälkeinen menestys ei ole saanut kaikkia kansalaisia sitoutumaan muutoksiin. Raportti antaa aiheen miettiä, onko meilläkin havaittavissa merkkejä ilmiöstä, josta on käytetty ilmaisua politiikan paluu. Odotukset paremmasta kohdistuvat pikemminkin politiikkaan kuin markkinoihin. Tähän liittyy sekin, että vieraantuminen puolueista on hieman hellittänyt.

Tulokset tuskin ketään yllättävät. Talouden kasvu ja myönteinen kehitys ei ole poistanut irtisanomisia, jotka nyt ovat kohdistuneet myös uuden teknologian yrityksiin. Ellei kotitalouden taloudellinen perusta ole vakaa, luottamus tulevaisuuteen ei voi olla luja. Tuloksissa havaittu turvahakuisuus on hyvin ymmärrettävää.

Raportin esille nostamista asioista ehkä tärkein on kansalaisten huoli eriarvoistumiskehityksestä. Se pulpahtaa esiin sekä yksilö- että aluetasonkin kehitystä koskevissa kannanotoissa. Varsin voimakkaiksi nähdään yhtäältä rikkaiden ja köyhien väliset sekä koulutettujen ja kouluttamattomien väliset vastakohtaisuudet.

Kuvaan kuuluu sekin, että hyvinvointivaltion arvostus on yhä voimistunut. Mielikuvat vanhoista hyvistä ajoista ja kokemukset palvelujen heikkenemisestä ylläpitävät käsitystä, jonka mukaan hyvinvointivaltio on hintansa väärti.

Pääjohtaja Relanderin huoli kansallisen yhteisymmärryksen murenemisesta on hyvin aiheellinen. Jos kasvu ei tuonut kaikille suomalaisille turvallisuutta, suhdanteiden kääntyminenkään ei sitä tuo.