Pääkirjoitus

Pääkirjoitus 11.12.2000:
Vain hankalia vaihtoehtoja
Yhdysvaltain vaalisotkussa

Yhdysvaltain presidentinvaalipäivästä tulee huomenna viisi viikkoa, mutta dramaattinen ja ristiriitainen tapahtumasarja on yhä pahemmin sotkussa. Poliitikkojen peli kummallakin puolella samoin kuin lainvalvojien, tuomarien, vastaukset ovat kovia ja nopeita, mutta ne ovat vieneet kerta toisensa jälkeen ratkaisemattomaan. Alkuviikosta on jälleen odotettavissa uusia käänteitä - ellei peräti loppusuora.

Liittovaltion korkeimman oikeuden tuomarit kuulevat tänään, mitä republikaanien George W. Bushin ja demokraattien Al Goren edustajat sanovat Floridan tarkistuslaskennan päättämisestä kokonaan tai jatkamisesta jälleen kerran. Ennustajat uskovat Bushin mahdollisuuksiin, mutta tässä kriisissä povaukset ovat epäonnistuneet useasti. Jo viime perjantain oli määrä merkitä Bushille viimeistä, myönteistä kannanottoa Floridan korkeimmasta oikeudesta. Yllätysvoiton, tosin sillä erää ajallisesti tyngäksi jääneen, saikin Gore, ja odotukset hänen luopumisilmoituksestansa himmenivät.

Tiistaina Floridan oma lainsäädäntöelin eli republikaanienemmistöinen parlamentti on uhannut kokoontua nimittämään osavaltion äänestystuloksen perusteella koko kiistassa keskeiset 25 valitsijamiestä. Parlamentti ottaisi näin äänestäjien paikan muuten ratkaisutta jääneessä taistelussa. Tämän hetken virallisten vaalitulosten mukaan Bushilla on Floridassa niukka etumatka, ja hän on parlamentin ilmiselvä valinta. Kaikkien amerikkalaisen äänistä enemmistön saanutta ja tarkistuslaskentoja kiivaasti vaatinutta Gorea tilanne ei tyydytä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bushin leirin mukaan Floridan tarkistuslaskennan jatkaminen on ollut liittovaltion lain ja perustuslain vastaista.

Goren kampanja vetoaa samoin perustuslakiin. Demokraattien mukaan liittovaltio ei ole korkeimman oikeuden lailla yrittänyt ainakaan sataan vuoteen sekaantua siihen, miten osavaltiot laskevat ääniä.

Presidentinvaalisodassa on riita vallasta maailman mahtimaassa. Demokratiassa äänestäjien on määrä päättää vallan haltijasta, mutta Yhdysvaltain vaalisotkun kärkihahmoja ovat yli kuukauden olleet yhden, ratkaisevan osavaltion ääntenlaskijat ja lakkoilleet vaalikoneet sekä vaaliliput, syvälle asemiinsa kaivautuneet ehdokkaat ja pahasti vanhentunutta vaalijärjestelmää tulkitsevat laintuntijat.

On vaikea nähdä edessä muita kuin hankalia vaihtoehtoja ja ristiriitoja pitkittäviä ratkaisuja.

Tilannetta ei kaunista se, että politiikkaa ei voi erottaa edes lainvalvontajärjestelmästä. Ainakin Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomarit ovat tunnetusti ennemminkin konservatiiveja kuin liberaaleja. Yhdeksästä tuomarista seitsemän on päässyt virkaansa republikaanipresidentin nimittämänä. Jos presidentinvirka päätyy Bushille, demokraattiäänestäjät muistavat varmasti pitkään myös, että Floridan osavaltion kuvernööri on tämän veli.