Pääkirjoitus

Pääkirjoitus 15.11.2000:
Akavasta melkein valmiiksi
runnotun tupon syntipukki

Ei ole mitään uutta siinä, että Suomen työmarkkinaratkaisut tehdään viime tingassa ja dramaattisten eleiden saattelemana. Silti maanantaina viittä vaille valmiiksi runnottua tulosopua voi pitää lajissaan sangen poikkeuksellisena. Harvoin neuvotteluja on käyty yhtä väkevien ulkoisten ja sisäisten ristipaineiden keskellä kuin tällä kertaa.

Neuvotteluasetelma oli alusta pitäen kaikkea muuta kuin helppo. Osapuolten käsitykset palkankorotuksista ja muista sopimustavoitteista olivat kiusallisen kaukana toisistaan. Siihen nähden runsaan vuorokauden kestänyt loppurutistus tuotti yllättävän positiivisen tuloksen, vaikka jumiutuikin harmittavasti juuri kalkkiviivoilla.

Työnantajat lähtivät hakemaan puhdasoppista Emu-ajan ratkaisumallia, jonka avainsisältöjä ovat palkkasopeutus ja kustannuskuri. EU:n yhteisen talous- ja rahaliiton oloissa ne ovat tehokkain, ellei ainoa keino ehkäistä kilpailukyvyn rapautuminen.

Työntekijäjärjestöissä palkkamaltilla on ymmärretty toisenlaista mitoitusta. Siellä on katsottu, että vahvana jatkuvan talouskasvun hedelmissä riittää nyt jaettavaa muillekin kuin optioiden saajille.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yleisten palkankorotusvaateiden lisäksi SAK:n, STTK:n ja Akavan pakettiin oli kääritty iso liuta erityistavoitteita, joista järjestöt eivät ole edes keskenään järin yksituumaisia. Pikemminkin ne osoittivat, miten eriytyneiksi ja vaikeasti yhteen sovittaviksi myös palkansaajien ryhmäintressit ovat käyneet.

Varsinaisia palkankorotusesityksiä neuvotteluissa tehtiin vain kaksi. Haarukka työntekijöiden vaatiman 3,8 ja työnantajien tarjoaman 1,8 prosentin välillä tuntui suurelta, mutta ei lopulta ollut oksaisin kanto kaskessa. Kynnyskysymykseksi nousivat palkankorotusten rakenne ja yleislinjan lisukkeet, erityisesti Akavan ajama koulutuspalkkaerä.

Jos SAK:n puheenjohtajaa Lauri Ihalaista on uskominen, tuloneuvottelujen keskeytymisen pääsyynä oli nimen omaan "Akava-ongelma". Akateemisten keskusjärjestön peräänantamattomuus 0,2 prosentin vaatimuksessa esti siis sopimukseen pääsyn.

Kovin vähäiseltä vaikuttaa lukema, jonka perusteella Akavasta leivottiin koko tupo-näytelmän syntipukki. Kenties juuri se oli oljenkorsi, joka uhkasi katkaista vetojuhdan selän, jota jo ennestään rasittivat vaatimukset ansiokehitystakuista, palkallisista vapaapäivistä sekä matalapalkka- ja tasa-arvoeristä.

Korkeasti koulutettujen, mutta matalasti palkattujen aseman kohentaminen on Akavalle ymmärrettävästi tärkeä tavoite. Sama pätee uuteen puheenjohtajaan Risto Piekkaan. Piekalla on nyt näytön paikka muidenkin kuin hänet tehtävään nostaneen jäsenjärjestö OAJ:n eli opetusalan edunvalvojien silmissä.

Vaikka SAK:n tuloneuvotteluille asettama aikaraja umpeutui maanantaina, sekä se, STTK että Akava ilmoittivat illansuussa valmiutensa jatkaa prosessia. Toivottavasti kuluva viikko kypsyttää osapuolet myönteiseen ratkaisuun. Uusi takaraja on perjantai - tällä kertaa kuulemma ehdottomasti viimeinen.