Pääkirjoitus

Veli Junttilan Suomi 1950 -kolumni:
Pelsonsuon kuivatus

Turun Sanomat kertoi syksyllä 1950 Suomen ja todennäköisesti Pohjoismaidenkin suurimmasta suonkuivatushankkeesta, Oulujärven länsipuolella sijaitsevan Pelsonsuon kuivatuksesta,

Uutisen mukaan Pelson kuivatusta oli yritetty jo vuosina 1857 - 1866 monien nälkävuosien hädän torjunnan merkeissä. Suo oli kuitenkin silloisille voimille voittamaton. Yritys jäi kesken ja alkeellisin välinein kaivetut viemärikanavat miltei umpeutuivat.

Kanavat olivat kuitenkin perusrunkona kun yritys vuonna 1935 käynnistyi uudelleen. Suolle perustettiin Pelson varavankila ja pakkotyölaitos.

Suoalueen omalaatuisuus oli lukuisat ja laajatkin kiinteät "saaret", joille rakennukset voitiin pystyttää. Saarekkeista saatiin myös kiintomaata suomaan painomaaksi. Suota oli myös suhteellisen helppo raivata. Turvekerros ei ollut kovin paksu eikä siinä ollut enää kantoja. Lisäksi sen alla oli kova hiesu- tai savimaa, joka nousi paikoin em. saarekkeiksi.

Lähes 15 000 hehtaaria laajaan suohon pureuduttiin vankityövoimalla. Pelson varavankilan vangit olivat raivanneet 15 vuodessa viljelykselle 3 000 hehtaaria. Kanavia ja ojia oli kaivettu 850 kilometriä ja teitä oli tehty yli 50 kilometriä, josta 16 kilometriä kapearaiteista rautatietä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Maasta oli täysin viljelyskelpoista vasta noin 1 200 hehtaaria. Lähes puolet siitä oli luovutettu 26 siirtolaisten tilalle. Toinen puoli oli vankilan omassa käytössä ja tehoviljelyn piirissä.

Rakennukset oli tehty aikansa tärkeysjärjestyksessä. Karjatilat vaikuttivat olevan kunnossa, samoin vankilahenkilökunnan asuminen. Vangit sen sijaan asuivat vielä kolmessa suuressa parakkikylässä.

Vankila viljeli ruista, ohraa, kauraa, perunaa, heinää, rehunaurista, lanttua ja vihantarehua ja tietysti kesannoi osan pelloista. Sadot olivat hyviä, esimerkiksi ruista saatiin 2 400 kiloa hehtaarilta ja heinää 2 700 kiloa.

Tilalla oli toiselle sadalle kohoava karja, kantakirjaeläimiä, maidon tuotanto oli lehmää kohti oli komeissa lukemissa.

Navetta oli rakennettu harmaasta graniitista; lehmikarjan lisäksi siellä oli tilaa 50 hevoselle ja sikalalle.

Vankilan tilaa pidettiin valtakunnallisesti tärkeänä raivaus- ja viljelyskokeilun tilana.

Kuokka oli jo miltei hylätty ja suota raivattiin koneellisesti; toki tie- ja kanavajatyömailla tarvittiin edelleen lapiomiestä. Myös koesalaojituksista saatiin hyviä tuloksia. Esiraivauksessa käytettiin ikivanhaa menetelmää eli pintamaan polttoa.

Tilalla oli erikoistuttu myös hallantorjuntaan ja sen koeasemalla oli saavutettu merkittäviä tuloksia.

Tilan koneistus oli modernia, ja uutuuksina aiottiin hankkia itsekulkeva leikkuupuimuri ja elevaattorikone perunannostoon.

Tilalla oli Suomen suurin eli yli 14 miljoonan tonnin polttoturvevarasto, jolla miltei turvattiin oma polttoaineentarve. Energian tuotanto monipuolistui kun Jylhämään oli juuri saatu sähköä tuottava voimalaitos. Vankilan tila harjoitti myös koko maata ajatellen esikuvallista turpeennostoa.

Muhoksen, Vaalan ja Kestilän kuntien alueella sijaitseva Pelso oli kaikkinensa hyvin eriskummallinen yhteisö. Vankeja oli 500 - 600 ja tilalla henkilökuntaa perheineen parisataa henkeä.

Vangit olivat syksyllä 1950 miehiä; naisosaston pito oli jostain syystä epäonnistunut. Miehet viljelivät pellot ja hoitivat myös karjan. Luottovankeja oli vahvuudesta noin 10 prosenttia; nämä saivat liikkua vapaasti alueella.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vankeja ei mainittu nimeltä, mutta näiden henkiset saavutukset viittasivat korkealle. Pelsolla oli kirjoitettu, sävelletty ja esitetty kaksi operettiakin.

Arkirutiinia oli laaja kerhotoiminta kuoroineen, torvisoittokuntineen, orkestereineen, näyttämötoimintoineen sekä taide- ja käsityökilpailuineen.

Urheiluharrastuksia varten vangit olivat rakentaneet urheilukentän ja uimalan.

Pelso oli 50 vuotta sitten laajan kiinnostuksen kohde kotimaan matkailulle ja opintoretkeilijöille. Raivatut suolakeudet olivat miltei läheisten Limingan niittyjen veroiset silmiinkantamattomine peltoineen, mutta erikoisia valtavine kanavineen ja suurine koneineen sekä turpeennostoineen.

Pelsoa ajateltiin myös matkailuetapiksi, osaksi Oulujärven turistireittiä ja Rokuan vaaramaastoa, Se oli miltei yhtä hämmästyttävä - nykyisin silmin ehkä tuomittava ja häpeiltäväkin - inhimillisen kulttuurin tuote kuin läheisen Oulujoen valjastaminen sähkön tuotantoon.
Kirjoittaja Veli Junttila on Turun Sanomien toimittaja.