Kolumni Suomi 1950/Veli Junttila
Maaltapaon ongelma
Turun Sanomissa pohdittiin lokakuussa 1950 laajasti maaltapaon ongelmaa. Sehän oli tuolloin kiihtynyt ja jo kaikkien havaittavissa, vaikka tilastot olivat vanhoja: Vuosina 1880-1940 tiedettiin kaupunkeihin ja kaupunkimaisiin yhdyskuntiin muuttaneen yhteensä kuutisensataa tuhatta henkeä, ja kaupunkiväestön laskettiin vuosisadassa kymmenkertaistuneen.
Tuoreempi valtakunnan muuttotilasto oli karjalaisista. Heitä oli asunut luovutetun alueen kaupungeissa ja kauppaloissa noin 85 000 henkeä, mutta läntisen Suomen kaupungeissa ja kauppaloissa asui vuonna 1947 jo 114 000 karjalaista.
TS:ssä nimimerkki "Nihti" tiesi hyvin maalaisliittolaisen vastalääkkeen: tehtaiden ja tehdasyhdyskuntien perustaminen maalle ja koko teollisen tuotantotoiminnan nykyistä suurempi desentralisaatio olisi omiaan maaltapakoa hillitsemään.
Muistaa Nihti kyllä Toholammin äijän sattuvasti todenneen, että "Toinen lähtee kaupunkiin työtä hakeen, toinen työtä pakoon".
Valtiovaltakin oli havahtunut. Maasta- ja maaltapakoa tutkimaan oli asetettu johtaja Jaakko Kahman komitea. Sen piti pohtia mm. maaseudun pien- ja kotiteollisuuden elvyttämistä.
Maastapakokin oli suuri huoli. Ruotsissa oli jo 33 000 suomalaista. Esimerkiksi Vaasan läänistä oli vuosina 1949-1950 annettu lähes 20 000 passia. Viranomaiset olivat laskeneet, että Etelä-Pohjanmaan ruotsalaisalueet olivat vuosina 1949-1950 menettäneet noin 10 prosenttia väestöstään.
Yläneeltä oli moni lähdössä Turkuun 50 vuotta sitten. Esimerkiksi Jorma Lehtinen ja Eero Halme kertoivat TS:ssä, että he muuttavat heti Turkuun, jos vain asunnot löytyvät - miehet moittivat kotipitäjässä tarjolla olevia töitä raskaiksi ja palveluja kehnoiksi.
Yläneen Ojalan talon palvelijatar Laina Saarinen, joka ei aikonut muuttaa mihinkään, oli jyrkästi toista mieltä: Vapaa-ajan viettomahdollisuuksia on Yläneellä riittämiin. Ja pitkän työpäivän päälle voi hakea esille virkkauspuikot ja muut käsityövehkeet...
Yläneellä vuodesta 1913 Lukkalan talon peltoja kyntänyt Juho Salminen ei voinut ajatellakaan kaupunkiin muuttoa. Lukkalan karjakko Terttu Väinölä oli taas kahden vaiheilla. Hän oli päässyt jo kaupunkielämän makuun työskenneltyään puoli vuotta Turun Verkatehtaassa.
Yläneeltä oli ennen sotia muuttanut kaupunkeihin kymmenkunta henkeä vuodessa. Sotien jälkeen muuttajia oli joka vuosi nelisenkymmentä. Syyksi katsottiin kunnan pientilavaltaisuus.
Tarvasjoelta muuttajia oli sekä ennen että jälkeen sotien kymmenkunta henkeä. Vähäisen muuton syyksi katsottiin maatilojen suurempi koko ja elinkelpoisuus. Tarvajoella haastatellut Alli Rekikoski ja Ilmari Rekikoski eivät aikoneet kotitanhuviltaan mihinkään. Ei myöskään suutari-pientilallinen Vilho Lehtinen.
Seppä ja pientilallinen Reino Hirsinummi kului jo muuttajapolveen. Hän oli vuosia sitten alkanut käydä Tarvasjoelta töissä Turussa. Loppukesästä 1950 koko perhe muutti Turun Itäharjulle. Emäntäkin kävi Turussa työssä, mutta ei viihtynyt kaupungissa.
Helmi Rämö, alun perin Karjalan Muolaan tyttöjä, oli juuri muuttanut Turkuun Humppilasta. Hän oli työskennellyt kaksi kuukautta Kestilän Pukimossa. Hänen piti poistaa langanpätkät ja muu ylimääräinen valmistuneista housuista kolmessa minuutissa. Urakka ei vielä onnistunut, sillä yksien housujen käsittelyyn tahtoi mennä viisi minuuttia. Helmi kaipaili varsinkin joulua ajatellessaan kivikylästä maaseudulle.
Ylioppilas Orvokki oli tullut maalta Turkuun kymmenen vuotta sitten, Nyt hänellä oli täysin urbaanit ajatukset: Mailla ei köyhällä kurjalla ole erityisempiä mahdollisuuksia...Korkeintaan joku renki-Kalle tulee ja nai, ja tästä koituva autuus - nälkäisen pikkutilan emännyys - ei ole paljoksi räknättävä. Tämän enempää piian virkakaan ei jaksa houkutella.
Orvokki oli opiskellut sitkeästi. ensin työväenopistossa, sitten iltakoulussa ja nyt viimeksi yliopistossa.
Maaltapaon hillitsemistä pohdittiin Turussa Varsinais-Suomen viidensillä maakuntapäivillä, johon oli kutsuttu myös läänin satakuntalaisten kuntien edustajat. Kokous keskittyi maaltapaon hillitsemiseen urheilun avulla, mitä korosti maaherra Erkki Härmä puheessaan.
Nuukat maalaisisännät kuuntelivat varmaan silmät pyöreinä, kun Härmä julisti, että nuorison ruumiillisen kuntoisuuden kehittäminen on yhteiskunnan huoli, vaikka se koskeekin veroäyriin.
Kirjoittaja on Turun Sanomain toimittaja.
