Helsingin huippukokouksessa viime joulukuussa hahmoteltu EU:n puolustuspoliittinen yhteistyö etenee ripeää vauhtia. "Nyt mennään lujaa", tokaisi puolustusvoimien komentaja Gustav Hägglund Helsingin Sanomien haastattelussa. Viimeisin virstanpylväs ohitettiin tiistaina, jolloin Euroopan unioni ja Nato kokoontuivat ensi kertaa yhteiseen istuntoon diplomaattitasolla. Jatkossa on odotettavissa yhteistyön merkittävää tiivistymistä.
Eikä vauhdissa näy hiljenemisen merkkejä. Kriisinhallintatoiminnan kehittämistä selvitetään torstaina EU:n jäsenmaiden puolustusvoimien komentajille ja perjantaina puolestaan kokoontuvat unionin puolustusministerit. Päämääränä on päättää kriisinhallinnan pysyvistä toiminnoista Nizzan huippukokouksessa ensi joulukuussa niin, että 60 000 miehen kriisinhallintajoukot saataisiin kokoon vuonna 2003.
Kova kiire kriisinhallinnan kehittämisessä on närästänyt unionin liittoutumattomia pieniä maita Suomea, Ruotsia ja Irlantia. Itävalta on halunnut edetä rivakammin. Ulkoministeri Erkki Tuomioja on aiemmin ilmaissut huolensa siitä, että puolustuspolitiikan valmistelu sujuu suurten jäsenmaiden tahtiin. Tällaiset puheenvuorot ovat kuitenkin kuuluneet huonosti Pariisiin, Berliiniin tai Roomaan. Suuret jäsenmaat Ranskan johdolla ohjaavat vääjäämättä unionin puolustuspolitiikkaa kohti yhteistä puolustusta.
Tämänsuuntaista kehitystä ei voi pitää Suomessa ja Ruotsissa ainakaan kansan tahdon mukaisena. Näissä kahdessa maassa EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kannatus on eurobarometrin mukaan vähäisempää kuin missään muussa jäsenmaassa. Kannattajia on alle 50 prosentin.
EU:n ja Naton tiistaisessa diplomaattikokouksessa liikuttiin aralla alueella ja tämänkertainen kokous olikin lähinnä symbolinen. EU:n puolustusulottuvuuden keskeisenä päämääränä on luoda unionille kyky toimia itsenäisesti kriisinhallintatehtävissä ilman Yhdysvaltain tukea. Tätä ajaa ennen kaikkea Ranska. Yhdysvallat taas on huolissaan siitä, että sitä yritetään kammeta ulos Euroopan puolustuksesta.
Käytännössä EU joutuu nojaamaan Naton ja Yhdysvaltain tukeen. Naton ja EU:n suhteiden järjestäminen toimiviksi on kuitenkin ongelmallista muun muassa siksi, että EU:n ja Naton yhteisten jäsenvaltioiden lisäksi on kymmenen sellaista maata, jotka ovat vain joko Naton tai EU:n jäseniä. Eräänä varteenotettavana pulmana on vaara luottamuksellisten sotilaallisten asiakirjojen päätymisestä ulkopuolisten käsiin.
EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan linjauksessa on meneillään kriittiset hetket. Suomi on ollut näyttävästi mukana kehittämässä tätä unionin ulottuvuutta, mikä näkyy esimerkiksi siviilikriisinhallinnan merkityksen painottamisena. Suurten jäsenvaltioiden ajaessa tiukasti omia etujaan on entistäkin tärkeämpää, että liittoutumattomat maat, Suomi niiden mukana, pyrkivät pitämään pintansa tässä kädenväännössä.
