Päivän Pistot -kolumni/Aimo Massinen:
Esko ja Ike, sorretut voimat
Suomen taloudella on tällä hetkellä maailman paras kilpailukyky, mutta politiikan puolella on jatkuvasti isojakin vastoinkäymisiä. Meillä ei osata ainakaan kannustaa ja arvostaa suuria poliittisia kykyjä.
Ajatellaanpa vaikka viikon luusereita Esko Ahoa ja Ilkka Kanervaa . Kaikki sanovat, että he ovat mainettaan parempia poliitikkoja, mutta aina heitä pilkataan eikä sallita nousta uraputkessa pätemättömyytensä tasolle, kuten herrojen ikimuistoisena nautintaoikeutena on ollut.
Olisi luullut, että kun miehemme suuresta lännestä palaa pikakäynnille Suomeen ja eduskuntaan, täällä kyseltäisiin kohteliaasti, mitä kuuluu ja kuinka Harvardissa hurisee, mutta mitä vielä. Päinvastoin pottuillaan napinpainalluksella hankituista päiväpalkoista!
Jos me olisimme eurooppalainen sivistyskansa, eduskunnassakin olisi puhjettu kättentaputuksiin ja hurraa-huutoihin Esko Ahon ilmestyessä yllättäen istuntosaliin. Mutta eihän eduskunnassamme minkäänlaisia mielenilmaisuja edes sallita!
EU:ssa on onneksi jo toisin. Siellä osataan olla kohteliaita jopa puoluetovereille.
Ex-europarlamentaarikko Pertti Paasio kertoo tuoreessa kirjassaan Brysselin baanalla , miten Euroopan parlamentin keskustelukäytäntöön kuuluu yletön kehuminen. Siellä pidetyt puheet ja laaditut mietinnöt ovat vain joko erinomaisia tai loistavia. Suosiota osoitetaan avoimesti käsiä taputtamalla tai työpöytää takomalla.
Paasio suosittaa samanlaista käytäntöä Suomenkin eduskuntaan, istuntojen ilmapiiriä piristämään.
Paasio tunsi suurta tyytyväisyyttä, kun kehitysyhteistyövaliokunnan ranskalainen puheenjohtaja Michel Rocard kehui kerran hänenkin laatimaansa mietintöä erinomaiseksi, laatijansa suurta asiantuntemusta osoittavaksi asiakirjaksi.
Myöhemmin Paasion sädekehä hieman himmeni, kun osoittautui, ettei valiokunnan puheenjohtaja eikä kukaan muukaan laatijaa lukuunottamatta ollut mietintöä edes lukenut, koska se oli unohdettu kääntää muille kielille! - Loistava raportti kuitenkin, Paasio ironisoi.
Muistaakseni muinaisessa Neuvostoliitossakin oli vähän samanlaista mentaliteettia. Tovereita kehuttiin ja julkisuudessa kaikki oli muutenkin hyvin - kunnes kulissit sitten ikävästi romahtivat.
Ei ollut myöskään sattuma, että Esko Aho lähti hävityn vaalin jälkeen nimenomaan Amerikkaan. Myös USA:ssa osataan olla kohteliaita kanssaihmisille.
Harvardin yliopistossa varmasti moni muistaa pian ainakin Eskon etunimen. Ei ehkä muista maata, puolueesta puhumattakaan, mutta kun joku sanoo, että "well Esko, se oli loistava luento", niin sekös tuntuu niin hyvältä.
Täällä sen sijaan jopa entiset vankat tukijat kääntävät Eskolle selkänsä. Taloussanomien päätoimittaja Antti-Pekka Pietiläkin kertoo äänestäneensä maalle porvarillista presidenttiä, mutta nyt "aika on kuitenkin osoittanut, ettei Ahossa olisi ollut ainesta tähän tehtävään".
"Raukat vain menköhöt merten taa", sanotaan Nälkämaan laulussa , mutta minkä sille mahtaa, jos maa ei ole Ahoon eikä Aho maahan tyytyväinen.
Parhain sirkuskoirakaan tuskin yltää sille tasolle, mihin politiikassa kaikki temput tehnyt Ilkka Kanerva on koko elämänsä uhrannut. Silti oma puolue pieksää häntä henkisesti vuodesta toiseen kuin vierasta sikaa.
Kanervan mukaan koko eduskunta oman ryhmän 27 kansanedustajaa lukuunottamatta olisi ollut häntä tuuppaamassa Suomen Pankkiin, mutta itse asiassa yksi mies, Sauli Niinistö , esti sen. Mutta tämäkään takaisku ei estä Kanervaa marssimasta maanantaina "pirteänä poikana pankkivaltuuston työpaikkahaastatteluun".
Täytyy sanoa, että kyllä turkulaisella itsetuntoa riittää! Eikä siitä ole puutetta salolaisellakaan. Niinistö hauskutti mediaa tokaisemalla, että jopa hän itse olisi jäänyt toiseksi Johnny Åkerholmin kanssa.
Monet ajattelevat nyt, että Esko Aho ja Ilkka Kanerva ovat poliittisia vainaita ja että on rumaa ruumiita enää potkia. Mutta poliittiset broilerit eivät uppoa, vaan he kelluvat pinnalla tavalla tai toisella vuosikymmenestä toiseen.
Tosin hieman olen huolissani Esko Ahosta, jos hän palaa Amerikasta huumorintajuihinsa tulematta.
Sen sijaan Ilkka Kanerva on kuin Pepe Paasio. Minkäänlaiset mankelit eivät pysty viemään näiden miesten ilkikurista uskoa tulevaisuuteen.
Paasiosta tulee kohta kunnallisvaalien ääniharava Turussa. Ehkä Ikenkin kannattaisi tähdätä jo vähän lähemmäksi. Maaherran ja kaupunginjohtajan paikat tulevat taas aika pian jakoon.
P.S. Pekka Hyvärisen Kekkos-kirjaan ja kolumniinikin viitaten Tabe Slioor paljastaa nyt suuren salaisuuden: "En ole koskaan edes suudellut Kekkosta, saati ollut läheisemmissä kanssakäymisissä. Me olimme vain hyviä ystäviä."
Kirjoittaja Aimo Massinen on Turun Sanomien päätoimittaja.
i
