Pääkirjoitus

Pääkirjoitus maanantaina 31. 7. 2000:
Jugoslavian kolmoisvaaleissa
moni tie vie umpikujaan

Jugoslavian kolmoisvaalit lähestyvät. Syyskuussa toteutuu näennäisen demokratian ja häikäilemättömän valtapelin merkillinen liitto. Serbiassa ei mikään ole muuntunut niin olennaisesti, että kansainvälinen yhteisö voisi suhtautua luottavaisesti kansalaisten ihmisoikeuksien toteutumiseen ja rauhantilan säilymiseen tällä Euroopan kolkalla.

Kaksi kysymystä nousee Jugoslavian kolmoisvaaleissa ylitse muiden: millainen on Slobodan Milosevicia vastustavan serbialaisopposition tulevaisuus - ja miten järjestetään Jugoslavian pienemmän osavaltion Montenegron asema? Jo tässä vaiheessa näyttää selvältä, että Montenegro boikotoi Milosevicin hallinnon järjestämiä syysvaaleja.

24. syyskuuta jugoslavialaiset äänestävät presidentin- ja parlamenttivaaleissa sekä maan suuremman osavaltion Serbian paikallisvaaleissa. Jugoslavian parlamentti on hyväksynyt perustuslainmuutoksen, joka mahdollisti Milosevicin asettumisen uudelleen ehdolle virkaansa. Lainmuutoksella presidentti voi olla virassa kolme nelivuotista kautta; ennen muutosta liittovaltion presidentin kausien lukumäärä oli rajoitettu yhteen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Serbian oppositioryhmät, Montenegron johto ja kansainvälinen yhteisö ovat arvostelleet muutosta kovasanaisesti; päivänselvää on ollut, että Milosevic varmisteli muutoksella vain ja nimenomaan uudelleenvalintaansa. Milosevicin nykyinen presidenttikausi päättyy kesällä 2001. Lisäksi liittovaltion presidentti valitaan nyt suoralla kansanvaalilla niin, että tullakseen valituksi ehdokkaan on saatava enemmistö äänistä riippumatta äänestysvilkkaudesta; aiemmin presidentin valitsi parlamentti.

Tärkeämpää kuin äänestys- ja vaalitekniiikka on joka tapauksessa Jugoslavian politiikan sisältö; juuri siksi esimerkiksi presidentti Bill Clinton käytti viimeksi viikonvaihteessa tiukkasanaisen puheenvuoron, jossa hän muistutti paitsi jugoslavialaisia myös koko kansainvälistä yhteisöä Euroopan viimeisen aggressiivisen diktatuurin vaaroista.

Montenegron hallitus esitti viime viikolla, että osavaltio ottaisi käyttöön oman rahayksikön ja perustaisi oman keskuspankin eli irrottautuisi Jugoslavian liittovaltion yhteisestä rahayksiköstä dinaarista. Tynkä-Jugoslavian syntymisen jälkeen Montenegro on pyrkinyt vähin erin kohti itsenäisempää asemaa erityisesti sen jälkeen, kun Milo Djukanovic valittiin osavaltion presidentiksi 1998.

Viikonvaihteessa julkistettujen mielipidetiedustelujen mukaan Serbian demokraattisen puolueen ehdokas Vojislav Kostunica saisi 42 prosenttia äänistä Milosevicin 28:aa vastaan, mikäli oppositio yhdistäisi voimansa Kostunican taa. Kyselyissä selvisi myös, että Milosevicin ja Montenegron länsimielisen voimahahmon Djukanovicin kannattajia olisi osapuilleen yhtä paljon, mikäli he olisivat vastakkain presidentinvaalissa. Yllättävissä luvuissa tulee muistaa, että Serbiassa on noin kymmenen ja puoli miljoonaa asukasta, Montenegrossa 650 000.

Sekä montenegrolaisille että serbialaisille Milosevicin vastustajille aiheuttaa nyt visaisimpia ongelmia juuri se, että Montenegrossa on kaavailtu vaalien boikotointia; sitä paitsi myös osa Serbian oppositiovoimista on suunnitellut samaa. On helppo ymmärtää Kostunicaa, joka toivoo kaikkien äänestäjien lähtevän liikkeelle; vain näin Milosevicia vastaan saadaan mahdollisimman paljon voimia.