Pääkirjoitus

Suomi 1950 -kolumni/Veli Junttila
Kapinointia Brysselissä

Belgia oli näihin aikoihin kesällä 1950 sisällissodan partaalla. Syynä oli kuningas Leopoldin paluu kotimaahan. Kansa katsoi kuninkaan synniksi sodanaikaisen toiminnan. Leopold oli jäänyt 1940 kotimaahansa natsivalloittajan tullessa.

Tilanne ei ratkennut kansanäänestyksessäkään, jossa Leopold sai lähes 58 prosentin tuen paluulleen.

Kuninkaan palattua vallonit aloittivat ranskaa puhuvilla alueilla itsenäisyyskampanjan, jota tuettiin sabotaashein. Lakkoihin yhtyi puoli miljoonaa kansalaista. Sisällissodan uhka kärjistyi elokuun 1. päivään mennessä, jolloin 100 000 vallonia uhkasi marssia Brysseliin.

Kuninkaan henki oli vaarassa. Ei edes fanaattiseksi tiedettyjä kuninkaan kannattajia päästetty lähellekään hallitsijaa. Lehdissä luonnehdittiin Leopoldia "maailman parhaiten vartioiduksi hallitsijaksi".

Turun Sanomat seurasi Belgian tapahtumia tiiviisti. Esimerkiksi 31.1. kerrottiin maassa vallitsevasta todellisesta vallankumouksesta: "Taistelu kohdistettu kuningaskuntaa vastaan, - Vallonia uhkaa irtaantua muusta Belgiasta".

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuningaskuntaa vastustivat yhtenä rintamana sosialistit, jotka ryhtyivät yleislakkoonkin.

Lakkolaiset turmelivat mm. rautateiden kulun varmistuslaitteita ja räjäyttelivät kiskoja poikki, katkaisivat Brysselin raitiovaunuliikenteen ja myös vuokra-autoja käännettiin kumoon. Hiilikaivosten pumppuja pysäytettiin, jolloin kaivot täyttyivät vedellä ja siltojakin räjäyteltiin.

Miljoonapäisellä lakkolaisjoukolla oli vallankumoukselliset otteet. Esimerkiksi lehtien luvattiin ilmestyä, mutta vain kaksisivuisina.

Ylioppilaat olivat sosialistien hyvänä tukena. Brysselissä pakotettiin keskustan liikkeet sulkemaan ovensa ja sähköä annettiin vain sairaaloille.

Elokuun alussa tilanne alkoi vakiintua. Leopold luopui kruunusta 19-vuotiaan poikansa Baudouin hyväksi. Päätös perustui katolisten, liberaalien ja sosialistien sopimukseen.

Aluksi ajateltiin, että Leopold luopuu vallasta lopullisesti, kun prinssi täyttää 21 vuotta. Muutos tapahtui kuitenkin jo heinäkuussa 1951.

Nuori kommunistivaltio Kiina varmisti vuonna 1950 rajojaan sotilasoperaatiolla monella suunnalla. Kiinalaiset tunkeutuivat Tiibetiin, joka menetti vähin erin itsenäisyytensä.

Myös Indokiinan sotaan Kiina puuttui ja vuoden 1950 lopulla maailmanpalon uhka kasvoi, kun Kiina lähetti joukkojaan Korean sotaan Pohjois-Korean aateveljien tueksi. Myös Mantshuria kiinnosti Kiinaa.

Tiibetin alistaminen jäi julkisuudessa Korean sodan tapahtumien varjoon. Korealle toi julkisuutta se, että sotaa kävi Yhdysvaltain johtama YK. Tiibetiin kiinalaiset marssivat vähitellen ja kommunistien ominaista solutustaktiikkaa käyttäen.

Esimerkiksi heinäkuun 15. päivänä TS kertoi 20 000 kiinalaisen marssineen Tiibetiin. tietolähteeksi mainittiin kansallinen Formosan Kiina Hongkongin uutistoimistojen kautta.

Uutisessa kerrottiin kommunistien marssineen maahan ehkä jo Tiibetin hallituksen tuella, jonka toimintaa "kommunistikätyrit" jo valvoivat.

Korean tilanne oli synkkä Yhdysvalloille ja YK:lle syyskesällä 1950. Uutisissa kerrottiin Pohjois-Korean jatkuvasta ja ylivoimaisesta etenemisestä. Yhdysvallat joutui myöntämään valtavat puolustusmäärärahojen lisäykset Koreaan. Syyskuun puolivälissä 1950 YK oli lopulta valmis suureen vastahyökkäykseen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Söul vallattiin takaisin syyskuun lopussa ja presidentti Rheen hallitus palasi välittömästi pääkaupunkiinsa.

El Caudillon, Francisco Francon kovaotteinen oikeistohallinto sai vuoden 1950 aikana kansainvälisen yhteisön hyväksynnän kylmän sodan kiristyessä.

Länsivallat ja Neuvostoliitto olivat panneet sodan jälkeen Francon hallinnon boikottiin syyttäen maata mm. natsisympatioista sodan aikana ja jälkeen.

Peräti YK:n yleiskokous hyväksyi päätöslauselmaehdotuksen, jossa jäsenmaita kehotettiin mm. poistamaan Espanjasta diplomaattiset edustajat.

Kävi kuitenkin päinvastoin. Kansallinen ylpeys kuohahti; sisäisiin asioihin puuttuminen vain vahvisti Francon asemaa sisäpoliittisesti.

Ulkomaailman painostus kuitenkin eristi Espanjaa. Ystäviä olivat lähinnä vain Juan Peronin Argentiina ja Antonia de Oliveira Salazarin Portugali.

Kylmä sota muutti tilanteen. Länsivallat joutui kaikkialla vahvistamaan kommunismin vastaista rintamaa. Oikeistolainen Espanja oli arvokas liittolainen, sotilaallisesti vahva ja strategisesti tärkeä.

YK:n boikotti kumottiin vuoden 1950 lopulla, ja Yhdysvallat alkoi merkittävällä tavalla tukea uutta liittolaista.
Kirjoittaja Veli Junttila on Turun Sanomien toimittaja.