Pääkirjoitus

Pääkirjoitus 27.7.2000:
Epäonnistuminen Camp Davidissä
ei vie pohjaa rauhanponnisteluilta

Äärijuutalaisten rauhanvastaiset mielenosoitukset ovat työllistäneet jerusalemilaispoliiseja.
Äärijuutalaisten rauhanvastaiset mielenosoitukset ovat työllistäneet jerusalemilaispoliiseja.

Kun Israelin pääministeri Ehud Barak ja palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat yli kaksi viikkoa sitten matkustivat rauhanneuvotteluihin Camp Davidiin, eivät toiveet rauhansopimuksen syntymisestä olleet korkealla. Barakin poliittinen asema oli juuri heikentynyt ratkaisevasti, eivätkä palestiinalaiset jaksaneet uskoa Israelin rauhantahtoon monien pettymysten jälkeen. Toiveikkuutta näytti pitävän yllä ainoastaan välittäjänä toiminut presidentti Bill Clinton.

Nyt, rauhanneuvottelujen päätyttyä epäonnistumiseen, mahdollisuudet sopimukseen pääsystä näyttävät itse asiassa paremmilta kuin ennen kokousta. Palestiinalaisvaltuuskunnan edustaja on antanut toiveikkaita lausuntoja ratkaisun löytymisestä ja pääministeri Barak on ilmaissut vakaan aikomuksensa rauhanponnistelujen jatkamisesta. Pahimmat kipukohdat on myös kartoitettu.

Suuri riskitekijä on kuitenkin Israelin poliittinen tilanne. Barakin on saatava aikaan hajonneen tilalle uusi hallitus, jolla on riittävästi voimaa takanaan parlamentissa rauhansopimuksen tueksi. Mikäli Barak joutuu ottamaan hallitukseensa kovaa linjaa ajavan oppositiopuolue Likudin edustajia, saattaa rauhanprosessi ajautua entistä suurempiin vaikeuksiin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Camp Davidin rauhanneuvottelujen kompastuskiveksi näyttää muodostuneen odotetusti Jerusalem, jonka itäosasta palestiinalaiset mielivät itselleen pääkaupunkia. Barakin mukaan neuvottelujen epäonnistumisen syynä oli Arafatin tinkimättömyys. Yhtä hyvin voidaan kuitenkin myös Israelia syyttää taipumattomuudesta, koska Itä-Jerusalem on vanhastaan arabialuetta, jonne Israel on myöhemmin asuttanut siirtolaisiaan.

Tärkeintä on kuitenkin se, että osapuolet vihdoinkin pääsivät puhumaan kaikkein vaikeimmista ongelmista kuten juuri Jerusalemista, Palestiinan rajoista, palestiinalaispakolaisten paluusta ja siirtokuntien tulevaisuudesta. Tämä on antanut sekä palestiinalaisille että israelilaisille entistä realistisemman kuvan siitä, mitä ylipäänsä on mahdollista saavuttaa.

Neuvottelujen lopuksi annetun lausunnon mukaan kaikki osapuolet jatkavat ponnistuksiaan kestävän ja oikeudenmukaisen rauhan aikaansaamiseksi mahdollisimman pian. Selvää onkin, että vain oikeudenmukainen ja luja rauha on tavoittelemisen arvoinen. Huono rauha saattaa olla vaarallisempi kuin nykyinen tilanne.

Palestiinalaisten kannalta on kuitenkin ongelmallista, että aika työskentelee Israelin hyväksi. Laajenevat juutalaissiirtokunnat ja niitä toisiinsa sekä Israeliin yhdistävät tiet silpovat palestiinalaisalueet elinkelvottomiksi sirpaleiksi, joista on yhä vaikeampaa muodostaa mielekästä kokonaisuutta.