Pääkirjoitus

Suomi 1950-kolumni/Veli Junttila:
Korean suhdannenousu

Kesäkuussa 1950 syttynyt Korean sota aiheutti maailmantaloudessa yllättävän ja rajun suhdannenousun, joka pian mullisti pienen Suomenkin kansantaloutta.

Professori Veikko Halmeen mukaan syynä oli suursodan, suorastaan kolmannen maailmansodan uhka. Suurvallat yrittivät nopeasti kahmaista maailmanmarkkinoilta kaiken sodankäynnin kannalta tärkeän tavaran.

Suomeen kysyntä vaikutti ennen muuta selluloosaan, mutta myös kaikkiin muihin puuhun liittyviin päävientituotteisiin. Selluloosan menekki selittyi sillä, että se oli tärkeä ainesosa ruudin ja muiden räjähdysaineiden valmistuksessa.

Vielä vankasti puujaloilla seisova Suomi koki nousun jo syksyn 1950 kantohinnoissa, jotka kaksinkertaistuivat vuonna 1950 ja kolminkertaistuivat vuonna 1951 edellisiin vuosiin verrattuina.

Metsäteollisuuden tuotanto ylitti vuoden 1938 tuotannon ensi kerran sodan jälkeen. Enemmänkin olisi voitu tuottaa, mutta hakkuukautena 1950-1951 ei pystytty metsistä ottamaan puuta niin paljon kuin olisi tarvittu.

Tietysti inflaatiolla oli osuutensa asiaan, mutta paljon taisi jäädä pussin pohjallekin, sillä metsänomistajien tulot 2,5 kertaistuivat ensimmäisenä kautena ja lähes kolminkertaistuivat hakkuukautena 1951-1952.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Osansa sai savotan ja sahan jätkäkin, jolle vuonna 1950 kirjattiin 18 prosentin ja 1951 peräti 48 prosentin palkannousu.

Suhdanneaalto levisi, pankkien otto- ja antolainaus kasvoi. Metsärahat alkoivat näkyä säästöpankeissa ja osuuskassoissa, liikepankkien holvit taas täyttyivät lisääntyvistä vientituloista.

Vuonna 1951 pankkien rahat alkoivat kiertyä rakennustoimintaan, joka vilkastui tuntuvasti sekä maalla että kaupungeissa.

Palkankorotukset olivat monilla muillakin aloilla tuntuvia sekä yleiskorotuksista että suhdannebuumista johtuen. Keväällä 1950 oli nousun ja inflaation pontimeksi tehty jo kallis ja indeksiin sidottu ns.F-palkkasopimus K.A. Fagerholmin johdolla.

Työnantajatkin saivat omansa ehkäpä monin verroin, kun kotimaisten tavaroiden tukkuhinnat nousivat vuonna 1950 31, metsätuotteet 53, teollisuustuotteet 24 ja maataloustuotteet 20 prosenttia.

Yksityisen kulutuksen ja kansantulon kasvu näyttivät tietysti myös mahtavia kasvuprosentteja. Valtiokin sai osansa ja kevensi tuntuvasti velkataakkaansa.

Nousun huumaa koettiin vuoden 1951 loppupuolelle, sitten koitti vähitellen krapulavaihe vuoden 1952 aikana. Suursotaa ei syttynyt, mutta varastot olivat täynnä ja tarjonta sen kun kasvoi mm. selluloosan osalta. Yhdysvallat alkoi vuoden 1951 lopulla säännöstellä pohjoismaisen selluloosan tuontia ja monet Euroopan maat alensivat saman tuotteen hintaa.

Korean suhdanne siis vauhditti investointeja suurteollisuuteen, jota ei enää häirinnyt sosialisoinnin peikkokaan.

Talvisota oli ollut naapurin puolelta raaka ryöstöretki, joka vei merkittävän osan Suomen puunjalostusteollisuutta. Nämä menetykset saatiin korvatuksi 1950-luvun puoliväliin mennessä.

Professori Jorma Ahvenainen toteaa, että Karjalan mukana Suomi oli menettänyt noin 10 prosenttia vientisahojen kapasiteetista. Massateollisuuden menetykset olivat suorastaan murskaavia. Sulfaattiselluloosateollisuutta luovutettiin Karjalan mukana puolet kapasiteetista.

Suomelta anastettiin myös paljon muuta metsään liittyvää teollisuutta, kuten kemian alalta sekä lisäksi monia tärkeitä voimalaitoksia. Ahvenaisen mukaan merkillepantavaa on, että uudet korvaavat laitokset perustuivat uusimpaan amerikkalaiseen tekniikkaan. Uudet sellukeittimet sekä kartonki- ja paperikoneet - ennen suomalaisen tuotannon kehittämistä - hankittiin Yhdysvalloista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suurimpiin investoijiin kuului Enso-Gutzeit, joka rakensi Imatran Kaukopään tehtaan lähes kokonaan uudestaan sekä laajensi ja monipuolisti Kotkan selluloosatuotantoa.

Yhtyneet Paperitehtaat laajensi merkittävästi Valkeakosken paperintuotantoa sekä perusti Jämsän Kaipolan paperitehtaan.

Suuri Kymin Osakeyhtiö oli vielä odottavalla kannalla ja aloitti kehittämistoimet 1960-luvulla.

Monet tutkijat ovat viime vuosina kumonneet sen näkemyksen, että metalliin perustuvat sotakorvaukset olisivat antaneet ratkaisevan sysäyksen metallin kehittymiselle.

Metalliteollisuuden laajentuminen oli alkanut jo ennen sotia ja rautaa rajalle -vuodet vaativat laajaa tuotantoa ja uusia keksintöjä.

Sotakorvaus edisti metallia kyllä merkittävästi ja kun korvaus päättyi 1952, markkinat olivat edelleen pääosin Neuvostoliitossa.
Kirjoittaja Veli Junttila on Turun Sanomien toimittaja.