Pääkirjoitus 22.6.2000
Opettajilla on oltava oikeus
puuttua häiriköintiin kouluissa
Opetusministeriön asettama työryhmä on pohtinut koulujen työrauhaan liittyneitä ongelmia, jotka ovat viime vuosina entisestään lisääntyneet varsinkin eteläisissä kaupungeissa. Häiriökäyttäytymisen taustalla on monia tekijöitä, mutta varsinkin huumeiden ja muiden päihteiden käytön kasvu on heijastunut myös kouluyhteisöön.
Työryhmä ehdottaa kouluille ja opettajille nykyistä laajempia oikeuksia puuttua häirikköoppilaiden saattamiseksi kuriin. Ehdotuksen mukaan opettajilla tulisi olla oikeus käyttää myös voimakeinoja häiriötä aiheuttavan oppilaan poistamiseksi luokasta ellei puhuminen ole auttanut.
Vasta viime vuoden alusta voimaan astunut koululaki antaa opettajalle mahdollisuuden vain "määrätä" oppilas poistumaan. Nykyisen lain mukaan opettaja ei ole voinut edes hellästi taluttaa oppilasta ulos pelätessään tekevänsä virkavirheen.
Tuntuu oikeastaan varsin käsittämättömältä, miten on päässyt syntymään koululaki, joka mahdollistaa koululuokassa suoranaisen terrorisoinnin. Vanhoista fyysisen kurituksen pelottavista ajoista on menty toiseen äärimmäisyyteen. Oppilaan koskemattomuuden varjolla voidaan vaarantaa koko kouluyhteisön työ.
Tietenkin ensisijaisesti pitää paneutua häiriökäyttäytymisen syihin ja pyrkiä myös sopeuttamaan ns. levottomat oppilaat normaaliin opetukseen, mutta nykyistä tehokkaampia "voimakeinojakin" on oltava varalla.
Väkivaltaiseksi tiedetyltä oppilaalta pitää voida evätä pääsy oppitunnille. Myös määräaikainen erottaminen koulusta tulisi työryhmän mielestä saada täytäntöön heti. Näitä tuskin voi pitää kohtuuttomina kurinpitomenettelyinä.
Sen sijaan ongelmallisemmalle alueelle tullaan, missä määrin tietoja oppilaista pitäisi luovuttaa koulun ulkopuolelle, esimerkiksi kuntien kouluviranomaisille sekä sosiaali- ja poliisiviranomaisille - tai päinvastoin. Kun tällöin usein myös koulun ja oppilaan vanhempien näkemykset poikkeavat toisistaan, voi syntyä vakaviakin ristiriitoja.
Opettaja voi esimerkiksi vahvoin perustein epäillä oppilasta huumeiden käytöstä, mutta hän ei silti välttämättä uskalla kertoa havainnoistaan edes vanhemmille pelätessään heidän reaktioitaan.
Yleisesti pitäisi kuitenkin pyrkiä mahdollisimman suureen avoimuuteen koulun edustajien, vanhempien ja eri viranomaisten kesken. Ilman tietojen vaihtoa oppilaiden häiriökäyttäytymisen syihin ja varsinkaan huumeongelmaan ei päästä kiinni. Nimenomaan kaikki välttämätön tieto, joka oleellisesti liittyy lapsen koulunkäyntiin, tulisi voida liikkua juoheasti, mutta samalla luottamuksellisesti eri tahojen välillä.
Opetusministeriön työryhmä oivaltanut tehtävänsä hyvin. Koulu on eräänlainen työyhteisö, jossa on oltavat selkeät, toimivat pelisäännöt kaikkien osapuolten kannalta. Tärkeintä on taata, että koulun varsinainen tehtäväkenttä, opetustoiminta, pysyy kaikissa oloissa laadukkaana ja mahdollisimman häiriöttömänä.
