Ari Valjakan kolumni 4.6. 2000:
Lippu liehuu
Professori Tauno Nurmela kirjoitti RUK:n kurssi 117:n julkaisuumme vuonna 1965 tervehdyksen kurssilta 17, sadan Kirkkojärven marssin takaa:
"Kurssejamme erottaa kaikki se ulkonainen, mitä niiden välissä olevat 34 vuotta ovat maailmaan tuoneet ja mitä siitä poistaneet. Mutta uskon, että kurssien opin ydin on yhteinen: realistisempi käsitys isänmaan puolustamisen välttämättömyydestä ja mahdollisuuksista, niillä koettu avoin toveruus ja niillä varmistunut vastuuntunto ja miehen mieli."
Nurmelan teksti pätee tänäkin päivänä. Vaikka turvallisuuspoliittisen maailman mullistus jakaakin tänään poliittisen johtomme näkemyksiä, Suomen lippu hulmuaa jatkossakin oman puolustuksemme kunniaksi. Viisas varautuu aina myös pahimpaan vaikka toivookin että rauha rajoillamme olisi pysyvä.
Tässä valossa on vaikea ymmärtää henkiin herätettyä keskustelua siviilipalvelun pituudesta suhteessa aseellisen palveluun.
Kolme vuotta sitten eduskunta totesi, että siviilipalvelun pituutta koskeviin uudistuksiin ei ole tarvetta. Siitä huolimatta työministeriö pyrkii lyhentämään kiireellä siviilipalvelusaikaa 11 kuukauteen. Työministeri Tarja Filatovin mukaan siviilipalvelusajan nykypituus on selvästi rangaistusluonteinen.
Lyhin varusmiespalvelusaika on 180 vuorokautta, pisin 362 ja keskimääräinen noin 260. Siviilipalvelusmiehen palvelusaika on 395 vuorokautta.
Työministeriö aikoo esittää myös, että siviilipalvelusoikeus ulotettaisiin koskemaan myös kriisi- ja sota-aikoja. Nykyinen laki antaa mahdollisuuden kieltäytyä aseellisesta palveluksesta vain rauhan olosuhteissa.
Ehdotukset perustuvat Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkosen raporttiin "Siviilipalveluksen kehittäminen" eli joidenkin mielestä suomennettuna "helpottaminen".
Kekkonen pitää itseään Yliopisto-lehden haastattelussa itsenäisenä yliopistollisena toimijana suhteessa selvityksen tilanneeseen työministeriöön. Miten lie, siviilipalveluksen itsekin valinneena Kekkonen edustaa kansan vähemmistöä, "sivareita". Ministeriön ja yliopiston valtiosääntöoppineet voivat olla mitä mieltä tahansa, mutta yhden miehen työryhmän arvopohja ei tunnu puolueettomalta.
Silti on muistettava, että asevelvollisuuden tavoin siviilipalvelus on osa perustuslain mukaista maanpuolustusvelvollisuutta.
Olisikin tärkeää, että mahdollista uudistusta ei valmisteltaisi näin yksipuolisesti hätiköiden. Jos asia on jostain syystä ajankohtainen, sen tarkastelussa on otettava huomioon kokonaismaanpuolustuksen kaikki eri tarpeet ja mahdollisuudet.
Ensimmäiseksi on määriteltävä, mihin siviilipalveluksen suorittaneita voisi poikkeusolosuhteissa käyttää. Olisiko heidän roolinsa se, minkä naiset ottivat edellisten sotien aikana, vai jotain muuta.
Ei voida hyväksyä sitä, että juuri silloin kun reserviä tarvitaan, yhteisestä vastuusta voisi luopua vain ilmoittautumalla siviilipalvelukseen. Jo nyt voi epäillä, että sivareiksi haetaan muistakin syistä kuin harkitun vakaumuksen tai uskonnollisten perusteiden vuoksi.
Aseellisen tai siviilipalvelun palvelusaikojen pituuksien vertaileva mittaaminen on vaikeaa. Armeijassa tiedetään suunnilleen mitä miehet tekevät tai tekemättä jättävät, siviilipalvelun suhteen asia ei näin ole. Päinvastoin, työnantajien kertomukset siviilipalvelusmiesten ahkeruudesta ja käyttäytymisestä eivät ole heille kovinkaan mairittelevia.
Eräiden laskelmien mukaan 13 kuukautta palvelevalle siviilipalvelusmiehelle ja kuusi kuukautta rivissä olevalle sotilaalle kertyy yhtä paljon laskennallisia työpäiviä. Kokemuksesta kirjoittava kirjailija Jari Tervo vertasi (I-S 15.5.) sivariajan fyysistä kokonaisrasitusta sukan vetämiseen jalkaan.
Olen samaa mieltä saaristolaisjärkeä edustavan puolustusministeri Jan-Erik Enestamin ja kansan enemmistön kanssa, siviilipalvelun nykyinen pituus on sopiva. Mutta tämäkin vaihtoehto on varattava nuorelle, joka todellisen vakaumuksensa perusteella haluaa palvella isänmaataan aseettomana. Sillä todellista taistelua kansamme olemassaolosta ei käydä vain aseellisesti, silloin kun se on tarpeen, vaan sydämissämme niin sodan kuin rauhankin aikana.
Mutta nuorilta, jotka jäävät vaille armeija-ajan kokemuksia sekä ystävyys- ja toveruussuhteita, jää puuttumaan paljon sellaista, jota on mahdoton ulkopuolisille selittää.
Vahvimmin sen tuntevat todellisissa olosuhteissa testatut sotaveteraanit. Myös heidän kunniakseen lippu tänään liehuu.
