Pääkirjoitukset

Pöhöttyneen keskushallinnon
uudistus iso mutta tärkeä urakka

Julkishallintoa on uudistettu Suomessa monella tasolla ja taholla alun toistakymmentä vuotta. Mutta yhtä vielä puuttuu: pöhöttynyt ja elähtänyt keskusbyrokratia odottaa yhä perkaajaansa.

Uusi lääninjako, uudet kihlakunnat, maakuntaliittojen uusi rooli, uudet TE- eli työvoima- ja elinkeinokeskukset, seudullisen yhteistyön kehittäminen kuntien kesken; siinä remonttien pitkää listaa 1990-luvulta.

Alue-ja paikallishallinnon modernisointia ryyditti omalla karulla tavallaan talouden lama. Se pani kiristämään vyötä ja pistämään suun säkkiä myöten. Motoksi tuli vaatimus: vähemmästä enemmän.

Dieetti ja järkeistäminen tuottivat myös tulosta. Valtion aluehallinnossa työskentelevien määrä supistui vuosina 1989 - 99 runsaat 18 prosenttia. Samaan aikaan keskushallinto ministeriöineen jatkoi entiseen malliin, jopa vyötään löysäten. Siellä henkilöstö lisääntyi kymmenvuotiskaudella melkein viidenneksellä.

Hallintopyramidin ainoa ongelma ei ole yläpään ylenpalttinen paisuminen. Ministeriöitä jähmettävät aikansa eläneet rakenteet ja toimintatavat, jotka on kehitetty aivan toisenlaisen valtion tarpeisiin kuin nykyinen EU-jäsenmaa ja tietoyhteiskunta nimeltään Suomi on. Myös hallintoyksiköiden keskinäinen työnjako, ministeriöiden usein kovin eri suuntiin vetävä reviiriajattelu ja hallinnon alatasoille ulottuva "putkiohjaus" kaipaavat perusteellista ruodintaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Alunperin valtion keskushallintoa piti uudistettaman luontevasti muihin reformeihin niveltäen. Tehtäviä ja toimivaltaa oli määrä hajauttaa ylhäältä alaspäin keskusvirastoihin, alueille ja paikallistasoille.

Edellisen hallituksen pontevalla hallintoministerillä Jouni Backmanilla oli hankkeelle jo aikataulukin hahmoteltuna. Kaiken piti olla valmista keväällä 1999 niin, että vaalien jälkeisen hallituksen aloittaessa ministeriötä olisi ollut aikaisempaa vähemmän ja pääministerillä valtaa aikaisempaa enemmän.

Läänien hävittäjänä mainetta niittäneen Backmanin visioista vain toinen on toteutunut. Pääministerin valta on uuden valtiosäännön ansiosta kasvanut, mutta ministeriöitä on ainakin yhtä paljon kuin ennenkin.

Erilaisten vaali-ja EU-puheenjohtajuuskiireiden hidastama keskushallinnon uudistustyö on saamassa viimein puhtia. Hallituksen odotetaan ensi viikolla sopivan iltakoulussaan hankkeen jatkovaiheista. Liikkeelle lähdön yhtenä pontimena lienee kansainvälinen asiantuntijaryhmän piakkoin valmistuva raportti, jossa arvioidaan ministeriöiden toimintaa.

Sisäministeriön ylijohtaja Pekka Kilpi on aivan oikeassa, kun hän rajaa ministeriöiden olennaisiksi tehtäviksi lakien ja tärkeimpien budjettipäätösten valmistelun sekä EU- ja kansainväliset kysymykset. Sen sijaan voi epäillä, onko uudelleen organisoidulla aluehallinnolla vielä niin hyvät valmiudet ottaa vastaan keskustasolta liikeneviä tehtäviä kuin Kilpi uskoo (TS 14.5.).

Ainakin TE-keskuksilla tuntuu riittävän nykyistenkin leivisköjen tehokkaassa hoitamisessa yllin kyllin punnertamista.