Pääkirjoitus

Raimo Vahteran Havaintoja-kolumni:
Nimeni on Stolitsky, Boris Stolitsky

"Mies oli vielä nuori, ehkä kolmenkymmenenneljän tai -viiden ikäinen, pitkä ja urheilijamaisen notkea ja jäntevä. Käsistä näki, ettei hän tehnyt ainakaan raskasta ja likaista ruumiillista työtä. Hänellä oli myös uuden näköinen valkoinen paita ja sileä tummansininen puku."

Kirjailija Arto Tuovisen kuvaama mies on Boris Stolitsky, neuvostoagenttien ykkösnyrkki.

Tuovisen kirjan Muista minua tuonelassa Gummerus julkaisi vuonna 1966.

Tuovinen ehti ennen kuolemaansa kirjoittaa pari muutakin Stolitsky-seikkailua, mutta Boris ei jäänyt elämään. Bondin neuvostoversio oli ehkä alunperin liian paksua suomalaislukijoiden sulatettavaksi.

Kirja on kuitenkin kiintoisa muinaisjäänne rähmälläänolosta ja hupaisaa ajankuvaa. Kirjan loppupuolella Stolitsky ostaa junasta lukemista:

"Stolitsky kaivoi housuntaskustaan kourallisen markan hopeakolikoita, jotka oli saanut lipunmyyjältä. Hän huomasi, että Uusi Suomi näytti tarjoilevan uutisia ja Helsingin Sanomat puolestaan ilmoituksia. Hän valitsi Uuden Suomen."

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuovinen oli niihin aikoihin Uuden Suomen palveluksessa.

Kirjan paha on Martin Bormann ja tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Ruotsiin, jossa Bormannin apumiehinä on ruotsalaisia uusnatseja.

Tänään ruotsalaiset uusnatsit ovat uhka kansankodille, joka muutenkin natisee laman jälkitilassa.

Kuukauden päivät sitten uusnatsit surmasivat kaksi poliisia. Malmössä kaksi poliisia yritettiin tappaa autopommilla. Pommi-iskun kohteeksi joutui myös toimittaja, joka penkoi uusnatsien toimintaa.

Väkivalta on muutenkin lisääntynyt Ruotsissa. Rikollisjengit kilpailevat verisesti reviireistään. Hiljan muuan norjalainen menetti näissä kahinoissa henkensä.

Ei ihme, että ruotsalaiset pohtivat huolestuneesti, minne kansankoti on menossa.

Kirjallisuudesta saa jonkinlaista osviittaa Ruotsissakin tapahtuville muutoksille.

Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön 1960-luvulla luoma ruotsalaispoliisi Martin Beck eli ja toimi turvallisessa kansankodissa.

Rikokset olivat arkipäiväisiä väkivaltarikoksia, joita Beck kumppaneineen ratkoi.

Tällä vuosikymmenellä Beck koki uuden tulemisen elokuvassa ja televisiossa. Käsikirjoituksissa pyrittiin säilyttämään alkuperäinen henki, mutta kaikki muu oli 90-luvun Ruotsia.

Rikosten murhat sarjoittuivat ja tekijät muuttuivat joko kylmiksi ammattirikollisiksi tai psyykkisesti sairaiksi.

Tekojen julmuus kasvoi.

Sjöwall-Wahlöö -sarjaa omalla tavallaan jatkanut Henning Mankell loi komisario Kurt Wallanderin.

Wallander on moniongelmaisempi kuin Beck, mutta perusruotsalainen. Monimutkaiset rikokset hahmottuvat palavereissa keskustellen ja konnat jäävät lopulta kiikkiin.

Rikokset ovat entistä julmempia, väkivalta entistä käsittämättömämpää.

Mankellin mukaan Ruotsi kulkee päin helvettiä.

Kysymys, jota monet ruotsalaiset pohtivat on: miksi?

Mistä uusnatsismi saa kasvualustansa? Miksi juuri Ruotsi on natsimusiikin keskus?

Lisääntyneeseen huumeiden, tupakan ja viinan salakuljetukseen on yksi selkeä syy: verotus. Se ei selitä kuin viinan ja tupakan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ruotsalainenkin yhteiskunta on kovettunut. Uloslyödyt ovat ulkona.

Kuljemme monessa asiassa ruotsalaisten jalanjäljissä. Siksi ajan merkkejä pitää meilläkin katsoa.

Julmahuvi on hauskaa, mutta julmuuden kasvusta on leikki kaukana.

Toimittaja Markku Lappalainen kertoi viime lauantain Extrassa julmasta meritaistelusta. Siinä harmaalokit napsivat sotkanpojat.

Lokit ovat tunnettuja röyhkimyksiä. Monet niistä ovat oppineet asioimaan kesäterasseilla ja syömään lautasilta.

Aterian nautinto kärsii, jos saa kaiken aikaa haarukoida lokkeja kauemmas.

Lokkien röyhkeyttä lisäävät terassien pässit. Niitä on yllättävän paljon. Ne syöttävät lokkeja annoksensa tähteillä.

Yksikin ranskanperuna on kuin kutsuhuuto: kaikki lokit huomio, eikun syömään!
Kirjoittaja on Turun Sanomien päätoimittaja.