Kolumni Havaintoja/Raimo Vahtera 19.6.1999
Gulassia ja kapitalismia
"Unkarissa suomalainen otetaan vastaan kuin kauan kadoksissa ollut sukulainen, jolle halutaan esitellä maan parhaat puolet: haikeat mustalaisviulut, tuliset paprikaruoat, aidot Unkarin viinit, Balatonin kauniit maisemat ja pustan ylpeät paimenet."
Lainaus on matkatoimiston esitteestä. Tuttuja mielikuvia, tarua ja tottakin.
Sukulaisuus, lähes heimoveljeys on asia, joka on Suomesta katsottuna nostanut Unkarin erikoisasemaan suomalaisten sydämissä.
Sukulaisuus on kuitenkin kielisukulaisuutta, ja sellaisenakin etäistä, perin etäistä.
Lähempänä on venäjä englantia kuin suomi unkaria.
Suhteita sukukansaan on hoidettu ponnekkaasti. Tälläkin hetkellä Turussa on erinomainen Muinaiset unkarilaiset -näyttely, joka kertoo unkarilaisten saapumisesta nykyisille asuinsijoilleen runsaat tuhat vuotta sitten.
Suomalais-unkarilaisen ystävyystoiminnan juuret ovat pitkät ja vankat. Osin ne perustuivat vallitseviin poliittisiin tosiasioihin.
Unkari oli Neuvostoliiton satelliitti, vaikka paikallista kommunismia kutsuttiinkin gulassikommunismiksi.
Unkarista katsoen länsi oli onnen kultamaa, joka siinteli rautaesiripun takaa.
Länteen pääsy oli vaikeaa, Suomeen pääsy oli helpompaa. Suomi oli rajamaa, jonka kanssa vietettiin rauhanomaista rinnakkaineloa.
Kaiken kukkuraksi Suomi oli sukulaismaa. Siinä oli - Unkarista katsoen - melkoinen lähtöalusta kestävälle ystävyystoiminnalle.
Suomen kieli oli suosittu vieras kieli. Se helpotti yhteydenpitoa pohjoisessa sukulaismaassa. Toki pari sarjaa Erkin pikakiväärilläkin höllensi kielenkantoja.
Neuvostoliiton romahdus vaikutti ja vaikuttaa monella tavoin. Kaikkia seuraamuksia tuskin vielä tiedämmekään.
Unkarin se toi keskelle länttä ja Eurooppaa. Kiertotie Suomen kautta kävi tarpeettomaksi.
Seuraukset ovat jo havaittavissa Unkarissa. Vanhat ystävyystoiminnan veteraanit jaksavat innostua, mutta nuoria on vaikea motivoida toimintaan.
Suomi on kaukana, Eurooppa lähellä.
Suomesta katsoen Unkari on kuin silloin ennen. Viini on hyvää, etenkin Szekszardin tuhatluvulta peräisin olevissa viinikellareissa nautittuna.
Ei ole ihme, että eräät suomalaisetkin ovat hankkineet pienen viinitilan Unkarista.
Suomalais-unkarilaisten hyvien suhteiden perinnettä jatkavat nykyisin yritykset. Monet suomalaiset yritykset ovat nähneet Unkarin mainiona toimipaikkana.
Eteläisessä Unkarissa toimintaa on muiden muassa Uponorilla ja Elcoteqilla. Budapestin liepeillä Tammerneon hakee jalansijaa ja Nokia on jo tukevasti Unkarissa.
Unkarilla on etuja, joita ei monella muulla ole. Palkkataso on alle Viron, koulutustaso on hyvä ja sijainti keskeinen. Eivätkä verohelpotuksetkaan ole merkityksettömiä.
Unkarilaisten keskipalkka on puolentoista tuhannen markan tuntumassa. Se riittää niukin naukin.
Keskipalkoista huolimatta kulutusjuhlaa viettävät unkarilaisetkin. Pääkaupungin ympärille nousee sadankin kassan hypermarketteja, joihin riittää asiakkaita.
Osa juhlasta vietetään velaksi ja sen maksu on edessä, ennemmin tai myöhemmin. Tosin rapsakka inflaatio, viime vuonna 14,3 prosenttia, keventää velallisten taakkaa.
Elo Unkarissa ei kuitenkaan ole kuin silkkiä vaan. Vanhan byrokratian perinteet istuvat sitkeässä. Äkkiä ei tapahdu mitään.
Nato-jäsenyyden ihanuuden ja kurjuuden unkarilaiset ovat jo kokeneet. Jäsenyys teki maasta oitis sodan osapuolen.
Euroopan unioniinkin unkarilaiset mielivät. Tavoite on asetettu vuoteen 2002. Siihen on kaikki panostettu.
Ellei se toteudu, pettymys on suuri.
Erään sanonnan mukaan unkarilaiset ovat onnellisimmillaan itkiessään.
Toisen kyynisemmän arvion mukaan unkarilaiset viettävät vielä monta onnellista hetkeä kolkuttaessaan unionin porstuassa.
Kirjoittaja on Turun Sanomain päätoimittaja.
