Pääkirjoitus 5.5.1999:
Puolueiden ponnettomuus yksi
syy eurovaali-innon laimeuteen
"Me ehdokkaat teemme töitä yötä päivää, mutta me emme yksin voi vaaleja voittaa." Turkulaisen eurovaalikandidaatti Aki Lindenin (sd) puuskahdus Sdp:n äänenkannattajassa (Uusi Aika 4.5.) on paljon puhuva. Runsaan kuukauden päästä järjestettäviin EU:n parlamenttivaaleihin suhtaudutaan puolueissa luvattoman ponnettomasti.
Linden yrittää herätellä omaa väkeään eduskuntavaalien jälkeisestä uneliaisuudesta. Unilukkaria kaivattaisiin myös muissa puolueissa, jottei kesäkuun kolmannentoista päivän äänestyksestä tulisi osallistumisaktiivisuuden puolesta täyttä katastrofia.
Eurooppalainen Suomi -yhdistyksen tuore ennuste povaa äänestysprosentiksi 53. Se on reilusti edellisten, vuoden 1996 vaalien lukemaa 60,3 kehnompi. Tuolloin EU-parlamentin edustajista äänestettiin poikkeuksellisesti kunnallisvaalien yhteydessä.
Syitä ja selityksiä laimeaan vaali-intoon riittää. Maalisvaalien ja poliittisesti muutoinkin kiivassykkeisen kevätkauden on arveltu herpaannuttaneen äänestäjät. Toisaalta EU-vaalien pelätään jäävän jo liikkeelle ryöpsähtäneen presidenttipelin jalkoihin.
Puuttuu vain, että vaalipäiväksi sattuu hellesää, joka karkottaa loputkin äänestäjät uurnien ääreltä rannoille ja mökeille.
Kansalaisten passiivisuudesta huolestuneiden puolueiden olisi terveellistä vilkaista myös peiliin. Kesäkuun eurovaalit tuntuvat olevan niille jonkinlaista demokratian pakkopullaa, mikä näkyy muun muassa vaalien ehdokasasettelussa.
Euroopan parlamenttiin vuonna 1996 valituista 16 suomalaisesta vain yhdeksän haluaa jatkaa meppiuraa. Vahvojen nykynimien jättäytyminen vapaaehtoisesti leikistä tai palaaminen kotimaan kilpakentille ei anna vakuuttavaa kuvaa luottamustehtävän arvostuksesta. Joillekin EU-parlamentti tuntuu olleen lähinnä rahan ansaitsemiseksi hankittu pistäytymispaikka.
Tilannetta kansalaisten silmissä tuskin kohentaa se, että huomataan puolueille tuottaneen suuria vaikeuksia rekrytoida uskottavia ehdokkaita. Raskaan sarjan poliitikkoja joukkoon mahtuu tuskin tusinaa; julkkiksia ja äänestäjien enemmistölle tuiki tuntemattomia aloittelijoita sitäkin enemmän.
Vaalien alustilannetta on vielä vaikeampi ymmärtää, kun ottaa huomioon, että nyt valittavalla parlamentilla on oleva enemmän valtaa kuin yhdelläkään edeltäjällään. Siitä pitää huolen vasta voimaan tullut Amsterdamin perussopimus, jolla vahvistetaan olennaisesti parlamentin asemaa EU:n päätöksenteossa.
Luulisi Suomen puolueiden piittaavan, millaisen kokoonpanon poliittisesti yhä merkittävämmäksi toimijaksi nouseva Euroopan parlamentti saa. Vieläkään ei ole myöhäistä herätä ja herättää. Äänestäjät kyllä innostuvat, jos heille tarjotaan kyllin läheisiä ja aidosti kiinnostavia asiakysymyksiä pohdittavaksi.
