Pääkirjoitus 19.4.1999:
Kosovon kriisi paljasti
Venäjän monta mieltä
Kosovon kriisin yhteydessä Venäjä näyttää ensisilmäyksellä jakomieliseltä. Yhtäällä parlamentin alahuone duuma suoltaa kansallismielisyyden väkevöittämiä päätöslauselmia. Ohjus-uhittelu toissa viikolla tosin osoittautui ankaksi, mutta perjantaina duuma siunasi Jugoslavian aikeet päästä osaksi Venäjän ja Valko-Venäjän löyhää valtioliittoa. Toisaalla tekevät tasapainoharjoituksia Venäjän hallituksen johto ja presidentti Boris Jeltsin.
Naton iskut Jugoslaviaan tuomitaan maan ylimmänkin johdon tasolla. Äänessä on kuitenkin varovaisuutta. Venäjän tuore Kosovo-lähettiläs Viktor Tshernomyrdin on näyttänyt himmeän vihreää valoa Saksan suunnitelmalle ratkaista kriisi rauhanomaisesti. Jugoslavian valtioliittopyrkimysten osalta hallitus painelee jarrupoljinta.
Nato on jo hyvän aikaa sitten hävinnyt propagandasodan Venäjällä. Suuri osa liberaaleistakin lehdistä tarjoaa Kosovon albaanien joukkopaon syyksi aggressiivisen sotilasliiton pommeja. Sen sijaan Venäjän muslimialueilla natisee; slaaviveljeydellä ratsastaminen etäännyttää niitä entisestään Moskovan käskyläisyydestä. Poliittisen johdonkin yhtenäisyys on koetuksella: tulevien parlamentti- ja presidentinvaalien paine on murentamassa hallituksen linjaa, maltillisuuden saarekkeeksi on jäämässä Kreml.
Venäjä on määrätietoisesti pyrkinyt rakentamaan itselleen roolia rauhantekijänä, jota ei voida sivuuttaa kun neuvottelut väistämättä joskus alkavat. Kovat lausunnot voidaan siten tulkita osittain vain sanalliseksi itsepuolustusreaktioksi. Sen lisäksi Kosovon kriisi kietoutuu maan monisäikeiseen, sisä- ja ulkopoliittisten tavoitteiden verkkoon.
Maan johto toivoo veljeskansan ahdingon vaimentavan sisäpoliittista kärhämöintiä, mm. Jeltsinin lähipiiriä koskevia korruptiosyytteitä ja duuman intoa saada presidentti valtakunnanoikeuteen.
Venäjän geopolitiikkaa koskevaa kirjoittelua taas on jo pidemmän aikaa hallinnut pohdiskelu maan puolustuksen tulevaisuudesta. Sotilaspiirien silmin Serbian tilanne vastaa Venäjän parin vuoden takaisia toimia Tshetsheniassa. Venäjä pelkää Naton saavan nyt option väliintulolle myös Venäjällä, samoja perusteluja noudattaen.
Länsi on vetänyt Venäjää Nato-kumppanuuteen, G7-kerhoon ja demokratioiden joukkoon. Maan sysääminen sivuraiteelle Jugoslavian pommitusten alkaessa oli Venäjälle kitkerä osoitus sen pelkäämästä "yhden valtion diktatuurista maailmassa". Venäjä myöntää, että sotilaallinen sekaantuminen Kosovon kriisiin olisi itsemurha. Nyt se etsiikin tiiviimpää yhteyttä Kiinaan ja Intiaan, jotka väkilukunsa ja ydinaseistuksensa puolesta muodostavat yhdessä Venäjän kanssa uskottavan, anti-länsimaisen vastavoiman.
Lännen laskelmointi, ettei Venäjä pure kättä joka sitä ruokkii, on viiltänyt lännen ja Venäjän suhteisiin syvän haavan. Todennäköistä onkin, että tulevissa vaaleissa viimeisetkin länsimyönteisyyden rippeet lakaistaan maton alle. Pahimmassa tapauksessa Kosovon kriisistä tulee ponnahduslauta uudelle blokkiutumiselle ja asevarustelun kiihtymiselle.
