Raimo Vahteran Havaintoja-kolumni:
Nuorukaiselle kuolla kuuluu
Mitä kenellekin kuuluu? on kiinnostava kysymys. Se on selvä, että nuorukaisten ei kuulu kuolla.
Kuuluu-sarjassa ovat myös ns. naisten ja miesten työt. Maanviljelysyhteiskunnassa jaolle oli perustelunsa, mutta ne jäivät sinne.
On vaikea kuvitella työtä, joka ei sopisi yhtä hyvin kummalle sukupuolelle vain.
Naisten syrjinnän vankka perustus on miesten peloissa. Fiksut naiset tulevat ja vievät paitsi työpaikat myös vallan.
Kuulumisen kanssa samantapainen asia on sopiminen. Mikä kenellekin sopii ja mikä ei.
Sopiminenkin liittyy usein sukupuoleen. Itse olen sen verran vanhanaikainen, että kestän paremmin katsella rappiomiehiä kuin naisia. Se sopii naiselle huonommin kuin miehelle.
Jotkut asiat sopivat paremmin toisille kuin toisille. Vältämme paikkoja, joista voi saada jonkin leiman. Se ei sovi, sisäinen pieni murikkamme sanoo.
Karskin karjun ei sovi erehdyksessäkään poiketa poikien ravintolaan. Naisten alusvaateosastollakin sopii asioida vain joulun alla, ettei herätä transuepäilyjä.
Poliisi, opettaja ja pappi ovat ammatteja, joihin liittyy oletuksia sopivasta käyttäytymisestä. Kohtuukäyttäytyminen sopii kaikille.
Oudolta sen sijaan kuulostaa, kun tavallisen arkikäyttäytymisen katsotaan olevan epäsopivaa jossakin korkeassa asemassa olevalle.
Korkea asema on jännä lähtöoletus. Asema ikäänkuin nostaa ihmisen arjen ulottumattomiin.
Äkkiseltään luulisi, että sellainen kuuluu historiaan tai vain valistumattomien diktaattorien itsetunnon kohottamiseen, mutta ei. Kyllä meiltäkin löytyy elävästä elämästä tapoja, jotka kertovat paljon virkapukunsa kantajasta.
Liki joka kylästä löytyy niputtain sellaisia äidin piloille palluttamia aikamiespoikia, jotka eivät osaa edes perunoita kuoria. Miehen ei sovi, varsinkin kun äiti on kuorinut.
Jos hyvään elämään kuuluu se, että perinteiset naisen työt, kotityöt, eivät miehelle kuulu, kirkollinen ura olisi mainio lähtökohta.
Arkkipiispa Johannes vastasi taannoin Savon Sanomien kysymykseen: Onko arkista oloanne koskaan häirinnyt se, että arkkipiispan odotetaan muiden nähden aina käyttäytyvän kohteliaasti ja ymmärtäväisesti? näin:
"Kohteliaisuus ja ymmärtäväisyys kuulostavat juhlallisilta ja vakavilta sanoilta. Näihin kuvioihin ne kuitenkin kuuluvat. On yritettävä ottaa vastaan työtehtävät ja muistaa nämäkin seikat. Aina ihminen ei muista sääntöjä, mutta ei tässä asemassa voi pitää meteliä, ei huutaa eikä huitoa. Bumbtsibum kuuluu toisenlaiseen elämäntilanteeseen."
Arkkipiispa Johannes käyttäytyy varmasti hillitysti, vaikka muut eivät näkisikään.
Toinen kysymys oli kiinnostavampi: Milloin viimeksi itse imuroitte, tiskasitte tai kävitte ruokakaupassa?
"Tähän on helppo vastata. Tiskannut en ole koskaan. Enkä muista, että olisin koskaan imuroinut. Ruokakaupassa sen sijaan käyn mielelläni. John Vikström lopetti käynnit ruokakaupassa siirryttyään arkkipiispaksi Turkuun. Minä en ole nähnyt tällaista päätöstä tarpeelliseksi."
Arkkipiispa Johanneksen vastausta selittää se, että hänellä on taloudenhoitaja.
On puhdas sattuma, että arkkipiispa Johanneksen haastattelu sattui silmiini. Se valaisee kuitenkin omalta osaltaan erästä yhteiskuntamme piirrettä.
Kun noustaan ylös, irrotaan jostakin.
Mitä tärkeämmässä asemassa esimerkiksi poliitikko on, sitä kauempana hän on kansasta ja kansan arjesta.
Samaa pätee myös korkeisiin virkamiehiin ja talouselämän johtajiin.
Kun tehtäviin kuuluu tärkeiden asioiden hoitoa ja edustamista, siihen eivät mahdu arjen vähäiset askareet. Se selittää myös sen, että maidon litrahinta on monelle poliitikolle tuntematon suure.
Sehän tiedetään, mikä kansalle kuuluu. Sille kuuluu viulujen maksu.
Kirjoittaja on Turun Sanomien päätoimittaja.
