Kuntien vältettävä veronkorotuksia

Turun seudun kunnat kuvaavat hyvin kuntatalouden tilannetta koko maassa. Osa kunnista on syönyt enemmän kuin tienannut ja joutuu karsimaan menojaan. Harkinnassa on myös asukkaiden verotuksen kiristäminen. Pieni osa kunnista on saanut valmistella ensi vuoden budjettiaan huolettomasti.

Turun kaupungin päättäjät ovat pohtineet veroprosentin korottamista. Kaupungin rahankäyttö on huonohkossa jamassa. Tältä vuodelta alijäämää on kertymässä noin 50 miljoonaa euroa.

Kaupungin veroprosentti on ensi vuonnakin 19,5. Vuodelle 2021 uhataan valmistella korotusta, elleivät niin sanotut sopeutustoimet johda myönteiseen tulokseen (TS 12.11.).

Kaupungin palkkaama konsultti listasi liki sata säästö- ja tulokohdetta. Niiden toteuttamisen tuskasta on jo nähty valtuustoryhmien reaktioita. Menojen leikkaaminen on kivuliasta aina jonkun suunnalta katsottuna.

Isoista ryhmistä vain kokoomus on vastustanut Turussa kunnallisveron korotusta. Muut ovat joko hanakoita tai ainakin jossain määrin suostuvaisia valitsemaan helpoimman ratkaisun, jotta voivat välttyä tekemästä arvovalintoja säästökohteista.

Raision kaupunginvaltuustossa koettiin maanantaina yllätys, kun liki varmalta näyttänyt veroprosentin korotus hävisikin äänestyksessä. Näin tapahtui, kun osa demareista äänesti korotusta vastaan.

Raision kaupunginhallitus oli virkamiesjohdon esityksestä päätynyt puolen prosenttiyksikön korotukseen, minkä jälkeen raisiolaiset olisivat maksaneet kunnallisveronalaisesta tulostaan 20,25 prosenttia kaupungin kassaan.

Naantalissa olisi voitu keskustella jopa kunnallisveron keventämisestä, sillä kaupungin talousnäkymät ovat hyvät. Naantali kuitenkin satsaa varojaan merkittäviin investointeihin.

Liedossa kunnanjohtaja esitti veron korottamista 0,25 prosenttiyksikköä 19,75 prosenttiin, mutta kunnanhallitus tyrmäsi ajatuksen äänin 10–1.

Liedossa on keskusteltu rakenneuudistuksista talouden kohentamiseksi. Keskustelun soisi etenevän teoiksi, vaikka tiedetään, että kunnissa varsinkin hallintorakenteiden muuttaminen kohtaa perinteisesti vankkaa vastarintaa.

Turun seudun lähituntumassa on kaksi kuntaa, joiden raha-asiat ovat suorastaan rempallaan. Oripää nosti tälle vuodelle veroprosenttiaan peräti 1,5 prosenttiyksikköä. Korotuksen jälkeinen 21,0 prosenttia pysyy myös ensi vuonna. Kunta teki viime vuonna tappiota liki tuhat euroa asukasta kohti.

Vehmaan veroprosentti on maan korkeinta tasoa, 22,25 prosenttia. Kunta teki siitä huolimatta viime vuonna roimasti miinusmerkkisen tuloksen. Vehmaan edessä häämöttää pakkoliitos.

Menojen leikkaaminen on kivuliasta aina jonkun suunnalta katsottuna.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.