Demareille paljon pohdittavaa

Tuoreimman kannatusmittauksen mukaan pääministeripuolue Sdp:n kannatus on vajonnut 13,9 prosenttiin. Oppositiossa Perussuomalaiset ovat rynnineet niin, että kannatus on Taloustutkimuksen Ylelle tekemässä mittauksessa tasan 23 prosenttia. Hallituspuolueiden gallup-kärkeen nousi vihreät 14,2 prosentin lukemalla.

Numerot näyttävät äkkiseltään häkellyttäviltä, mitä ne ainakin demareille ovatkin. Mutta esimerkiksi vihreiden kannatus oli samassa mittauksessa kaksi vuotta sitten syksyllä 17,8 prosenttia.

Vihreiden nykyinen kannatushuippu perustunee ulkoministeri Pekka Haaviston esiintymiseen julkisuudessa. Vihreiden sisäministeri Maria Ohisalo hankki näkyvyyttä kysymällä poliisin toimista mielenosoituksessa, mutta menettelyn merkitys puolueen kannatukselle jäi arvailtavaksi.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho näyttää numeroiden valossa menestyneen, vaikka hänen viestittelyään sosiaalisessa mediassa on aika ajoin laajahkosti hämmästelty. Nyt mitattu kannatus ei ole puolueelle ainutlaatuinen. Aivan samaan prosenttilukuun se ylsi kesäkuussa 2011.

Perussuomalaisten suosiota ei voi selittää samoilla syillä kuin takavuosina. Toki maahanmuuton ja Euroopan unionin vastustus ovat puolueen kannattajille yhä tärkeitä, mutta suosion kasvun taustalla on myös lähimpien kilpailijoiden epäonnistuminen. Kannattajia valui ensin varsinkin keskustasta, nyttemmin demareista, ja ohut siivu pottiin on tullut entisistä sinisten kannattajista.

Tilastojen mukaan Sdp:n puheenjohtajalle Antti Rinteelle 13,9 prosenttia on vasta toiseksi huonoin saavutus. Puolueelle mitattiin 13,8 prosenttia heinäkuussa 2014. Rinne oli silloin ollut puheenjohtajana vasta reilun kuukauden ajan voitettuaan Jutta Urpilaisen niukasti toukokuun puoluekokouksessa.

Rinne pyrki kevään eduskuntavaalien alla aiempaa reippaammin sanakääntein parantamaan omaa ja puolueensa julkikuvaa. Sanomisia kärkkyneet vastustajat saivat saalista. Lanseerattiin muun muassa kuuluisa vappusatanen. Sen käyttö on satanut pääosin Perussuomalaisten laariin.

Oppositiossa kokoomus on pitäytynyt perussuomalaisia maltillisemmalla linjalla. Se on pitänyt omat asemansa, mutta suosiossa voittopisteet ovat menneet Halla-ahon puolueelle.

Demarit voivat jatkaa pääministeripuolueena seuraaviin vaaleihin saakka. Edellyttäen, että saavat hallituksen rivit pysymään kasassa.

Omissa riveissä voi alkaa syntyä rakoilua. Antti Rinteen asemaan varauksellisesti suhtautuvien mielissä saattaa jo siintää puoluekokous ensi kesänä Tampere-talossa.

Demarien kannalta henkilövaihdosta tärkeämpää on pohtia, mikä hallituksen politiikassa on sellaista, joka jatkuvasti ohjaa kansalaisten suosiota kohti Perussuomalaisia.

Demarit voivat jatkaa pääministeripuolueena seuraaviin vaaleihin saakka.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Julle
Missä on työkalut pohdintaan??
Kyl demareiden puuhastelu on ollut ja on halpaa viihdettä. PM Lipponen lohkaisi aikanaan totuuden ” löytyykö sieltä tukan alta mitään” Eli selkokielellä demareilla ei näytä olevan työkaluja edes nykyisen tilanteen pohdintaan. Sitä ihmettelen miten valtionhoitajapuolue ei osaa elää ja aistia kansakunnan tilaa vaikka on veroeuroja ja osaamista käytössä enemmän kun laki sallii.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ukki
Näkökulma vanhuksen
Ps:n suosion alentamiseen ei vähättelemällä viestimissä kannattane ryhtyä. Kannatuslukeman toivoisi toimivan siten, että maan nykyiset johtajat reivaisivat päätöstensä purjeet oman maamme kansalaisten hyväksi. Varsinkin vähävaraisen ja haja-asutusseudulla elävien ihmisten arjen helpottamisella. Ei maata nostettane tasaveroluonteisten maksujen lisäämisellä.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »