Turku luottaa kasvuun ja säästöihin

Kunnat joutuvat hoitamaan talouttaan tilanteessa, jossa ennakoiminen on harvinaisen vaikeaa. Verotilitysten muutokset, valtiolta tulevat uudet tehtävät, väestön ikääntyminen, erikoissairaanhoidon menojen kova kasvu ja suhdanne-ennusteiden heikkeneminen panevat kunnat kuitenkin varautumaan niukkeneviin resursseihin – lähinnä Helsinkiä lukuun ottamatta.

Turku ei ole poikkeus pääsäännöstä. Positiivisen rakennemuutoksen hedelmistä huolimatta Turku varautuu lähivuosina 59 miljoonan euron säästö- ja sopeuttamistoimiin. Nettomenot yritetään palauttaa vuosikymmenen puolivälin tasolle.

Valtaosa sopeutumistoimista osuu hyvinvointitoimialalle, jonka palvelurakenne on osin keskeisiä verrokkikaupunkeja raskaampi. Vanhuspalveluissa lisätään tehostettua palveluasumista ja intervallihoitoa, sairaalatoimintaa kehitetään, asiakaspalvelutuottoja halutaan nykyistä enemmän ja palvelutarpeita mietitään uusiksi.

Pysäköinnin muutoksista, työllisyyskokeiluista, kiinteistöveropohjasta ja henkilöstökassan koroista kerätään lisää tuottoja kaupungille.

Osa sopeutuskeinoista on nopeasti vaikuttavia, osassa vaikutuksia on luvassa vuosien mittaan. 95 toimenpiteen listassa on lisäksi keinoja, joiden mittaaminen on hankalaa.

Sekin on mahdollista, etteivät kaikki ehdotetut toimet tuota kaupungille mitään. Paketin tuotto pienenee entisestään, jos poliittinen päätöksenteko karsii epämiellyttävimmät keinot pois.

Kuntien säästö- ja sopeutuslistat ovat paikoin karua luettavaa. Kaupungit lomauttavat, irtisanovat, sulkevat kouluja ja päiväkoteja, korottavat veroja ja karsivat muita palveluja rankalla kädellä.

Turun sopeutuslista on toistaiseksi kevyemmästä päästä. Niin tosin pitää ollakin kaupungissa, jossa väestö kasvaa, työllisyys on kohentunut ennätysvauhtia ja jossa suurimmat yritykset tekevät hyvää tulosta.

Tänä vuonna Turun talous on jäämässä noin 60 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Esityksessä ensi vuoden talousarvioksi ja lähivuosien taloussuunnitelmaksi velkaantumisen ennakoidaan jatkuvan tasaista tahtia. Korollinen kokonaisvelka olisi 2023 jo 1,2 miljardia euroa. Vuosittaisista alijäämistä pyritään eroon viimeistään 2023.

Turku arvioi kunnallisverotulojensa kasvavan lähivuosina 3–5,6 prosentin tahtia. Yhteisöveron kasvuksi ennakoidaan kolmesta viiteen prosenttia. Samaan aikaan ennustelaitokset yksi toisensa jälkeen arvioivat bruttokansantuotteen kasvun jäävän 2020-luvun alkuvuosina yhteen prosenttiin tai sen alle.

Verotilityksillä on oma kiertonsa, mutta Turku näyttää luottavan keskitasoa kovempaan vauhtiin. Näkemys ei ole perusteeton, mutta vaaroja ja herkkyyksiä siihen liittyy.

Verotilityksillä on oma kiertonsa, mutta Turku näyttää luottavan keskitasoa kovempaan vauhtiin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Kommentattori
Raitiotie
No, samaan aikaan meinataan löytää jostain 300 miljoonaa raitiotietä varten, kun kouluja suljetaan ja päiväkoteja lopetetaan sekä veroja korotetaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »