Tärkeä, kallis ja vaikea mitoitus

Politiikassa lupaaminen on helppoa, parhaimmillaan palkitsevaakin.

Kevään eduskuntavaalien alla tapetilla olivat erityisesti eläkeläisten, työttömien, vanhusten, oppivelvollisten ja opiskelijoiden asiat. Pienimpien eläkkeiden päälle luvattiin vappusatasta, lapsiperheiden asemaan kohennusta, työttömiltä luvattiin ottaa aktiivimalli pois, vanhuksille lisää hoitajia, korkeakouluille resursseja, opiskelijoiden toimeentuloon lisäystä ja oppivelvollisuuteen lisävuosia.

Juha Sipilän (kesk) hallituskautena tavoiteltu työllisyysaste saavutettiin ja velkaantuminen taitettiin. Toisessa vaakakupissa olivat etuuksien ja koulutusresurssien leikkaukset, kiky-sopimuksen lisätunnit ja työttömien aktivointi. Vaalikentillä kasvun hedelmiä haluttiin jakaa laajemmalti.

Toiveet ja todellisuus eivät kulje yhtä jalkaa. Hallitusohjelmaan lupauksista päätyi osa. Talouden kasvuvauhdin hiipuminen on murentanut pohjaa pysyviltä menolisäyksiltä, joita hallitus kirjasi 1,2 miljardin euron edestä.

Kuntaliiton keskiviikkona järjestämässä puoluejohtajapaneelissa sote-menoista keskusteltiin isoin kirjaimin. Pääministeri Antti Rinne (sd) totesi, ettei hoitajamitoituksen nostamisessa 0,7:ään ja seitsemän päivän hoitotakuussa päästä maaliin asti tällä vaalikaudella.

Keskustelu hoitajamitoituksesta vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa nousi ansaitusti yhdeksi vaalien kärkiteemoista. Paljastuneet laiminlyönnit kertoivat karua kieltään heikoimmassa asemassa olevien kohtelusta.

Mitoituksen nostaminen 0,7 hoitajaan hoidettavaa kohden tarkoittaisi Rinteen mukaan 4 000 uuden hoitoalan ammattilaisen palkkaamista. Hoitotakuun laajentaminen edellyttäisi tuhatta uutta lääkäriä. Suuremmistakin luvuista on puhuttu.

Rinteen kannanottoa ei voi pitää yllätyksenä. Jo mitoituslupauksia annettaessa tiedettiin, ettei hoitajia ole työmarkkinoilla vapaana ja ettei koulutusjärjestelmä pysty haasteeseen nopeasti vastaamaan. Ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan poistokaan ei tunnu kaikille sopivan. Kuntien ja valtion rahojen niukkuus ei ole uusi asia.

Äänestäjille voi olla selittämistä siinä, että mitoitus ja hoitotakuu saadaan tämän hallituksen aikana hallinnollisesti kuntoon. Asioiden hallinnollinen tila lohduttaa vanhuksia, heidän omaisiaan ja hoitotyötä tekeviä kovin vähän.

Hallitus ja etenkin valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) ovat todenneet, että menolisäysten toteuttaminen on yhteydessä työllisyysasteen parantamiseen.

Vappusataseen ja oppivelvollisuuden laajentamiseen on matkaa. Niin on hoitajamitoitukseenkin – niin tärkeä asia kuin se onkin. Lupausten hintaa lasketaan sekä euroissa että politiikan aineettomilla mittareilla.

Politiikassa lupaaminen on helppoa, parhaimmillaan palkitsevaakin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.