Hongkongin kriisi kärjistyy

Hongkongissa protestit erityishallintoalueen hallintojohtajaa Carrie Lamia ja Manner-Kiinaa vastaan ovat jatkuneet koko kesän.

Mielenilmaukset alkoivat lainsäädäntöhankkeesta, jonka mukaan Hongkongissa rikokseen syyllistyneet voitaisiin joissakin tapauksissa lähettää Kiinaan tuomittaviksi. Protestien paineessa Lamin johtama hallinto lopetti esityksen valmistelun. Sittemmin liikehdintä on jatkunut demokratiaa puolustavana liikkeenä ja vastalauseena poliisin koville otteille.

Alkuviikon ajan mielenosoitukset ovat keskittyneet Hongkongin lentokentälle, joka on yksi maailman vilkkaimmista. Lentokenttä on ollut pitkiä aikoja suljettuna.

Mielenosoitukset niin kaupungilla kuin lentoasemalla ovat yltyneet ajoittain väkivaltaisiksi. Kiviä on heitetty ja kepeillä isketty. Poliisi on käyttänyt kyynelkaasua, pippurisumutetta ja raakaa voimaa.

Vaara eskaloitumisesta vielä suuremmaksi konfliktiksi ei näytä väistyvän.

Britannialta Kiinan hallintaan 1997 siirtyneelle Hongkongille taattiin 50 vuodeksi erityishallintoalueen asema omine oikeuslaitoksineen, valuuttoineen, demokraattisine instituutioineen sekä sanan- ja elinkeinovapauksineen. Kiina sitoutui sopimuksessa yhden maan ja kahden järjestelmän politiikkaan.

Mitä enemmän aikaa sopimuksen solmimisesta on kulunut, sitä tiukemmin Kiina yrittää varmistaa, että yhden maan ja yhden järjestelmän malli toteutuu hyvissä ajoin ennen vuotta 2047.

Hallintojohtaja Lam on varoitellut, että mielenosoitukset ja väkivalta voivat johtaa Hongkongin polulle, josta ei ole paluuta. Varoitus on peittelemätön vihje Manner-Kiinan poliisi- ja sotilasvoimien mahdollisuudesta lopettaa protestit kovalla kädellä. Kiinan puolisotilaallisia joukkoja on valmiudessa Hongkongin rajalla.

Kiinan mukaan asevoimat voivat tulla Hongkongiin, jos aluehallinto apua pyytää. Olisi koko kansainvälisen yhteisön etu, ettei avunpyyntöä kuuluisi. Lentokentän sulkemisella mielenosoittajat tuskin voittavat mitään.

Kommunistipuolueen johtamalle Kiinalle Hongkongin kuohunta on äärimmäisen kiusallista. Hongkong on yksi maailman suurimmista finanssikeskuksista, jonka toimintaa ei haluta vaarantaa.

Vielä vähemmän Kiina on valmis tinkimään arvovallastaan. Järjestelmän haastamisen leviäminen mantereelle halutaan estää kaikin keinoin.

Kiina on syyttänyt Yhdysvaltoja ja entistä isäntää Britanniaa levottomuuksien lietsomisesta. Jos Kiina käyttäisi terrorismiin vedoten sotilaallista voimaa, kriisi olisi kaikkea muuta kuin Kiinan sisäinen asia. Tilanteessa, jossa kauppasota uhkaa Kiinan ja Yhdysvaltain suhteita ja samalla koko maailmantaloutta, yksikin lisäkriisi on liikaa.

Järjestelmän haastamisen leviäminen mantereelle halutaan estää kaikin keinoin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.