Yliopistot kovien haasteiden edessä

Sekä Turun yliopisto että Åbo Akademi ovat saaneet uudet linjanvetäjät. Elokuun alussa Turun yliopiston johtoon astui maatalous- ja metsätaloustieteiden tohtori Jukka Kola Helsingistä ja Åbo Akademin rehtorina aloitti kasvatustieteilijä Moira von Wright Ruotsista.

Uudet rehtorit perehtyivät kevään aikana uusiin työpaikkoihinsa, mutta vahvoja linjanvetoja tai radikaaleja muutoksia kumpikaan ei heti alkajaisiksi lupaa.

Molemmat näkevät, että yliopistoilla on erityisen tärkeä merkitys Turun kaupungin kehittäjänä. Von Wrightin mukaan Åbo Akademilla on annettavaa Turulle kulttuurin kehittämiseen ja demokratian rakentamiseen. Kola näkee, että yliopiston merkitys kaupungille on suhteellisesti paljon suurempi kuin Helsingin yliopistolla Helsingille (TS 1.8.).

Ulkopuolelta tulleen viesti on myös se, ettei Turkua tunneta muualla riittävästi.

Yhteistyön syvyydestä rehtoreilla saattaa olla hieman erilainen tavoite. Tällä hetkellä yhteistyötä toki jo tehdään monilla aloilla. Yksi konkreettinen esimerkki on 2021 valmistuva yhteinen luonnontieteiden talo Aurum.

Jukka Kola tiivistäisi entisestään yhteistyötä Turun yliopiston, ammattikorkeakoulun, Åbo Akademin ja Novian kesken jopa Tampereen hyvin pitkälle vietyyn malliin. Hän hakee laajempaa yhteistyötä, tutkimushankkeita ja opetusta, koska yliopiston omat paukut eivät riitä kaikkeen.

Von Wright taas näkee pienuuden jopa Åbo Akademin etuna (TS 2.8.).

Monialaisuus on erityinen arvo sekä Turun yliopiston että Åbo Akademin rehtorille. Kilpailussa parhaista opiskelijoista, tutkijoista ja opettajista yliopistojen pitää olla houkuttelevia.

Turussa on 40 000 opiskelijaa, joiden ääni kuuluu kaupungin päätöksenteossa turhan vähän. Nyt opiskelijat halutaan vahvemmin mukaan oman oppilaitoksensa tulevaisuuden luomiseen, sillä yliopistot ovat edelleen kovien haasteiden edessä.

Vuoden 2015 kovien koulutusleikkausten jälkeen yliopistot ovat joutuneet arvioimaan aiempaa tarkemmin, mihin resurssit riittävät. Taloustilanne on nyt hieman vakaampi, mutta leikkausten jäljet tuntuvat. Åbo Akademissa jouduttiin irtisanomisiin. Turun yliopistossa irtisanomiset vältettiin, mutta talouden sopeuttamisen vaikutukset tuntuvat, myös ilmapiirissä.

Tulevaisuuslinjauksia tehdään parhaillaan. Tämän kuun puoliväliin mennessä opetus- ja kulttuuriministeriölle pitää tehdä selkoa siitä, mihin yliopistot keskittyvät seuraavalla kymmenvuotiskaudella.

Suomessa ei missään yliopistossa voida tyytyä vain siihen, mikä on nyt hyvää. Asiantuntijat muistuttavat aiheellisesti, ettei suomalaisen tieteen tila ole pysynyt verrokkimaiden tahdissa.

Molemmat uudet rehtorit näkevät, että yliopistoilla on erityisen tärkeä merkitys Turun kaupungin kehittäjänä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.