Trump ottaa virtaa rasismisyytteistä

Yhdysvaltain edustajainhuone tuomitsi presidentti Donald Trumpin Twitter-kommentit rasistisiksi. Se ei siitä huolimatta ryhtynyt syytemenettelyyn presidenttiä vastaan. Virkarikossyyte jätettiin pöydälle äänin 332–95. Demokraattiedustaja Al Greenin aloite virkarikosmenettelystä ei edennyt, koska myös enemmistö demokraateista äänesti aloitteen jäädyttämisen puolesta.

Ratkaisusta riemastunut Trump syytti välittömästi kriitikoitaan noitavainosta. 73-vuotias presidentti sai kannattajiltaan hurraavat suosionosoitukset ja innoitti yleisön uusiin kyseenalaisiin iskulauseisiin.

Edustajainhuone totesi aiemmin tällä viikolla äänin 240-187 kommentit demokraattien neljää naisedustajaa kohtaan rasistisiksi. Sellaisia Trumpin hyökkäykset hänen politiikkaansa vastustaneita Alexandria Ocasio-Cortezia, Ilhan Omaria, Ayanna Pressleya ja Rashida Tlaibia vastaan selvästi myös olivat.

Presidentti kirjoitti sunnuntaina Twitterissä naisten tulleen alun perin maista, joiden hallitukset ovat täysin katastrofaalisia. Hän totesi heidän voivan häipyä maasta, jos eivät ole tyytyväisiä.

Yksi naisista on tullut maahan lapsena, kolme muuta ovat syntyneet Yhdysvalloissa.

On huolestuttavaa, ettei asiallinen kritiikki tai edes virkarikossyytteen uhka näytä hetkauttavan Trumpia. Edustajainhuoneen kannanoton mukaan presidentti lietsoi vihaa ja pelkoa vähemmistöön kuuluvia kohtaan. Trump jatkoi rasisistista kommentointia täysin piittaamatta vetoomuksista, ettei Yhdysvaltain presidentin pidä osoittaa suvaitsemattomuutta vaan käyttäytyä lain edellyttämällä tavalla.

Äänestystä silkkana vehkeilynä pitänyt Trump myös vetosi monien ihmisten olevan kanssaan samaa mieltä.

Jos presidentti olisi asetettu virkarikossyytteeseen, se olisi edennyt republikaanienemmistöiseen senaattiin. Monille maltillisille republikaaneille puheet ovat olleet kiusallisia ja jotkut, kuten edustajainhuoneen ainoa tummaihoinen edustaja Will Hurd ja puolueen ainoa musta senaattori Tim Scott, ovat pitäneet niitä rasistisina.

Tilanne on vaikea myös demokraateille. Syytteen jäädyttäminen kertonee puolueen yrittävän välttää poliittisia riskejä, sillä meneillään on jo kiivas vaalikamppailu. Vuoden 2020 presidentinvaalit lähestyvät uhkaavasti. Trumpin kärjistynyt käytös paljastaa, että vaalikamppailussa asemiin ajetaan äärimmäisyyksiä korostamalla jopa edelliskertaa räikeämmin. Se, mikä saattoi sopia populistiehdokkaalle, ei kuitenkaan sovi maan presidentille.

Presidentin rasistiset puheet ovat sitä paitsi erityisen outoja maassa, jonka asukkaat alkuperäiskansoja lukuun ottamatta kautta historian ovat olleet maahanmuuttajia.

Syytteen jäädyttäminen kertonee demokraattien yrittävän välttää poliittisia riskejä, sillä meneillään on jo kiivas vaalikamppailu.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.