EU- ja ulkosuhteisiin ei muutoksia

Ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa on Suomessa pyritty tekemään konsensuksen hengessä. Tavoitteessa on onnistuttu rautaesiripun kaatumisen jälkeenkin.

Konsensuksen henkeä on tavoiteltu myös EU-politiikassa. Jäsenyyden ensimmäisen vuosikymmenen jälkeen siinä on alkanut olla enemmän sävyjä. Hallitusten harjoittamalla EU-politiikalla on kuitenkin ollut puolueiden ja kansalaisten suuren enemmistön tuki.

Antti Rinteen (sd) tulevan hallituksen ohjelmakaan ei johda olennaisiin linjanmuutoksiin Suomen ulkosuhteiden kannalta keskeisissä politiikkalohkoissa – ei, vaikka osalla hallitukseen osallistuvista puolueista oli vaalikampanjoissaan värikkäitä ulostuloja.

EU pysyy ulkosuhteiden tärkeimpänä viitekehyksenä ja merkittävänä turvallisuuden takaajana. Maanpuolustuksen resurssit turvataan. Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan yhteistyökuviot ovat entisellään.

Ulko-, turvallisuus-, puolustus- ja EU-politiikasta on tekstiä kolmisenkymmentä sivua. Kun kaikki puolueet ovat saaneet mukaan omia painopisteitään, pieniltä ristiriitaisuuksilta ei voi välttyä.

Perinteisessä maanpuolustuksessa yksimielisyys on konkreettisinta. Vanhenevan Hornet-kaluston suorituskyky korvataan täysimääräisenä, merivoimien alushankintoihin sitoudutaan, puolustusvoimien henkilökunnan ja kertausharjoitusten määrää nostetaan ja yleistä asevelvollisuutta ylläpidetään.

Nato-jäsenyydestä on astetta lievempi kirjaus kuin edellisessä hallitusohjelmassa. Suomi säilyttää mahdollisuuden hakea jäsenyyttä. Ratkaisuja luvataan tarkastella reaaliajassa ottaen huomioon kansainvälisen turvallisuusympäristön muutokset.

Samoilla sivuilla korostetaan kuitenkin laaja-alaisen Nato-kumppanuuden merkitystä. EU:n ja Naton toimivaa yhteistyötä pidetään Suomen etuna.

Ohjelmaan on kirjattu virke, jonka mukaan Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan. Hyvällä mielikuvituksella kirjauksessa voi nähdä ristiriitaa Suomessa tapahtuvan Nato-harjoittelun kanssa.

Neljä vuotta sitten EU-politiikkaan ennakoitiin muutoksia, kun Perussuomalaiset nousi hallitukseen. Linja ei olennaisesti muuttunut.

Nyt hallitus julistaa, että Suomi sitoutuu vahvasti EU:n jäsenyyteen ja unionin kehittämiseen. Tavoite olla kokoaan suurempi maailmalla pätee Eurooppa-politiikkaankin. Periaate on tuttu aiemmista EU-selonteoista.

EU:n ja Suomen ilmastotavoitteiden korostaminen on huomattavasti vahvemmin esillä kuin neljän vuoden takaisessa hallitusohjelmassa. Vahvan ja yhtenäisen EU:n, oikeusvaltionormien ja vastuullisen taloudenpidon vaatimukset sopivat hyvin heinäkuussa puheenjohtajakautensa aloittavan Suomen teemoiksi.

Tavoite olla kokoaan suurempi maailmalla pätee Eurooppa-politiikkaankin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.