Sikarutto riehuu ruokamarkkinoilla

Afrikkalainen sikarutto tekee tuhojaan Kiinassa sellaisella voimalla, että vaikutukset näkyvät ruokamarkkinoilla myös Euroopassa. Yksisilmäisiä johtopäätöksiä pitää kuitenkin välttää. Elintarvikkeiden kansainvälinen kauppa noudattelee usein omia, tutkimattomilta vaikuttavia polkujaan.

Yksi ymmärrettävä johtopäätös on sianlihan tuontitarpeen kasvu Kiinassa, missä joka kolmannen sian pelätään kuolevan taudin takia. Toiveet Euroopassa ovat korkealla Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasodan estäessä amerikkalaisen lihan pääsyn kiinalaisiin ruokapöytiin.

Yhdysvaltain maatalousministeriön tilaston mukaan Kiinassa oli viime vuonna noin 440 miljoonaa sikaa. Euroopan unionissa sikojen määrä oli 150 miljoonaa ja Yhdysvalloissa 73 miljoonaa.

Suomalaiset lihatalot ovat vieneet pieniä määriä sianlihaa kiinalaisille, mutta arvelevat määrien kasvavan. Sianlihan hinta on maailmanmarkkinoilla ollut helmikuusta lähtien nousussa, joten lihatalot laskevat tienestiensä kohenevan

Sianlihan tuottajahinta on meillä noussut vuoden 2018 maaliskuusta kuluvan vuoden maaliskuuhun vain viitisen prosenttia. Nousun pitäisi reipastua, jos lihatalojen vihjailut kuluttajahintojen noususta Suomessa aiotaan toteuttaa.

Hintamuutokset ovat ruokakaupassa sellaisia, että ne johtavat myös kulutustottumusten muuttumiseen. Sianlihan kallistuminen nostaa siipikarjan- ja naudanlihan kulutusta.

Kiinan valtavilla ruokamarkkinoilla tämä on jo havaittu. Meillä voi käydä myös niin, että jo kohtalaiseen myyntiin yltäneet lihanomaiset kasvistuotteet parantavat asemiaan.

Näistä yksi on härkäpapuvalmiste. Härkäpapua on kannustettu viljelemään proteiiniksi eläinten rehuihin. Sitä on kehuttu mainioksi vaihtoehdoksi rehutehtaiden ulkomailta tuomalle soijalle.

Sen viljelyala on kymmenkertaistunut tällä vuosikymmenellä. Tänä keväänä härkäpapua kylvettiin noin 20 000 hehtaarille, mikä on enemmän kuin ruokaperunan viljelyala.

Härkäpapua kylväneet voivat huolestuneina seurata sikaruton vaikutuksia heidän tilipussiinsa. Kun jättimäisiä sikaloita Kiinassa on pantu kiinni, rehun ja varsinkin soijapavun kysyntä ja sitä kautta hinta ovat romahtaneet. Tämä vaikuttaa vääjäämättä härkäpavun hintaan Suomessa viimeistään ensi syksynä.

Varsinais-Suomen sikaloille afrikkalaisen sikaruton hyökkäys Kiinaan voi koitua otolliseksi. Rehun hinnan on pakko laskea soijan tuntuvan halpenemisen seurauksena. Sianlihan tuottajahinnan on yhtä lailla pakko nousta, jos tuottajien määräysvallassa olevat Atria ja HK-Scan tienaavat lihaviennissä ja nostavat kuluttajahintaa. Pitkään ahdingossa painineelle sikataloudelle suo menestystä.

Sianlihan kallistuminen nostaa siipikarjan- ja naudanlihan kulutusta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
Halvalla lihaa Kiinaan
Hinnat nousee Suomessa
Suomi tukee suomalaista sikafarmaria maataloustuilla ja muilla konstein. Kuluttajilta kiskotaan kovaa hintaa kotimaassa, jotta voidaan viedä halvalla sianlihaa kiinaan. Hieno homma!

Tanskalainen on possu on suomalaiselle fiksumpi valinta. Eikö?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tukiainen
Me maksamme kiinalaisten lihat
Ja täällä me sitten maksamme enemmän veroja, jotta maanviljelijät saavat maataloustukiaisensa, jotta kiinalainen saa halpaa possua.

Halvin vaihtoehto
Ruuan kallistuminen nostaa
makaroonin kulutusta.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »