Työllisyys ratkaisee pelivaran

Hallitusneuvottelut ovat edenneet neuvottelijoiden mukaan hyvässä hengessä. Toisenlainen päätelmä olisikin yllätys, sillä neuvotteluryhmien ilmiöpöydissä on keskitytty toistaiseksi ideointiin sekä toiveiden ja vaalilupausten listaamiseen.

Loppuviikkoa kohti ilmapiiri kiristynee, kun lupauksia ja toiveita listataan tärkeysjärjestykseen ja niitä ryhdytään sovittamaan käytettävissä oleviin resursseihin. Vaikka Sdp:n, keskustan, vihreiden, Vasemmistoliiton ja Rkp:n neuvottelijoilla saattaa olla käytettävissä olevista varoista väljempi tulkinta kuin nykyisellä toimitusministeristöllä, ennen hallitusohjelman julkistamista pettymyksiä riittää nieltäväksi.

Työnsä päättävän hallituksen aikana työllisyysaste nousi tavoitteeseen eli yli 72 prosentin. Nyt hallitusneuvottelijat tähyävät 75 prosentin rajalle. Lause on nopeasti kirjoitettavissa hallitusohjelmaan, mutta tavoitteen käytännön toteutus on työn ja tuskan takana.

Työllisyysasteen nousu voisi tuoda valtiontalouteen sen verran pelivaraa, että neuvotteluryhmien idealistojen kärkipäästä muutama lupaus voitaisiin lunastaa. Ongelmana on, että talouskasvu näyttäisi olevan hiipumaan päin.

Jos työllisyysasteen nousun tuomia miljardeja ei ole käytettävissä, lupaukset on lunastettava velkarahalla tai verotusta kiristämällä. Kestävyysvajetta vastaan taistelevassa kansantaloudessa tämänkaltaista talouspolitiikkaa on vaikea perustella.

Hyvälle yhteishengelle on tarvetta muutoinkin kuin talouspolitiikkaa ja työllisyyttä koskevaa osiota kirjoitettaessa. Hiilinielu- ja hakkuukäsityksien yhteen sovittamisessa riittää työtä. Suuret liikennehankkeet, sote- ja sotu-uudistukset, puolustusvoimien hankinnat, maatalous- ja aluepolitiikka sekä koulutuskysymykset sisältävät erimielisyyden siemeniä.

Toistaiseksi näkyvintä keskustelua Säätytalolla on käyty edunvalvojien eli lobbarien asemasta. Heidän rooliaan ovat paheksuneet etenkin Perussuomalaiset ja kokoomus, joista varsinkaan jälkimmäinen ei ole paras mahdollinen ensimmäisen kiven heittäjä.

Lobbauksen sääntelylle on tarvetta. Edunvalvojia on ohjelmia kirjoitettaessa syytä kuulla, sillä he ovat usein alansa parhaita asiantuntijoita. Ongelmaksi kuuleminen voi muuttua, jos edunvalvojat istuvat kahdella pallilla: järjestönsä tai yrityksensä lobbareina ja työryhmissä hallitusohjelman kirjoittajina.

Vastuu hallitusohjelmasta on eduskunnan enemmistöön nojaavalla hallituksella, oli ohjelmaa ideoimassa minkälainen joukko tahansa. Avoimuus, läpinäkyvyysrekisteri ja säädelty lobbaus ovat silti kaikkien etu. Avoimuusrekisterin laadinta ja lobbauksen sääntely ansaitsisivat pari riviä tulevasta hallitusohjelmasta.

Edunvalvojia on ohjelmia kirjoitettaessa syytä kuulla, sillä he ovat usein alansa parhaita asiantuntijoita.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
jussuf
virkojen määrä
valtava huimat säästöt saataisiin kun virkahenkilöitten määrä puolitettaisiin 63v eläkkeelle ministereitä 12 ja avustajan avustajat pois
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Åbobo
Työllisyys vs byrokratia
Toivottavasti tarkoitus on todella kasvattaa oikeaa työllisyyttä, ei jo nykyäänkin ylisuurta byrokratiaa.

työvoimaa on
Työllisyyspolitiikkaa parannettava.
Jos firmat olisi kykeneviä työllistämään jo suomessa olevia maahanmuuttajia ja kantasuomalaisia EU ulkopuolelta tulevien vuokrafirma yms. työntekijöiden tilalle paranisi Suomen taloustilanne huomattavasti miljardeilla.

Työvoimaa on tarjolla vaikka kuinka paljon HR asiat osaaviin firmoihin.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »