Suomi kierrättää huonosti

Suomessa on herätty muoviroskan ympäristöhaittoihin ja kierrätykseen viime kuukausina niin hyvin, että julkisuudessa on voinut syntyä kuva suomalaisista mallikierrättäjinä. Innostus muovin käytön vähentämiseen on peittänyt alleen tiedon siitä, että Suomi on jäämässä pahasti jälkeen kierrätystavoitteista.

EU:n mukaan yhdyskuntajätteestä pitäisi kierrättää puolet, mutta Suomessa määrä on pysynyt vain 40 prosentin tasolla.

Koska kierrätysaste ei ole noussut tavoitteen mukaisesti, Suomi sai viime syksynä EU-komission epävirallisen varoituksen. EU:n velvoite on selvä: vuonna 2020 yhdyskuntajätteestä 50 prosenttia pitää käyttää uudelleen tai kierrättää. Tavoite lisäksi tiukkenee lähivuosina niin, että vuonna 2025 kierrätysasteen pitää olla 55 prosenttia ja siitä kymmenen vuoden päästä 65 prosenttia.

Naapurimaassamme Ruotsissa tilanne on merkittävästi Suomea parempi. Vaikka yhdyskuntajätettä asukasta kohti syntyy suunnilleen yhtä paljon, Ruotsi täytti 50 prosentin tavoitteen jo pari vuotta sitten.

Suomessa suunta on ollut kiertotalouden kannalta väärä. Vaikka kierrätyskelpoista jätettä päätyy aiempaa vähemmän kaatopaikoille, liian suuri osuus uusiokäyttöön hyvin sopivasta materiaalista päätyy sekajätteen seassa polttolaitoksille energiantuotantoon.

Ympäristöministeriön neuvotteleva virkamies Sirje Stén pitää Suomen nykyistä kierrätysastetta alhaisena ja muistuttaa, että vuosien 2025–2035 tavoitteet ovat niin kireitä, että tehtävää on paljon (TS 31.1.).

Suomessa jätteiden lajittelua pitää saada tehostettua niin, ettei kierrätyskelpoista aineistoa päädy nykytahtiin sekajätteen joukkoon. Koska yhdyskuntajätteestä noin 65 prosenttia syntyy kotitalouksissa, katseet kohdistetaan nyt niihin.

Ympäristötietoinen suomalainen pyrkii kuluttamaan vähemmän, kierrättää aktiivisesti ja lajittelee jätteet tarkasti oikeisiin paikkoihin. Liian moni ei kuitenkaan näe vaivaa edes silloin, kun lajittelumahdollisuudet ovat käden ulottuvilla ja kierrätyspisteet kotipihassa. Viranomaisten on syytä lisätä neuvontaa ja opastusta niin, että biojätteen, kartongin, metallin, lasin ja muovin keruu on mahdollisimman helppoa.

Kunnallisen keskittämisen sijaan vastuuta jätehuollosta on Suomessa hajautettu. EU-komissio on kuitenkin ehdottanut kunnille enemmän vastuuta ja konkreettisia kierrätysvelvoitteita.

Jätelain uudistus on virkamiesten valmistelussa. Uudistusta odotellessa viranomaisten on syytä kampanjoida kierrätyksen puolesta. Kansainvälisen ilmastopaneelin raportin herättäminä kansalaiset voivat olla valmiimpia kantamaan oman osuutensa, kunhan tietoa ja keinoja tarjotaan riittävästi.

Suomessa suunta on ollut kiertotalouden kannalta väärä.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

just joo
Kenen postimerkin kokoiselle pihalle mahtuu kaikki eri jäteastiat? Edellinen muutos kierrätyksessä heikensi asiaa huomattavasti kun sen seurauksena kierrätyspisteitä poistettiin/siirrettiin paikkoihin joihin ei ole järkevää lähteä autolla ajelemaan. Eikö tällä hetkellä Turkulaisten jätteitä viedä ulkomaille kun tuo polttolaitos piti hävittää?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: just joo
Se nelilokeroinen roskis on ihan tavallisen kokoinen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kierrätys on asennekysymys
Suomessa on vielä paljon junttikansaa, joiden mielestä heidän ei tarvitse tehdä mitään vaan kierrätys kuuluu muille. Pikkuveljenikin ajaa peräkärryllä roskat metsäautoteiden ojiin, koska 5-10€ on liikaa jäteasemalla esim. rakennusjätteistä. Samoin tuttavani polttelevat muoviroskat kokossa maaseudulla. Nämä ylimieliset idiootit eivät vaivaudu tekemään mitään hyödyllistä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja istuttavat saman asenteen lapsiinsa. Ympäristö- ja materiaalien kierrätys sekä luonnonmukaiset ruokailutavat olisi nostettava kouluissa etusijalle, jolloin asenteet muuttuvat ajan mittaan. Lisäksi muovinpolttamisesta ja muusta saastutuksesta oli säädettävä todella tuntuvat sakot. Ja ympäristösihteerit varsinkin Kepun ja RKP:n hallitsemissa maalaiskunnissa voisivat oikeasti tehdä töitä palkkansa eteen ja käydä lukemassa lakia saastuttaville lihankasvattajille ja minkkitarhureille. Samoin lehdistö ja muu media.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ensin on kannattavuuslaskelma ja arvoanalyysi
Kierrätys ei ole itsetarkotuis. Kierrätys on hyvin vastuullista ja vaatii laaja-alaisen tiedon kokonaisvaikutuksista. Kierrätys ei ole myöskään missään olosuhteissa poliittinen saati ideologinen tapahtuma. Vain houkka ei huomioi kierrätyksen kokonaisvaikutusta, vaan kaahottaa pienen pienistä paloista ja uhraa/tuhoaa energioita turhuuteen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Polttaminen paras
Muovin kierrättäminen on aiheuttanut ympäristökatastrofin. Muovi kuskataan Kiinaan maksua vastaan ”kierrätettäväksi”, missä se poltetaan suurissa peittämättömissä kasoissa tai kaadetaan suoraan jokiin.

Lopulta se kulkeutuu Tyyneen Valtamereen.

Osasta tehdään toki kierrätysmuovia, joka on kuitenkin liian heikkolaatuista juuri mihinkään käyttöön.

Ja kaikki tämä vain jotta emme pääsisi liian helpolla eroon roskistamme.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Polttaminen paras
No tämä on ihan pelkkää puppua. Kierrätysmuovi käsitellään Riihimäellä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää keräyspisteitä tarvitaan
Muutaman kierrätettävän roskan/vuosi vuoksi ei ole mitään järkeä hankkia ok-talon pihalle nelilokeroa. Rinkipisteet ovat yli viiden kilsan päässä paikoissa, jonne ei ole asiaa muutenkaan ja autolla ajo sinne tuntuu tyhmältä, kun toisaalta haukutaan vanhojen autojen päästöistä. Ja tulee sitä päästöä jäteautoistakin, kun yksi tyhjentää sekaroskiksen ja toinen nelilokeron ja vielä niin, että useampi yritys kulkee harva se päivä alueella samalla kadulla. Olenkin ratkaissut asian niin, etten osta mitään, mistä tulee lasi-, metalli- tai muoviroskaa. Muutamat pahviset kermatölkit sentään kai palavat ilman erikoista pesemistä sekajätteen seassa pahemmin luonto saastuttamatta. Yritin aikani kerätä muoviroskia, mutta kun joka esine piti tarkistaa jätehuollon sivuilta mihin ko. tavara kuuluu, niin koin sen typeräksi. Muovijäte on kierrätettävää nyt vain pakkausten osalta, mutta muuten ei, eli kyllä siihenkin pitäisi saada parannus, jotta todellista uutta intoa riittää kierrätykseen. Miksi ei ole kertaakaan puhuttu siitä, että tuottajat alkaisivat muuttaa omia tottumuksiaan niin etteivät tuota ylimääräistä roskaa, vaan pakkaisivat tavarat ekologisesti. Miksi aina syytetään kuluttajia kaikesta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Lisää keräyspisteitä tarvitaan
Jossain muistaakseni joskus kokeiltiin sellaista, että asiakkaat purkivat turhat pakkausmateriaalit pois jo kaupassa ja jättivät ne kaupan jätepisteeseen. Suurin osa pakkauksista on toki tarpeellisia, mutta paljon on turhaakin - muovikelmua pahvikotelon päällä, pahvikotelo tuubin ympärillä, isoissa tavaroissa pakkauspehmusteita jne.

Muistaakseni kauppa halusi lopettaa kokeilun, koska pakkausjätettä tuli niin paljon! Mutta jos tuo otettaisiin yleiseen käyttöön, niin se taatusti lisäisi kaupan kiinnostusta siihen, miten tavarat pakataan. Ja kuluttajat pääsisivät eroon osasta jätteitä helposti ja nopeasti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Lisää keräyspisteitä tarvitaan
Kun miettii, mitä se roska on, niin ei se ole mitään muutamia roskia/vuosi. Maitotölkki pahviroskiin, hullopurkki lasiin, sen kansi metalliin, jugurttipurkki muoviroskiin, sen kansi metallijätteeseen. Sanomalehdet paperinkeräykseen. Ja ruoantähteet tietysti umpinaiseen kompostiin.

Sitä paitsi se on yksi ja sama auto, joka tyhjentää kaikki kerralla. Paperiroskis tosin eri kerralla, mutta se haetaan hyvin harvoin.

Tuosta muovijätteen ongelmastasi en ottanut mitään selvää. Onnea taisteluusi, ei ole helppoa olla ostamatta mitään kierrätettävää. :D

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »