Britit vetivät EU-eron umpisolmuun

Britannian EU-eron vaikutuksia pohtiva suomalainen on voinut hämmästellen seurata, kuinka eroa on käsitelty brittien parlamentin alahuoneessa.

Tammikuun puolivälissä alahuone kaatoi pääministeri Theresa Mayn johdolla EU:n kanssa neuvotellun erosopimuksen selvin lukemin 432–202. Myöhään tiistai-iltana se päätti äänin 318–310, ettei Britannia saa lähteä unionista ilman erosopimusta. Tätä ennen se oli äänin 321–298 hylännyt esityksen, jonka mukaan EU:lta anotaan lisäaikaa erosopimuksen neuvotteluja varten.

Suomessa saatetaan kummastella brittien alahuoneen tapoja yleensä ja ahdasta toimitilaa erityisesti. Äänestyksistä päätellen myös parlamentaarikkojen päätöksentekokyky on Lontoossa omaa luokkaansa. Tulokset näkyivät jo markkinoilla, kun punnan arvo euroon ja dollariin nähden heikkeni.

Käytännössä Britannian päättäjät ovat vetäneet EU-eron tiukkaan umpisolmuun. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kuningaskunnan ja unionin välinen ero toteutuu 29.3. kertaheitolla.

Mayn hallitus yrittää kiskoa solmua vielä auki. Se on vaikeaa, sillä Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk ilmoitti, ettei erosopimus ole avattavissa uusille neuvotteluille. Hänen lausuntonsa pohjalta arveltiin kuitenkin, että jäljellä on yhä mahdollisuus neuvotella jonkinlainen sitoumus, jolla määritellään Britannian ja EU:n tulevat suhteet.

Tämä ei tiettävästi avaa erosopimukseen kirjattua, Pohjois-Irlannin rajatarkastuksia koskevaa niin sanottua backstop-järjestelyä, joka oli keskeinen syy siihen, että alahuone hylkäsi sopimuksen. Sopuun on toivottavasti vielä mahdollisuus, jos osapuolet hyväksyvät jonkin vaihtoehtoisen ratkaisun, mikä estää kovan tullirajan muodostumisen EU-maa Irlannin ja Britanniaan kuuluvan Pohjois-Irlannin välille.

May aikoo järjestää erosopimuksesta uuden äänestyksen 13.2. Alahuoneen konservatiiveilla on kaksi viikkoa aikaa löytää yhteinen sävel, jotta 29.3. tapahtuvaan eroon ei jouduta sopimuksettomassa tilassa.

Myönteisen äänestystuloksen mahdollisuus on melko rajallinen, sillä brittejä tällä haavaa hallitsevat konservatiivit ovat kolmessa leirissä. Osa kannattaa kovan linjan eroa, osa maltillista ja on vielä niitäkin, jotka peruuttaisivat koko eron. Kovan linjan väki tuskin hyväksyy mitään kompromissilta näyttävää ratkaisua.

Brexitin vaikutuksia on eri puolilla arvioitu parin vuoden ajan. Odotettavissa on kaupankäyntiä hidastavia jarruja. Euroopan talouskasvu vähintäänkin loivenee. Suomen tullin mielenkiintoisen laskelman mukaan byrokratia kukoistaa, kun suomalaiset yritykset joutuvat tekemään yli 230 000 uutta tuonti-ilmoitusta ja noin 36 000 uutta vienti-ilmoitusta vuodessa.

Kovan linjan väki tuskin hyväksyy mitään kompromissilta näyttävää ratkaisua.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (16)

Vastaa
jep
just joo
Miten niin? Eu-komissiohan pyrkii tekemään erosta niin kallista ettei muut jäsenmaat ryhtyisi samaan. Itsenäisellä valtiolla tulee olla oikeus erota huonoiksi koetuista ryhmittymistä ilman ylimääräisiä sanktioita ellei niitä ole liittymisen yhteydessä määritelty.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
trollshofdan
Vast: just joo
EU on ollut asiassa pikkumainen. Tuleeko siitä sellainen olo että EU välittää kansalaisistaan, myös sellaisista, jotka eivät pian enää ole kansalaisia? Vastaus: ei tule.

Tässäkin asiassa EU voisi skarpata. Muuten me pienet ihmiset jotka äänestämme joudumme vetämään plussat ja miinukset viivan alle. "EU on hyvä", ei ole argumentti sen tarpeellisuuden puolesta. Tarvitsemme konkretiaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tarkkailija.
Myrsky vesilasissa.
Britit selvisivat 2. maailmansodan aikana Saksan pommituksista ja valloitusyrityksista - eikohan EUstakin selvita.
Suomenkin tulisi lahtea EUsta. Silla emme kuulu lanteen, vaikka presidentti Niinisto on YKSIN paattanyt tasta. Suomella tulee olla sumalainen linja - idan ja lannen valissa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Terveisiä
Vast: Myrsky vesilasissa.
Ilman muuta selviävät. Mutta mikä on alimman kansanluokan sekä taloudellinen että yhteiskunnallinen asema sen jälkeen?
Jos merimies on selviytynyt aluksensa haaksirikosta ja istuu nyt keskellä valtamerta soutukelpoisessa vesselissä, missä on jopa pari airoa, mihin suuntaan hänen kannattaa alkaa soutaa? Jossain päin saattaa olla rannikko aivan horisontin takana - soutupaatin tasosta tarkasteltuna. Korkeammalla katselevalle silmäpuolilokille se rannikko on ihan vieressä ja täysin näkyvissä. Ja vain lokin hyödynnettävissä. Jyrkät, kaiken ulottuvilleen joutuvan pirstaleiksi jauhavat kalliosokkelot. Nyt Britannia on merimies, joka on vielä aluksessa, mutta jonka ruumaan tunkee vauhdilla vettä. Korkealla olevat silmät katsovat vain omaa hyväänsä ja sisään päin. Ovat asettaneet oman kunniansa käytävään peliin. Aito-britin kunnia ei ole kauppatavaraa, käykööt kansakunnalle miten tahansa.
Miksi aluksen kapteeni meni aikoinaan meren pohjaan aluksensa kanssa? Siksi, että hän olisi joutunut vastaamaan tekemisistään ja hallintaansa luovutetun aluksen, varustamon omaisuuden tuhoamisesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
objektiivi
Vast: Myrsky vesilasissa.
No miksi se Britannia uppoaisi ilman EU:ta? Ovatko Britit siis olleet upoksissa ennen EU:ta vai osaatko esittää konkreettista todistetta miksi koko Britannia romahtaisi ilman Junckerin holhousta?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Terveisiä taas
Vast: Myrsky vesilasissa.
Objektiiville:
Siksi, että uppoava rotta jättää laivan.
Niin noin muuten - terveisiä Vladimirovitsille sinne Moskovaan, kerrothan!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
JUKI
aiheuttiko
jospa syyllinen onkin eu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ai
Vast: aiheuttiko
Ai että me ollaankin syyllisiä siihen, että brittiparlamentti on sekaisin eikä itsekään tiedä mitä tahtoo. Kai tässä nyt suomalainen on sen verran isänmaallinen että meille oma maa ja EU, jonka osa olemme, on tärkeämpi kuin Iso-Britannia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
tullausta helposti
Automatisoidut tullausjärjestelmät.
Englannin ja EU välille voitaisiin kehittää täysin automatisoidut tullausjärjestelmät ainakin Pohjois-irlantiin.

Ei luulisi olevan kovin vaikeaa tehdä tullauksesta käysin automatisoitua.

Tuskin noita 266 000 tullausilmoitustakaan nykyään tehdään käsipelillä vaan käytetään hyväksi tietotekniikkaa ja automaatiota?

Tullauksesta tulee myös rahaa valtioiden kassaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kaukoajattelija
Vast: Automatisoidut tullausjärjestelmät.
Jokainen tullaus nostaa asiakashintaa. Jokainen tullauskäsittely hidastaa tavaraliikennettä.
Hyvä malli kotoisilta rajaseuduilta - Rekkajonot Suomi-Venäjä -rajalla. Minkä olemassa olo nykyisellään on kaikin keinoin varmistettava. En halua nähdä Suomessa yhtään itäautoa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
tullausta helposti
Vast: Automatisoidut tullausjärjestelmät.
EU voisi ratkaisuna ongelmaan kuitenkin ehdotta täysin automatisoitua tullausjärjestelmää Pohjois-Irlannin rajalle.

Ihmisillä joilla tarve kulkea rajan yli jatkuvasti Pohjois-Irlannissa voisi olla lähes automaattinen sormenjälkiin yms. perustuva tarkastus. Voisi olla lisäksi jokin viisuumin tapainen sirukortti joka luetaan ja joka mahdollistaa automatisoidun rajan ylityksen pisto tarkastuksin. Muille sitten tarkempi tarkastus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kaukoajattelija
Vast: Automatisoidut tullausjärjestelmät.
Tietenkin EU voisi ratkaista ongelmia automaattisilla tullausjärjestelmillä. Nyt kyseessä on myös Brittien oma turvallisuus ja oikeus asua omalla saarellaan ilman yhtään Venäläistä turistia, jotka ihan muuten vaan perehtyvät Britannian kirkko- ja muuhun arkkitehtuuriin ja jättävät jälkeensä ruumiita ja erialisia kemiallisia saasteita. Toivottavasti osaavat edes kotona pitää ehosteensa poissa lasten ulottuvilta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ulkomaalainen
Yksi tapa estää vähätietävän kansan vaurastuminen
Britannian hyvin voiva luokka ei tykännyt siitä, että kansakunta alkoi laajasti vaurastua ja sen elintaso nousta. Oli pakko saada Britannia ulos EU:sta ja rahvaan matalampi elintaso palautettua. Nooh, kunhan ovat eläneet pari vuotta saarellaan, ehkä Day Aft. on helpottanut ja ympäristötietoisuus palauttanut elämän raiteiltaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
demokraatti
Vast: Yksi tapa estää vähätietävän kansan vaurastuminen
Mitäs sitten sanot jos britit todella pääsevät eroon EU:sta ja alkavatkin menestyä huomattavasti nykyistä paremmin?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ulkomaalainen
Vast: Yksi tapa estää vähätietävän kansan vaurastuminen
Kuule demokraatti, jospa jätetään se semmoinen asiantilan mahdollisuuden havaitseminen vaikkapa lasten lapsillemme. Tai heidän lapsilleen.
Maailma tulee muuttumaan hyvin, hyvin paljon seuraavien vuosien ja vuosikymmenten aikana. Vain harva nykyaikuinen on sitä muutosta todistamassa.
Tietenkin Britit pääsevät eroon. Siitä ei ole kahta kysymystäkään. Ja onhan heillä net pubinsa, missä iltojen ratoksi juovat lämpimiä oluitaan ja martineitaan. Ja ne lampaansa, joista saavat villat polvipituisiin sukkiinsa. Mitä ihminen voi elämältään enempää toivoakkaan, eikö niin!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ei ole aivan pakko tehdä valtiollista itsemurhaa
Vast: just joo
Onko se sitten niin kovin väärin? Kuka hyötyy, jos/kun EU hajoaa? Yksittäinen pikkuvaltio ei.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »