Kokoomus sekoittaa pakkaansa

UUSIKAUPUNKI. Talouskurimuksen pelossa Uudenkaupungin valtuusto päätti tiistaina säästää kaikesta toiminnasta kolme prosenttia – erikoissairaanhoito pois lukien. Luku ei tunnu suurelta, mutta vaikutukset ovat. Leikkaukset osuvat ankarimmin vanhuksiin, lapsiperheisiin ja koulutuspuolelle (TS 12.12.).

Budjettivalmistelusta annettiin kritiikkiä kaupunginhallitukselle ja uudelle kaupunginjohtajalle Atso Vainiolle.

Vainio tulee yritysmaailmasta. Olisi kohtuullista antaa hänelle sopeutumisaikaa ja ymmärtää, ettei talousarvioesitys ole muutaman kuukauden työrupeamalla sataprosenttisesti hänen käsialaansa.

Turbulenssia on myös päätöksenteon kulisseissa. Sdp on suurimpana puolueena sopuisasti päässyt selvyyteen luottamuspaikkajaosta. Jos muut puolueet sähläävät, on itsestään selvää, että vasemmalla valta kasvaa entisestään.

Kokoomuksessa on menossa hämmentävä taustapeli. Puolueen ääniharava Heikki Wala joutuu kisamaan kaupunginhallituksen puheenjohtajuudesta Maija Junkola-Lehtosen kanssa. Walan äänimäärä oli 210 ja Junkola-Lehtosen 85.

Vaikka äänet eivät aina ratkaisekaan, kaupunki tarvitsee vahvaa näkemystä ja kokemusta uuden kaupunginjohtajan
tueksi.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.