Venäjä kiristää otettaan Ukrainasta

Toiveet länsimaiden ja Venäjän välien lientymisestä ovat entistä hatarammalla pohjalla Ukrainan kriisin uusimman vaiheen jälkeen. Venäjä valtasi sunnuntaina Mustallamerellä kolme Ukrainan laivaston alusta ja veti ne Kertshin kaupungin satamaan. Miehistöä aluksissa on yhteensä 23, joista osa loukkaantui valtauksessa.

Ukraina pitää tapahtumaa kansainvälisen lain räikeänä rikkomuksena. Venäjä ja Ukraina sopivat vuonna 2003 vapaasta liikennöinnistä Asovanmerellä ja Kertshinsalmessa. Venäjän mukaan laivat tulivat laittomasti Venäjän aluevesille.

Tapaus loukkaa Ukrainan oikeuksia, ja liikenteen rajoitukset Asovanmerellä ovat maalle myös taloudellinen ongelma kahden tärkeän vientisataman takia. Ukrainan johto on protestoinut tapahtunutta voimakkaasti, ja maan parlamentti hyväksyi maanantaina 30 päivän poikkeustilan raja-alueille.

Alusten valtaus on johdonmukainen jatko Venäjän toiminnalle Ukrainassa: Krimin valtaus keväällä 2014. Itä-Ukrainan jäätynyt konflikti. Kertshinsalmen sillan valmistuminen tämän vuoden toukokuussa. Kiristynyt valvonta salmen rahtiliikenteessä viime kuukausina.

Venäjän motiiveja ei ole vaikea arvailla. Virallinen liturgia on tuttua: Venäjä vain vastaa siihen kohdistuviin aggressiivisiin toimiin. Taustalla on Venäjän aseman pönkittäminen Krimin niemimaan alueella. Venäjä myös kiristää otettaan Ukrainasta, voimannäyttö on varoitus – lähentyminen länsimaiden ja erityisesti Naton kanssa tulkitaan vihamieliseksi toiminnaksi.

Venäjä pelaa uhkapeliä: Ukrainan operaatiot vievät runsaasti resursseja, länsimaiden pakotteet kurittavat taloutta ja maan asema kansainvälisessä yhteisössä on heikko.

Sunnuntain tapauksella on myös sisäpoliittiset kulmansa. Venäjän presidentti Vladimir Putin on menettänyt kansansuosiotaan, ja Ukrainassa valmistaudutaan ensi kevään presidentinvaaleihin.

Länsimaat, EU ja Nato ovat tuominneet vahvasti Venäjän toiminnan. Asiaa käsiteltiin myös YK:n turvallisuusneuvoston hätäistunnossa maanantaina. Paheksuvilla julistuksilla ei ole ollut vaikutuksia Venäjään, eikä länsimaiden uusista konkreettisista toimista ole tietoa.

Putin käyttää hyväksi länsimaiden hajaannusta. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on arvostellut poikkeuksellisen voimakkaasti eurooppalaisia liittolaisiaan. Ukrainan tilanteessa Trump korostaa Euroopan maiden vastuuta, mutta muistuttaa, että Eurooppa ei ole yksin.

Ukrainan kriisi on kiristynyt vaarallisella tavalla, vaikka asiantuntijat eivät usko sotilaallisten toimien laajentumiseen. Rauhanomainen lopputulos olisi kaikkien osapuolien etu, mutta nyt näyttää siltä, että kriisin ratkaisu on entistäkin kauempana.

ts.paakirjoitus@ts.fi

Paheksuvilla julistuksilla ei ole ollut vaikutuksia Venäjään.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Länsimaalaisten harhakuvat
Länsimaalaiset eivät ikinä opi, että venäläinen kulttuuri arvostaa voimaa ja halveksii heikkoutta. Vahvoja kunnioitetaan ja heikkoja käytetään hyväksi niin paljon kuin mahdollista. Länsimaat ovat jo moneen kertaan osoittaneet heikkoutensa Venäjän silmissä ja Venäjällä tiedetään ettei länsimaista tule mitään konkreettisia vastatoimia, joten Venäjä katsoo voivansa tehdä mitä haluaa ja tekee myös. Se on nähty siinäkin, että Ranska ja Englanti lupasivat 90-luvulla taata Ukrainan turvallisuuden vastineeksi Ukrainan luopumiselle neuvostoaikaisista ydinaseista ja nyt osa Ukrainaa on miehitetty ilman että Ranska ja Britannia ovat tehneet muuta kuin suusanallisesti paheksuneet. Ja Putinin vallan heikentyminen on todellisuudessa samaa utopiaa mitä länsimaissa on kuviteltu jo vuosikymmeniä esimerkiksi Pohjois-Korean Kimien vallan suhteen. Putin ja Kim jatkavat vallassa ja tulevat jatkamaan niin kauan kuin parhaaksi näkevät.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Länsimaalaisten harhakuvat
Sanoisin, että Venäjän on täysi syy oppia toisenlaiset käyttäytymisen perusteet. Ei olisi mukavaa tuhota vaikkapa Sevastopolia ja sen jälkeen tiedustella - Mites teillä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Venäläinen tulevaisuus edessämme
Suomea ja Baltiaa odottaa Ukrainan kohtalo ilman nato-jäsenyyttä. Tämä on todettu usean venäläisen tutkijan suulla, mutta Suomessa näistä on vaiettu.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Venäläinen tulevaisuus edessämme
Ei Suomessa vaieta. Suomessa ei vain ole tapana huudella asioista toreilla eikä turuilla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Diplomatia ollee keino todellisten tavoitteiden peittämisessä
Taitaa Trumpin suosio kasvaa, kun Yhdysvallat saa massiiviset asetilaukset toimitettavaksi suoraan taistelualueelle Venäjälle.
Krimin ja itäisen Ukrainan sodan alkuaikoina esiintyi laskelmia siitä, paljonko asevoimia tarvitaan Ukrainan miehittämiseen. Kansainvälinen miesmääräarvio oli noin 40-50.000. Krimillä ollee (!) nyt noin 30.000. Se riittänee Ukrainan koko rannikon Krimin alueelta Venäjän rajalle miehittämiseen. Tähän operaatioon viittaa Mariupoliin pyrkineiden alusten valtaus.
Kun rannikko jaetaan kahteen osaan keskelle tehdyllä maihinnousulla ja -laskulla, lopputulos on yllättävän nopea ja selvä. Sitten on enää pikkasen puhdetöitä koko Krimin ja Transdnistran välisen maa-alan haltuunotossa. Siihen riittää Sevastopolin laivastotukikohdan miesmäärä.
Mielenkiintoa herättää muodostettavien uusien valtioitten nimet. Jos rantaoffensiivia ei sitten käännetä koko Ukrainan miehittämiseen ja nimen Ukraina säilyttämistä kuvaamaan koko haltuun otettua maa-aluetta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Diplomatia ollee keino todellisten tavoitteiden peittämisessä
Ministeri Potemkinia (1785) lainatakseni "Krim ei tuota maallemme rikkautta, mutta sen joka hallitsee Krimiä on mahdollista hallita Eurooppaa". Näillä sanoilla päätettiin silloin Krimin kohtalo. Nyt ohjusten siirto alueelle todistaaPotemkinin ajatukset oikeiksi
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rauhanomainen lopputulos
Rauhan ylläpitämiseen tarvitaan osapuolten hyväksyntää, sopimista, ilman ulkopuolista uhkaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pönkittäminen
Pääkirjoituksessa lukee: "Taustalla on Venäjän aseman pönkittäminen Krimin niemimaan alueella."

Itse mieluusti lisäisin tähän annoksen henkilökohtaisuutta. Venäjän aseman ja Krimin sijaan Putinin aseman pönkittämisen, ei vain Krimillä vaan koko Venäjällä.

Putinin suosioluvut ovat olleet reippaassa laskussa ja kun Venäjälläkin vielä jonkin sortin vaaleja järjestetään niin tilanne huolestuttaa Putinia. Tällaisissa tilanteissa on tavanomaista siirtää huomio ikävistä kotimaan asioista ulkopolitiikkaan; iso paha Ukraina, Naton käsikassara, uhkaa Äiti-Venäjää.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »