Työntövoimaa tunnin junalle

Tunnin junalle eli Turun ja Helsingin väliselle nopealle ratayhteydelle on vuosien saatossa haettu taloudellisia perusteita, poliittista työntövoimaa, kansalaisten tukea ja rahoitusratkaisua. Viime mainittua lukuun ottamatta palapelin osat alkavat pikku hiljaa olla koossa.

Helsingin, Espoon, Vantaan, Turun ja Tampereen kaupungit, Elinkeinoelämän keskusliitto, palkansaajakeskusjärjestö SAK, Rakennusteollisuus RT, Rakennusliitto sekä Suunnittelijoiden ja konsulttitoimistojen liitto julkistivat tiistaina konsulttiyhtiö Rambollin laatiman Raideliikenne mahdollistaa -selvityksen, jossa tutkittiin nopeiden ratayhteyksien mahdollisuuksia Helsingistä Turkuun ja Tampereelle.

Selvityksen johtopäätökset tukevat yksiselitteisesti nopeiden yhteyksien rakentamista. Turun, Helsingin ja Tampereen kolmiota voisi nopeilla yhteyksillä kehittää kansainvälisesti kiinnostavana työmarkkina-alueena ja houkuttelevana investointikohteena. Raideliikennehankkeilla olisi mahdollista vastata hiilineutraalisuuden vaatimuksiin ja ilmastotavoitteisiin.

Lisääntyvästä poliittisesta työntövoimasta kertoo valmisteilla oleva ensi vuoden budjetti. Siinä on maininta Helsinki–Turku-ratayhteyden suunnittelurahavarauksen käytöstä nopean ratayhteyden yleissuunnittelun vauhdittamiseen ja itse ratasuunnittelun käynnistämiseen.

Hallituksen budjettiesityksessä muistutetaan lisäksi, että pääradan peruskorjauksen suunnittelussa on oltava lähtökohtana Helsingin ja Tampereen välisen matkan taittaminen alle tunnissa perinteisellä kalustolla.

Turun ja Helsingin välisen tunnin junan suunnitteluun on käytössä 40 miljoonan euron määräraha neljälle vuodelle. Tampereen-radalle on luvassa ensimmäinen miljoona.

Kaupunkikolmion nopeisiin yhteyksiin kuuluu olennaisesti liikenteen sujuvuuden parantaminen Helsingin päässä. Ilman sitä nopeatkin junat kulkevat hitaasti niin Turkuun kuin Tampereelle.

Suunnittelussa ja maankäytössä Turun ja Helsingin välinen yhteys on vuosia pääradan liikenteen nopeuttamista edellä.

Hankkeita ei kuitenkaan pidä asettaa vastakkain. Talouskasvun, työssäkäyntialueen laajentamisen, työllisyyden, ilmastotavoitteiden ja kaupungistumisen haasteiden näkökulmasta molemmat hankkeet palvelevat Suomen kokonaisetua.

Seuraavan hallituksen tehtävänä on viedä nopeiden ratayhteyksien suunnittelua ja toteutusta eteenpäin. Ylivoimaisesti vaikein asia on 2–3 miljardin euron rahoituksen hankkiminen. Vaikka ratatöitä ei yhtäaikaisesti tehtäisikään, on selvää, ettei budjettirahoituksella asia liikahda riittävän nopeasti.

Tarvitaan luovia ratkaisuja, yhtiöjärjestelyjä ja institutionaalisia sijoittajia. Ja lisää poliittista työntövoimaa.

ts.paakirjoitus@ts.fi

Vaikka ratatöitä ei yhtäaikaisesti tehtäisikään, on selvää, ettei budjettirahoituksella asia liikahda riittävän nopeasti.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tunnin juna muka
Mitenkähän tätä tunnin junaa on todellisuudessa selvitetty. Miten paljon tulee maksamaan junien ja raiteiden uusimiset kaikkiaan? Mikä on todellinen kustannus per matkustaja ja paljonko matkustajia vaadittaisiin, että homma on kannattava. Suomessa ei ole ollut ja tuskin koskaan tulee olemaankaan raiteita, joita eivät sateet, tuulet, auringonpaiste, pakkanen, ruskalehdet, lumi jne. eivät olisi sotkeneet ja estäneet tavallistenkin junien kulkemiset. Puhumattakaan teknisistä häiriöistä ja sähkökatkoksista. Ja siis tunnissa Turusta Hesaan? Siinä pitäisi kyllä sitten mennä ilman välipysähdyksiä tuhatta ja sataa. Väliasemat kaiketi suljettaisiin säästösyistä käyttämättöminä. Entä onko Turussa riittävästi matkustajia menossa Hesaan, niin että matka todella kannattaa ja kattaa syntyneet kustannukset. Ettei vain olisi kansanedustajien oma lehmä ojassa, kun pitäisi alkuviikolla päästä nopeasti eduskuntaan ja loppuviikolla takaisin kotiin. Se, mikä tässä voisi tuoda Turkuun uusia asukkaita, on lyhyt työmatka Hesaan ja kuitenkin edullisemmat asumiskustannukset Turussa. Mutta kyllä aidosti epäilen tuon hankkeen toimivuutta ja kannattavuutta, vaikka rahat siihen saataisiin taivaasta. Ehkä olisi parempiakin suunnittelukohteita ja jatkaa nykyisellä tavalla poimien väliasemilta matkustajat mukaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tunnin juna välttämätön
On selvä että Turku Helsigin rata pitää saataa 2000 luvulle. Tampere Helsinki välillä junailijoita 5 kertaa enemmän vaikka väkiluvut on suunnilleen samat. Syy eroihin on se että Turun ja Helsingin välillä ei ole riittävästi raiteita ja historiallisesta syystä rata ei ole suora. Toivottavasti poliitikkojen rahojen allokointi ei mene nykymatkustja määrien mukaan vaan kasvupotentiaalin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eli lobbareiden työ tehty, kansan = veronmaksajien syytä hyväksyä!
Tunnin juna on pakko saada ainakin Turun osuudelle! Tämä on ainoa pelastus nykyiselle rakennusbuumille. Alkaa Kupittaan ja ylioppilaskylän alue olla niin täynnä uutta asuntokiinteistöä että sopii ihmetellä mistä muuten asukkaat kyseisiin kalliisiin sijoitusasuntoihin saataisiin. Turun normiväkiluku kasvaa ainoastaan kelan asiakkailla ja opiskelijoilla. Kuka ja minne nämä työtätekevät junalla työmatkansa pääkaupunkiseudulle/lta tekevät asukkaat veronsa sitten maksaa onkin toinen juttu. Ai niin, jos menee valtion budjetista niin koko Suomi maksaa.

Rataosuus menee tietenkin yksityisen ulkomaalaisen "raideoperaattorin" hallintaan 20 vuoden sopimuksella ja klausuulilla ettei investointeja lasketa sopimusvuokraan!

Näin lobbarit (kiinteistö- ja raideliikennesijoittajat) voivat nukkua yönsä hyvin ja kuunnella miten bonukset kovasta urakasta kilahtavat (tai tömähtävät) tilille Bahamalle.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »