Tiemaksu puhuttaa jälleen

Maanteiden huono kunto on syystäkin puheenaiheena vuosi toisensa jälkeen. Valtio käyttää tienpitoon vain noin kolmanneksen niistä rahoista, joita kertyy auto- ja polttoaineveroina. Polttoaineverojen määrän arvioidaan vähitellen pienenevän sähköautojen yleistymisen myötä.

Nykyinen hallitus on ohjelmansa mukaan vähentämässä liikenneverkon korjausvelkaa 600 miljoonalla eurolla. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on päätynyt tarkastelussaan siihen, että "liikenteeseen liittyvät investointitarpeet näyttävät kasvavan samaan aikaan kun sen tuottamat verotulot pienenevät ja julkinen talous on muutenkin tiukoilla".

Etla on kaivanut naftaliinista Jorma Ollilan työryhmän joulukuussa 2013 valmistuneen loppuraportin, jonka mukaan Suomessa pitäisi edetä autoilun verotuksessa kohti kilometriveron käyttöönottoa. Työryhmän ehdottama malli korvaisi auto- ja ajoneuvoverot, mutta ei polttoaineveroa.

Sipilän hallituksen ohjelmassa tiemaksua ei mainita lainkaan. Liikenneministeri Anne Berner (kesk) valmisteli autoveron poistamista sekä aikaan perustuvaa tiemaksua, mutta joutui keskeyttämään pyrkimyksensä, kun ajatukset eivät saaneet hallituksen sisällä kannatusta.

Etlan tutkimusjohtaja Niku Määttänen sanoo, että tiemaksun käyttöönotto vaatii vielä paljon valmistelutyötä, joten aivan heti maksua ei voi ottaa käyttöön (TS 23.8.). Mitään valmistelua ei tiettävästi ole Ollilan ryhmän raportin pohjalta edes tehty.

Raportissa puhutti viitisen vuotta sitten erityisesti yksityisyyden suoja. Tiemaksujen keräämiseksi tarvittavat tiedot hankitaan satelliittipohjaisella paikannusjärjestelmällä. On varmistettava, että järjestelmästä saadaan vain verottajan tarvitsemat tiedot kilometrimaksun määräämiseksi. Tehtävä on vaikea, ellei peräti mahdoton.

Paikannusjärjestelmä on kallis. Ollilan ryhmän raportissa arvioitiin, että tekniikan hankkiminen maksaa 130 miljoonaa euroa, ja saman verran hupenee vuosittain sen ylläpitoon. Autoihin asennettavat laitteet maksavat raportin mukaan 330 miljoonaa euroa.

Teknisiin pulmiin vedoten tiemaksun valmistelua on helppo viivyttää vastedeskin. Eduskuntavaalien lähestyessä maksua tuskin mainitaan poliitikkojen puheenvuoroissa ainakaan lähitulevaisuuden uudistuksena.

Monissa muissa Euroopan maissa tiemaksut ovat arkipäivää. Kokemukset niistä ovat pääosin myönteiset.

Meillä on pitkään mietitty ruuhkamaksun käyttöönottoa pääkaupunkiseudulla. Aikomus ei ole ollut myötätuulessa. Nykyinen kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk) julisti 2007 heti liikenneministeriksi ryhdyttyään, että alkaneella vaalikaudella autoilijoita ei aleta rahastaa ruuhkamaksuilla.

ts.paakirjoitus@ts.fi

Teknisiin pulmiin vedoten tiemaksun valmistelua on helppo viivyttää vastedeskin.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Penkokaa ja peratkaa
Jospa palattaisiin syntien alkulähteille. Tämä autoilun maksattaminen alkoi siihen aikaan, kun suomalaisten oli pakko ostaa Neuvostoliitossa valmistettuja - nooh, autoja. (Hirmuisen vaikeaa kutsua niitä tuolla nimellä) Länsivaunuille keksittiin moottorivero, ym. suojatullit. Ja kun on kerran liikkeelle päästy, keksiminen on edennyt.
Voisin kertoa toisenkin "valtiontaloutta vahvistavan" keksimisen kohteen, mutta en halua herättää nykykansanedustajien typeryyttä sen uudelleen keksimiseen.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kuolleena syntynyt ajatus
Autoilijoilta kerätään veroja jo nyt niin paljon, että ne kyllä riittävät teiden kunnossapitoon jos vain halutaan. Ei siihen lisämaksuja tarvita.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rahalle parempaakin käyttöä.
Yksityisautoilu on liian kallis järjestelmä ihmisten liikuttamiseen. Rahaa jäisi paljon esim. terveydenhuoltoon ja koulutukseen jos teitä ei olisi yhtä paljon ylläpidettävä kuin nyt. Terveydenhuoltokulutkin romahtaisi jos ihmiset liikkuisivat enemmän pyörällä ja kävellen. Suomen maa voisi olla todella varakas jos vain varat käytettäisiin järkevästi eikä rahoja hassattaisi johonkin niin huonoon liikennejärjestelmään kuin yksityis autoilu. Yksityiselle ihmisellekkin jää huomattava summa rahaa käyttää muuhun kulutukseen jos hän luopuu vähintään yhdestä autosta tai autoilusta kokonaan.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Rahalle parempaakin käyttöä.
Niinkö? Tulepa tänne lähiöiden ulkopuolelle asumaan. Lähimmälle joukkoliikenteen pysäkille on 3-4 km matkaa ja kauppaan 7 km, keskustaan 12 km. Muilla voi olla monikertaiset matkat mainittuihin kohteisiin. Siinä sinullakin kunto nousisi ilman omaa autoa varsinkin talvipakkasilla! Muuta heti tänne!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »