Terroria vastaan oikeusvaltion asein

Jane Iltanen

Elokuun 18. päivä 2017 jää merkkipaaluna suomalaiseen historiankirjoitukseen – halusimme tai emme. Jihadistisen terrorin synkkä varjo lankesi Turun ja koko Suomen ylle konkreettisesti ensimmäistä kertaa.

Marokkolainen Abderrahman Bouanane puukotti Turun kauppatorilla ja sen lähiympäristössä kuoliaaksi kaksi ja haavoitti kahdeksaa ihmistä keskellä perjantaista iltapäivää. Bouanane piti itseään terroristijärjestö Isisin soturina. Tekojaan hän perusteli länsimaiden toimilla Syyriassa.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut Bouanane asui Pansion vastaanottokeskuksessa. Suomeen hän tuli Saksasta, jossa oli oleskellut väärillä henkilötiedoilla.

Bouanane tuomittiin kesäkuussa Turun käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeusrangaistukseen kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja samoin motiivein tehdyistä kahdeksasta murhan yrityksestä.

Vuosipäivän kunniaksi ei järjestetä virallisia muistotilaisuuksia, eikä tapahtumapaikoille pystytetä muistomerkkejä. Ratkaisu on hyvin perusteltu. Tilaisuudet ja muistolaatat voisivat toimia yllykkeenä kasvavalle vastakkainasettelulle. Terroriteko oli niin vastenmielinen ja raukkamainen, ettei se ansaitse muistomerkkiä.

Silti muistopäivä kerää Turkuun äärioikeistoa ja vastamielenosoittajia, muun muassa anarkisteja. Kokoontumisvapautta ei voi eikä pidä rajoittaa, vaikka terrorilla siihen tarkoitukseen pyritäänkin. Viranomaiset ovat epäilemättä valppaina, jotta mielenilmaukset pysyvät säällisissä rajoissa.

Viranomaiset toimivat terrori-iskun selvittämisessä esimerkillisesti. Tekijä oli kiinni muutamassa minuutissa. Esitutkinta ja oikeudenkäynti hoidettiin parhaiden oikeusvaltioperiaatteiden mukaisesti. Haluamaansa Isis-marttyyrin kruunua ei tekijä silmittömästä väkivallastaan saanut.

Terrorin vuosipäivän sijasta tapahtumaketjua voi kunnioittaa suomalaisen oikeusvaltion voimannäyttönä – unohtamatta uhreja ja heidän omaisiaan.

Suomalaisten turvallisuudentunteeseen isku jätti jäljen. Esimerkit muualta Euroopasta muistuttavat, ettei vastaavien tekojen mahdollisuutta voida missään sulkea pois.

Suomessa viranomaisvaltuuksia ja -resursseja ollaan kasvattamassa. EU:n tasolla yhteistyötä terrorismin torjumiseksi tiivistetään.

Samalla pitää kiinnittää huomiota siihen, että turvapaikanhakijavirroista seulotaan ne, jotka eivät ole turvapaikan tarpeessa. Turvapaikan saaneiden kotouttamisessa on vielä parantamisen varaa.

Olennaista on, että terrorismia vastaan käydään oikeus- ja sivistysvaltion asein. Ei niin, kuten terroristit haluavat: väkivallalla, kansalaisoikeuksia ja -vapauksia kaventamalla, sulkeutumalla ja vastakkainasettelua lietsomalla.

ts.paakirjoitus@ts.fi

Terroriteko oli niin vastenmielinen ja raukkamainen, ettei se ansaitse muistomerkkiä.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Perustellustikko muistamatta
Ei tarvitse sulkeutua vaan aloittaa rajatarkastukset kaikilla raja-alueilla. Kehitys on menossa tiukempaan rajakontrolliin kaikissa Euroopan maissa, Suomi tulee taas tässäkin asiassa jälkijunassa, rohkeus tehdä kansallisia omia turvallisuutta parantavia ratkaisuja puuttuu. Passin ja henkilöpapereiden tarkistaminen ei rajoita käytännössä sitä niin paljon mainostettua vapaata liikkumista,kauppasuhteista puhumattakaan. Ns. ulkomaalaisvalvonta olisi isommassa mittakaavassa tarpeen,viranomaislla tulee olla oikeus tarkistaa henkilöllisyys myös sisämaassa. Tehostamista on tehtävä myös maassa laittomasti olevien palautuksissa, useassa tapauksessa maassa viivytään liian kauan vaikka oikeutta siihen ei olisi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kuplassa elävän kauniita ajatuksia
Valitettava totuus on että oikeusvaltion keinot ovat kaunis ajatus mutta lopulta häviävät aina koville otteille. Historiassa on nähty jo monesti että barbaarikansat ovat lopulta jyränneet hurskastelijat. Näin tulee käymään Euroopassakin ellei suunta muutu.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Oikeusvaltio, siis mikä ?
Minkälaisin asein oikeusvaltion (kunnan) terroria vastaan voi nousta, onko ainoa keino "kirkon polttaminen" vai onko muitakin keinoja.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
armeija, poliisi, ja valtiovalta
Muokkasin otsikkoa: Terroria vastaan asein.

kertokaa totuus
Lehden toimittajat voisivat käyttää omassa työssään niitä oikeusvaltion aseita, ja puhua totta tasapuolisesti. Kertokaa kaikissa rikosasioissa kuka teki ja miksi ja kuvailkaa tekijä myös tarkasti.

Huudatte tasa-arvoa ja muiden ymmärtämistä, mutta jätätte nyt asioita kertomatta, ja käytätte kiertoilmaisuja, kun tekijän kansalaisuus tai rotu ei sovikaan lehden linjaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kertokaa totuus
Kaikki tietävät tarinan pojasta joka huusi sudesta. No, viralliset mediat ovat vähän tuossa tilanteessa nykyään, huutelevat susista välillä kun niitä ei itse asiassa näytä olevan, mutta myös jättävät huutamatta silloin kun on.

Joten lopputulos voipi hyvinkin olla sama, niitä ei enää kohta usko tarpeeksi moni silloinkaan kun kertovat täyttä totta ja se olisi tarpeellista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kertokaa totuus
Käsittääkseni on kyse ihmisistä, valkoinen herrarotu tietystikin haluaa tietää taustat että voi vihansa kohdistaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kertokaa totuus
Suomalainen nainen ei ole näköjään vieläkään sisäistänyt totuutta: ihmislajissa Ei ole rotuja. Vaikka tuota paskaa jauhetaankin ja toistetaan teidän hommafoorumeilla, ei se siitä valeesta tee totuutta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
25 000 palauttamatta
Seulotaan ja seulotaan mutta kun ketään ei saisi palauttaa?

Toimimaton yhtälö.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: 25 000 palauttamatta
Viherpiiperi joka toimii mukamas lain kanssa... menee ja koettaa moisten palautukst?

loikkkasin asian pieleen, mutta aika pohjakosketus oheinen artikkelikin on
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kertokaa totuus
Mielenkiintoisinta kaikessa tässä on se, että koskaan ei olla kiinnostettu, mistä tämä on aiheutettu. Olisiko syy suurvalloissa, vietnamin sota, iraqin, libyan, kambozan, laosin.afganistanin, palestiinan, syyrian ja monen muun sodissa. Mikä valtio on tappanut eniten sitten toisen maailmansodan toisen maan viattomia kansalaisia. Miettikää sitä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muistolaatta
Muistomerkki tai laatta olisi uhreja varten. Miksi vanhan postitalon seinään on laitettu laatta puna-armeijan pommituksen uhreille, olihan sekin teko vastenmielinen ja raukkamainen?

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »